Siilien äänekäs parittelu tallentui videolle Pohjois-Karjalassa – voi kestää tuntikausia: ”Aamulla uros löytyy väsyneenä lähistöltä”

rac

Julkaistu:

Siilikirjailija Tuula Nyström on huolissaan siilien määrän vähenemisestä Suomessa.
Siilien määrän pelätään olevan vähenemässä kaikkialla Suomessa.

Päivi Ronkaisen Polvijärveltä Pohjois-Karjalasta lähettämä video siilien myöhäisillan kosiomenoista on siis iloinen asia siilien ystäville. Hän kuvaa paljon luontoa.

– Siilit eivät pelänneet kuvaamista illan pimetessä, Ronkainen kertoo.

Videolla menot eivät tosin näytä kovin lempeiltä. Uros kiertää naarasta pitkään ja naaras pyrkii pakoon uros selässään. Ainakin tuhinaa tuntuu olevan melkoisesti.

– Siilien parittelu on tosiaan kovaäänistä. Ne tuhisevat kuin pienet veturit, siilikirjailija Tuula Nyström kertoo Ilta-Sanomille.

Nyströmin mukaan parittelu illansuussa saattaa kestää tuntikausia. Hän kertoo, että siilien kiima-aika alkaa niiden herättyä talvihorroksesta, mikä tapahtuu huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella.

– Rituaaliin kuuluu, että naaras vastustelee. Aamulla uros sitten löytyy väsyneenä lähistöltä, hän kertoo.

Tuula Nyström on kirjoittanut Tiina Kinnusen kanssa teoksen Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Kyseessä on yleisteos, joka hyödyntää viimeisimpiä kansainvälisiä tutkimuksia.

Nyström on kirjoittanut siileistä myös lastenkirjan Piikkipallo ihan pihalla.

Huoli siilien vähenemisestä

Nyströmin mukaan siilien määrän vähenemistä kertovat muutamat käytännön havainnot.

– Asiaa ei ole vielä paljon tutkittu tieteellisesti, mutta havaintojen mukaan Suomessa auton alle jääneiden siilin määrä on vähentynyt. Britanniassa ammattiautoilijat ovat laskeneet auton alle jääneiden siilien määrää. Tilastot kertovat, että määrä olisi vähentynyt, Nyström kertoo.

Hänen mukaansa siilien elinolot ovat heikentyneet Suomessa. Tähän on muutama erityinen syy.

– Kompostit ja lehtikasat ovat vähentyneet. Talojen ja vajojen alustoja ei ole enää samaan tapaan kuin ennen. Siilit yrittävät talvehtia terassien alla, mikä ei aina onnistu. Nurmikot ovat usein liian tiiviitä madoille, Nyström sanoo.

Se on hankalaa siileille, jotka syövät muun muassa kastematoja. Siilien levinneisyydestä kerrotaan Siili kiikarissa -sivustolla.