”Tiesin, että Jaakko oli avoliitossa, mutta kävi klassiset...” – Tiina, 33, kertoo suoraan, miksi ryhtyi suhteeseen varatun miehen kanssa

Julkaistu:

– Hänen avopuolisonsa oli hyvin mustasukkainen, ja syystä tietysti. Tunsin sympatiaa naista kohtaan, mutta olimme Jaakon kanssa kuin magneetit, Tiina kertoo.
Uusi kollegani, Jaakko, sai jalkani aivan veteliksi jo ensimmäiseltä näkemältä. Emme aluksi juuri jutelleet, mutta vähitellen yhteisten projektien myötä tutustuimme.

Välimme olivat aina hyvin työtoverilliset. Emme koskaan flirttailleet, mutta silti meidän välillämme oli vahva veto. Tiesin, että Jaakko oli avoliitossa.

Vuoden päästä kävi klassiset: työpaikan juhlat, joissa viini virtasi ja estot hävisivät ilman, että kumpikaan varsinaisesti teki aloitetta.

 

Hänen avopuolisonsa oli hyvin mustasukkainen, ja syystä tietysti.

Kumpikin menimme koteihimme yöksi.

Aamulla olin tietysti hämilläni, mutta sydämessäni oli aivan uutta virtaa. Olin tiennyt, että näin käy. Veto oli ollut kova, enkä edes halunnut vastustaa sitä – halusin tuntea sen.

Seuraavan vuoden aikana nautin kaikista pienistäkin hetkistä, joita meillä oli yhdessä niin töissä kuin vapaallakin, yleensä jossain isommassa porukassa. Emme koskaan sopineet tapaamista vain kaksin, mutta toistuvasti päädyimme kaksin jonkin toisen tilanteen kautta.

Hänen avopuolisonsa oli hyvin mustasukkainen, ja syystä tietysti. Tunsin sympatiaa naista kohtaan, mutta olimme Jaakon kanssa kuin magneetit. Emme koskaan kuitenkaan puhuneet siitä, että haluaisimme olla yhdessä parina.

Ajan kuluessa tapasin toista kautta henkilön, johon ihastuin ja jonka kanssa saatoin viettää aikaa salakähmäilemättä. Ääneen sanomaton suhde Jaakkoon päättyi sen myötä, mutta edelleen ajattelen häntä lämpimästi.

Tuon jälkeen en ole sotkeutunut varattuihin henkilöihin, ja sanon sen minua lähestyville varatuille miehille aina suoraan.

Tiina, 33

Näin kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa Tiina, 33, siitä, miksi hän ryhtyi suhteeseen varatun miehen kanssa.

Moni suomalainen rakastuu jossain vaiheessa elämäänsä henkilöön, joka on jo parisuhteessa.

Osa varatun kanssa seurustelevista pitää tilannetta itselleen sopivana, sillä suhteessa saa rusinat pullasta: hauskanpidon jälkeen toinen menee kotiinsa elämään parisuhdearkea ja itselle jää aikaa omiin mielenkiinnon kohteisiin. Se ei tietenkään ole koko totuus kuviosta.

Varatun kanssa suhteeseen ryhtymiseen voi olla useita eri syitä.

– Ihmisten odotukset ja tarpeet voivat parisuhteessa olla hyvin erilaisia. Melko varmaa kuitenkin on, että lopulta joku tulee loukatuksi, ja tilanne voi ajaa petetyksi tulleen ihmisen vakavaankin kriisiin, yksilöterapia-asiakkaiden kanssa työskentelevä ratkaisukeskeinen terapeutti Jenni Kiviniemi pohtii.

 

Melko varmaa kuitenkin on, että lopulta joku tulee loukatuksi.

Yleensä varatun kanssa heilasteleva joutuu kestämään pettymyksiä, sillä yhteiset suunnitelmat kariutuvat, kun alkuperäinen puoliso ja perhe menevät etusijalle.

Mikä saa varattuun rakastuneen henkilön katsomaan sormien läpi sitä tosiseikkaa, että toisella on jo olemassa kumppani ja ehkä perhettäkin?

– Ainakin omat odotukset ja varatulta saadut lupaukset. Ainahan ei välttämättä edes ole tiedossa, että rakkauden kohteella on jo kumppani. Toisinaan tällainen kaksoiselämä on saattanut kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä, Kiviniemi toteaa.

Varatulla ja tilanteeseen kolmantena pyöränä tulleella saattaa olla yhteisestä tulevaisuudesta suunnitelmia, jotka on tarkoitus toteuttaa sen jälkeen, kun varattu päättää aiemman suhteensa.

– Olen tosin kuullut paljon sitä, että varattu voi lupailla, että hän jättää nykyisen puolisonsa, mutta lupaukset ovat pelkkiä sanoja, sillä varattu haluaakin vain täyttää omia tarpeitaan sivusuhteessa, Kiviniemi kertoo.

 

Vaikka kuinka olisi nähtävillä, että toinen antaa tyhjiä lupauksia, vaaleanpunaiset lasit voivat peittää tilanteen todellisen laidan.

Rakastunut osapuoli saattaa luottaa lupauksiin ja odottaa jopa vuosia, että tilanne muuttuu – usein turhaan.

– Rakastuminen tuo ison hormonimyrskyn aivoihin ja vaaleanpunaiset lasit silmille. Vaikka kuinka olisi nähtävillä, että toinen antaa tyhjiä lupauksia, vaaleanpunaiset lasit voivat peittää rakastuneelta tilanteen todellisen laidan, Kiviniemi kuvailee.

Jos ilmenee, ettei varattu ole eroamassa kumppanistaan, kolmannen pyörän on hyvä pohtia, mitä itse haluaa ja tarvitsee.

– Hyvät ihmissuhteet perustuvat muun muassa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunteeseen, kokemukseen molemminpuolisesta kunnioittamisesta, arvostuksesta, rehellisyydestä ja avoimuudesta. Jos itseään ei kunnioita, eikä vaadi sitä kumppaniltakaan, saattaa käydä niin, että tyytyy vain parisuhteen rippeisiin ja ajattelee jopa, ettei ansaitsekaan enempää, Kiviniemi toteaa.

 

Jos itseään ei kunnioita, eikä vaadi sitä kumppaniltakaan, saattaa käydä niin, että tyytyy vain parisuhteen rippeisiin.

Joskus sivusuhteen molemmat osapuolet ovat tahoillaan varattuja. Näissä tapauksissa sivusuhteesta haetaan usein jotain sellaista, joka on aiemmassa suhteessa päässyt jo hiipumaan.

Sivusuhde voi pitkittyä, jos joko toinen tai molemmat kokevat aiemman suhteen päättämisen vaikeaksi.

– Aiemmasta suhteesta voi olla vaikea lähteä, jos kuviossa ovat mukana lapset sekä yhteinen koti ja talous. Myös ulkopuolelta tuleva paine saattaa jarruttaa, Kiviniemi kertoo.

Toisinaan sivusuhde voi auttaa huomaamaan, että oma suhde onkin sellainen, josta haluaa pitää kiinni.

– Myös omaa kumppaniaan rakastaville saattaa tulla ihastumisen tunteita toisia ihmisiä kohtaan. Tämä on melko yleistä ja normaalia, eikä sen tarvitse johtaa koettua tunnetta pidemmälle, Kiviniemi huomauttaa.

Sivusuhde saattaa toimia myös ponnahduslautana aiemmasta suhteesta irrottautumiseen, mikäli omilleen lähteminen muuten tuntuu vaikealta. Eron jälkeen sivusuhde on täyttänyt tarkoituksensa ja saattaa hiipua.

*Jutun alussa olevasta Tiinan tarinasta on muutettu kaikkien osapuolten nimet.

Onko sinulla kokemuksia vastaavasta? Keskustele oheisessa kommenttiosiossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt