Myös Suomessa vaanii riskiryhmille vaarallinen babesioosi-punkki: ”Se on samantyyppinen loinen kuin malarialoinen”

Julkaistu:

Punkit: Punkkien levittämä babesioosi voi olla riskiryhmille jopa hengenvaarallinen.
Viikonloppuna uutisoitiin, että punkkien levittämä sairaus, babesioosi, on Ruotsissa huomattavasti yleisempää kuin on aiemmin luultu. Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi asiasta Lundin yli­opistossa tehtyyn tutkimukseen nojaten.

– Meidän tutkimuksemme osoittavat, että 2,5 prosenttia Skånen väestöstä on kehittänyt vasta-aineita babesioosia vastaan eli heillä on ollut se jossain vaiheessa. Borrelioosiin sairastuneista 16 prosenttia on saanut myös babesioosin, kertoi ylilääkäri ja parasitologian professori Kristina Persson Lundin yliopistosta ruotsalaislehdelle.

Babesioosi voi tarttua ihmiseen babesia-alkueläintä kantavan punkin puremasta. Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahti sanoo, että babesioosia aiheuttavaa babesiaa kantavia punkkeja on havaittu myös Suomessa.

– Babesiaa on havaittu enemmän eteläisessä Suomessa olevasta niin sanotusta eurooppalaisesta puutiaislajista. Pohjoisin havainto on Kuopion korkeudelta. Babesioita on tosin eri lajeja, joiden levinneisyys ja merkitys voi olla erilainen.


Babesiat lisääntyvät punasoluissa ja aiheuttavat niiden hajoamista. Henkilöillä, joilla on alentunut immuniteetti tai joilta puuttuu perna, sairaus voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilan ja johtaa jopa kuolemaan.

Vapalahti kertoo, että Suomessa tiedossa on yksi punkin puremasta tarttuneen babesioosin aiheuttama kuolemantapaus vuodelta 2004 Lappeenrannasta.

– Tässä tapauksessa sairastuneella ei ollut toimivaa pernaa, mikä aiheutti potilaalla vakavan taudinkuvan, johon hän sitten kuoli. Voi olla muitakin alttiuksia, jotka voivat aiheuttaa vakavia infektioita.

 

Toki kun puutiaiset ovat lisääntyneet, niin sen myötä babesioosikin voisi lisääntyä.

Kyseinen tapaus on samalla myös ainoa hänen tietoonsa tullut babesioosi-sairastumistapaus Suomessa.

– Toki kun puutiaiset ovat lisääntyneet, niin sen myötä babesioosikin voisi lisääntyä, hän pohtii.

Babesioosin oireet muistuttavat pitkälti flunssan oireita. Oireina voi olla väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuumetta sekä kipuja. On myös mahdollista, ettei babesioosi aiheuta henkilöllä lainkaan oireita. Valtaosassa tapauksista babesioosi menee ohi itsestään.

– Käytännössä keskimäärin normaaliterveelle ihmiselle tämä ei aiheuta oireista kliinistä infektiota.

– Se on samantyyppinen loinen kuin malarialoinen, se menee punasoluihin. Malarialääkityksen tyyppinen lääke tehoaa myös babesioihin.


Vapalahti korostaa, että Turun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan babesiaa kantaa vain alle yksi prosentti puutiaisista Suomessa. Hän muistuttaa myös, että babesioosia on tiettävästi havaittu Suomessa vain yhdellä ihmisellä.

Hän lisää, että uusi ilmiö babesia-alkueläin ei Suomessa ole, vaan sitä on ollut Suomessa vuosikymmeniä.

– Naudan babesioosi tunnetaan vanhastaan punatautina ja se oli Suomessa huomattavasti yleisempi tauti aiemmin. Suomen luonnossa tavataan ainakin kolmea babesialajia, lisäksi koiran babesioosia voi esiintyä tuontitapauksina etelämpänä matkanneilla koirilla.

Kansanterveydellisesti merkittävimmät punkkien tartuttamat taudit Suomessa ovat borrelioosi ja puutiais­aivotulehdus. Borrelioosin kohdalla puhutaan vuositasolla tuhansista ja puutiaisaivotulehduksen osalta kymmenistä tartunnoista Suomessa.

THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane kertoi IS:lle aiemmin, että punkkien levittämien tautien tartuntamäärät ovat kasvaneet viime vuosikymmenten aikana. Ainoa syy ei ole se, että puutiaistutkijoiden mukaan punkkien määrä on samaan aikaan kasvanut.

– Myös aktiivisuuskausi on pidentynyt, kun kevät alkaa aiemmin ja syksyllä on pidempään lämmintä. Toisaalta myös tietoisuus on kasvanut ja diagnosointi parantunut, Sane kommentoi.