Panu Rajala ihastui Katri Helenaan nähtyään Anna-Kaisa Hermusen ohjelman – Hermunen sai kutsun häihin: ”Hän oli kohtalotar”

Julkaistu:

– Kyllä me muutaman kerran skoolasimme sille, että hän saattoi Katrin ja minut yhteen, kirjailija Panu Rajala sanoo.
Kirjailija, professori emeritus Panu Rajalan elämä sai aivan uuden käänteen, kun hän loppuvuodesta 1992 nauliutui television ääreen katsomaan Anna-Kaisa Hermusen ohjelmaa.
Vieraana oli laulajaikoni Katri Helena Kalaoja, joka puhui elämästään ja tunnoistaan leskenä. Kalaojan aviomies Timo Kalaoja kuoli sairauskohtaukseen keikkamatkalla 1988.

Panu Rajala oli myös jäänyt leskeksi, sattumoisin vielä samana vuonna 1988, kun hänen juristivaimonsa Elina Rajala menehtyi syöpään.

– Anna-Kaisa Hermunen teki Katrista koskettavan haastattelun, Panu Rajala muistelee Ilta-Sanomille nyt.

– Sattumalta hän tuli vaikuttaneeksi elämääni.


Oli joulukuu 1992. Haastattelu oli Rajalasta koskettava. Kokemus läheisen kuolemasta oli yhteinen. Sekin lisäsi haastattelun kiinnostavuutta, että Timo Kalaoja oli ollut Panu Rajalan armeijakaveri.

– Kirjoitin Katrille pienen kirjeen. Hän kutsui käymään, ja sitten lähdin Palokkaan, Panu Rajala kertoo.

– Se ei jäänyt yhteen kertaan, vaikka minun tarkoitukseni oli vain keskustella.

Kihloihin he menivät 17 päivää ensitapaamisen jälkeen.

Häitä vietettiin kolmen ja puolen vuoden seurustelun jälkeen 1997.


– Anna-Kaisa Hermunen oli kohtalotar, Panu Rajala linjaa.

– Kutsuimme hänet häihimme. Hän taisi tullakin.

Hermusen ja Rajalan tiet yhtyivät vielä monta kertaa sen jälkeenkin.

– Kyllä me muutaman kerran skoolasimme sille, että hän saattoi Katrin ja minut yhteen. Kyllä Katrinkin kanssa tapasimme hänet yhdessä.


Rajala ja Kalaoja erosivat 2004.

Yhteydenpito Hermusen kanssa jatkui. Panu Rajala tapasi Anna-Kaisa Hermusen viimeisen kerran kolme vuotta sitten.

– Hän oli minun 70-vuotispäivilläni. Kävimme myös vaimoni Marjan kanssa hänen luonaan kylässä. Hän esitteli koskimaisemiaan.

– Hän ei sairaudestaan puhunut kuin viitteenomaisesti.

Panu Rajala muistaa Anna-Kaisa Hermusen mielenkiintoisena toimittajana.

– Hän oli niissä oloissa hieman epäsuomalainen, energinen ja räiskyvä.

– Nenäkäs ja tunkeileva, hullu ja suora. Hänen persoonansa oli voimakkaasti läsnä. Se oli uutta.