Pelastuslaitos pelasti kaksi koiraa lisähapella – makasivat tiedottomina savun keskellä

Julkaistu:

Pelastuslaitos pelasti kaksi koiraa Tuusulassa.
Pelastuslaitos sai torstaina hälytyksen kaksikerroksisen luhtitalon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan huoneistoon klo 10.57.

Huoltomies oli soitettu kohteeseen tarkastamaan hälyttävää palovaroitinta ja oven avatessaan hän havaitsi asunnossa olevan runsaasti savua. Tämän jälkeen hän sulki huoneiston oven ja soitti 112.

Pelastuslaitoksen yksiköiden saapuessa kohteeseen oli savuraja asunnossa jo lattiatasossa. Ulos tulleet naapurit kertoivat asunnossa olevan kaksi koiraa, ihmisiä ei asunnossa ollut.


Keittiöstä löytyneen alkupalon sammutuksen jälkeen myös koirat löydettiin ja kannettiin takaoven kautta ulos, jossa tajuttomia koiria ensihoidettiin lääkehapella.

Noin vartin hapettamisen jälkeen koirissa oli jo selviä virkoamisen merkkejä. Paikalle soitettiin myös eläinlääkäri huolehtimaan koirien jatkohoidosta. Palanut ja sen viereinen asunto tuuletettiin pelastuslaitoksen toimesta, muissa asunnoissa riitti painovoimainen tuuletus eli ovien ja ikkunoiden avaaminen.

Tehtävään osallistui yhteensä seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä sekä yksi ensihoitoyksikkö.