Kuusi autoa törmäsi ketjukolarissa Tuusulanväylällä

Julkaistu:

Helsinki
Pelti rytisi Tuusulanväylällä Helsingissä keskiviikkona iltapäivällä, kun kuusi autoa törmäsi ketjukolarissa.
Ajokeista yksi rikkoutui hinauskuntoon, mutta turma ei aiheuttanut henkilövahinkoja, kerrottiin pelastuslaitokselta STT:lle.

Autoissa oli yhteensä kahdeksan ihmistä.

Ajokit törmäsivät keskimmäisellä pohjoiseen vievällä kaistalla Kehä I:n pohjoispuolella kello 17:n jälkeen.

Pelastuslaitoksen alustavan arvion mukaan kolarin syynä saattoivat olla liian pienet turvavälit autoletkassa.

Tuusulanväylän liikenne ruuhkautui kolarin jälkeen, kun pohjoisen suuntaan oli käytössä noin tunnin ajan vain yksi kaista.

Liikenne turmapaikalla palasi normaaliksi hieman kello 18:n jälkeen, ilmoitti paikalla ollut pelastuslaitoksen yksikkö.