Porvoon lapsisurmaajan tuomio pysyi hovissa – tuomittiin elinkautiseen vankeuteen

Julkaistu:

Helsingin hovioikeus katsoi, että rikos oli vakaasti harkittu murha eikä tappo.
Helsingin hovioikeus on antanut tuomionsa marraskuussa 2017 tapahtuneesta Porvoon lapsisurmasta.

Hovioikeus päätti pitää Nicolas Mathieu Cherchelin murhasta saaman elinkautisen vankeusrangaistuksen voimassa.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että henkirikos oli tehty vakaasti harkiten, erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että se oli myös kokonaisuutena arvostelleen törkeä. Kyseessä oli näin ollen murha eikä tappo. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion myös muilta osin.

Valituksessaan Cherchel katsoi syyllistyneensä murhan sijasta tappoon.
Cherchel vaati lievennyksiä myös useimpien muiden rikostensa syyksilukemiseen. Käräjäoikeudessa hänet tuomittiin murhasta, lapsikaappauksesta, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta.

Cherchel perusteli valitustaan sillä, että murhatuomion kokonaisarvostelussa on otettava huomioon hänen psyykkinen tilansa.

Valituksen mukaan Cherchelin henkinen hyvinvointi oli heikentynyt vuodesta 2016 alkaen johtuen avioeroprosessista, häädöstä ja hänen eristämisestään läheisistään. Tämä aiheutti puolustuksen mukaan työkyvyttömyyttä, masennusta, paniikkikohtauksia ja itsetuhoisia ajatuksia.

Puolustuksen mukaan henkisen tilan romahtaminen ja pelko poliiseja kohtaan taas johti tilanteen kärjistymiseen, jolloin Cherchel oli pelosta kiihtyneenä ja voimakkaan pelon vallitsemassa tunnetilassa tappanut tyttärensä.

Hovioikeus painotti, että vaikka tuomitulla on mielentilatutkimuksen perusteella persoonallisuushäiriöitä, hän oli surmaa tehdessään syyntakainen. Siksi psyykkisillä häiriöillä ei voi perustella tuomion lieventämistä.

Tapahtumien kulku oli selvitetty käräjäoikeudessa eikä sitä ollut hovioikeudessa keskeisiltä osin riitautettu.

Murha tapahtui aamulla 13. toukokuuta 2017. Äiti lähti aamulla viemään tyttöä päiväkotiin. Cherchel tuli paikalle autolla ja otti lapsen mukaansa uhkaillen samalla äitiä.

Cherchel vei lapsen läheiseen puistoon ja puukotti tätä kolme kertaa olkalaukussa kantamallaan isohkolla veitsellä päähän. Äiti oli muutaman kymmenen metrin päässä ohjaamassa poliiseja paikalle.

Tuomittu selitti valituksessaan ottaneensa veitsen mukaan alun perin siksi, että oli menossa tapaamaan erästä henkilöä, jolle hänen piti maksaa asumisestaan 300 euroa. Tuomittu kertoi uskoneensa tarvitsevansa veistä tapaamisessa, mutta hovioikeus ei pitänyt selitystä uskottavana.

Lapsi kuoli hovioikeuden mukaan välittömästi. Kihlakunnansyyttäjä Jukka Haaviston mukaan teossa täyttyy erityinen raakuus ja julmuus sekä vakaa harkinta, joka kumpuaa etukäteissuunnittelusta.

Hovioikeus totesi, että teossa täytyy kolme ankaroittamisperustetta. Ensinnäkin se on kohdistunut Cherchelin omaan puolustuskyvyttömään lapseen ja tappaminen on tehty poikkeuksellisen raa’alla tavalla läsnäollessa tälle suurta kärsimystä aiheuttaen.

Teon motiivina on ilmeisesti ollut jonkinlainen kosto sen johdosta, että käräjäoikeus oli ratkaissut huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat kysymykset äidin hyväksi, hovioikeus arvioi.

Juttua täydennetty kello 10.20. Lisätty tiedot tuomitun puolustuksen kannoista ja hovioikeuden vastauksista näihin.