Soini ryöpytti Halla-ahon ”fetissioikeistoa” – Halla-aho viittaa kritiikkiin kintaalla: ”Ei ole tarvetta kommentoida”

Julkaistu:

Timo Soini totesi Ilta-Sanomille, että perussuomalaisissa oltaisiin siirtymässä islamin vastustamisesta myös kristinuskon vastustamiseen. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei halunnut kommentoida Soinin puheita.
Politiikan jättävä Timo Soini ei kaunistellut sanojaan Ilta-Sanomien haastattelussa, kun puhe kääntyi Jussi Halla-ahoon.
Heti ensialkuun Soini totesi perussuomalaisten muuttuneen Halla-ahon johdolla puolueeksi, jota hän ei tunnista enää omakseen.

Halla-ahon Soini taas katsoi edustavan ”fetissioikeistoa” ja leukaili tämän näyttävän ”fillarikommunistilta olematta sellainen”.

Lisäksi Soini epäili, ettei Halla-aho välttämättä pysyisi perussuomalaisten johdossa viittäkään vuotta.

Ilta-Sanomat pyysi Jussi Halla-ahoa kommentoimaan Soinin esittämää kritiikkiä. Halla-aho kuitenkin kieltäytyi kommentoimasta.

– Minulla ei ole nyt aikaa tällaiseen, hän sanoi.

– Eikä minulla oikeastaan ole edes tarvetta kommentoida Timo Soinin sanomisia.

Tämän sanottuaan Halla-aho katkaisi puhelun.

Ilta-Sanomat olisi kaivannut Halla-aholta kommenttia erityisesti kahteen kohtaan, jotka nousevat Soinin haastattelusta esiin.

Ensinnäkin Soini sanoi näkevänsä merkkejä siitä, että perussuomalaisissa oltaisiin siirtymässä islamin vastustamisesta myös kristinuskon, esimerkiksi lestadiolaisten aggressiiviseen vastustamiseen.

Soinin väitteistä taas toinen liittyi perussuomalaisten edustamaan politiikkalinjaan. Hän muistuttaa haastattelussa, että puolue perustettiin alkujaan ajamaan maaseudun ja köyhien asiaa.

Soinin mukaan hänen aikanaan vallinnut ”kristillis-sosiaalinen” politiikka on nyttemmin kadonnut ja puolue on oikeistolaistunut.