Poliisi viritti sakkorysän puhelinsoiton perusteella Helsingissä – johan alkoi räpsyä

rac

Julkaistu:

Poliisi arvioi, että jopa 80 prosenttia autoilijoista ei noudata työmaiden nopeusrajoituksia.
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo, että Porkkalankadulla Helsingin Ruoholahdessa runkovesijohdon saneeraustöitä johtanut urakoitsija soitti tiistaina iltapäivällä ja kertoi, että tietyömaan ohittavat autoilijat eivät hiljennä vauhtiaan.

Tietyömaalle oli asetettu 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus, mutta urakoitsijan mukaan suurin osa autoilijoista ei noudattanut sitä. Se teki työmaalla työskentelystä erittäin vaarallista.

Pasterstein kertoo, ettei nopeusrajoitus ole paikalla turhaan. Työmaan kohdalla on erilaista töyssyä ja mutkaa, hän sanoo.
Poliisi vastasi avunpyyntöön ja lähetti paikalle automaattivalvonnan.

Kamera alkoi räpsyä heti. Tiistaiaamuna vajaassa tunnissa työmaan ohi ajoi 236 autoa. Niistä sata kuvattiin.


Keskiviikkona poliisi meni paikalle vielä uudemman kerran. Tällä kertaa tunnin saalis oli 149 kameran välähdystä 307 ajoneuvoa kohden.

– Niistä 69 tulee saamaan rikesakon kotiinsa. Mitään kovin isoja ylinopeuksia ei onneksi tullut, mutta se johtunee ainakin osittain siitä, että kyse oli aamuruuhkasta, Pasterstein sanoo.
Ylikomisario arvioi, että jopa 80 prosenttia autoilijoista ajaa vastaavissa tapauksissa ylinopeutta silloin, kun poliisi ei ole paikalla tekemässä valvontaa.

– Se on valitettavan yleistä. On kuitenkin suuri määrä, että kamera välähtää tunnissa sata kertaa. Välähdys näkyy takana oleville autoilijoille ja he hidastavat vauhtiaan välittömästi, mikä on tietysti hyvä liikenneturvallisuuden kannalta.

Suomessa on yhteensä 973 automaattisesti liikennettä valvovaa kameratolppaa, mutta vain 130 niistä on kamera. Ne kuvaavat noin 3000–4000 ajoneuvoa joka vuorokausi.

Syy siihen, miksi kaikissa kameratolpissa ei ole kameraa on hyvin yksinkertainen. Niitä ei Pastersteinin mukaan ole enempää. Nopeusvalvontakameroita kierrätetään tolpasta toiseen.

– Uusia kameroita on toki tullut jo 47 kappaletta. Uusia tolppiakin on jo nelostiellä ja valtatie 6:lla. Niitä ei kuitenkaan olla saatu käyttöön, sillä niissä on vielä kaikenlaista yhteensovittamista, muun muassa tiedonsiirrossa.