Virpi, 58, ihmetteli, miksi suvun vanhasta valokuvasta oli leikattu yhdet kasvot pois – traaginen totuus vuosikymmenten takaa paljastui

Virpi, 58, ihmetteli, miksi suvun vanhasta valokuvasta oli leikattu yhdet kasvot pois – traaginen totuus vuosikymmenten takaa paljastui

Julkaistu:

Suvun vaietut salaisuudet piinaavat monia. Vaikeneminen voi aiheuttaa jopa fyysisiä oireita, kertoo vaativan erityistason psykoterapeutti Jaana Pajunen.
Vaikka tabut vaihtuvat sukupolvien mukana, sukujen vanhat salaisuudet vaikuttavat jopa ikäpolvien yli.

Perhesalaisuuksia, joista suomalaiset tyypillisesti eivät ole hiiskuneet varsinkaan kodin ulkopuolelle, ovat esimerkiksi seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset, insesti, väkivalta, alkoholismi ja muut riippuvuudet, lapset, rahapulmat, rikokset ja itsemurhat, kertoo vaativan erityistason psykoterapeutti Jaana Pajunen.

Pajunen on työskennellyt perheiden kanssa yli 25 vuotta ja tietää, että joskus salaisuudet ovat niin kipeitä, että niistä vaietaan vuosikymmeniä, jopa hautaan saakka.

Näin kävi esimerkiksi Merjalle, 35, joka puhui ensimmäisen kerran kokemuksistaan alkoholistivanhempien lapsena vasta pari vuotta sitten, kun isä oli saattohoidossa.

– Ajattelin, etten saattaisi häntä enää häpeään, koska hän oli pian kuolemassa.

Merja kertoo, että lapsuudessa vaikenemisessa oli kyse lojaaliudesta vanhempia kohtaan ja häpeästä.

– En puhunut kenellekään, koskaan. Sosiaalityöntekijä oli kirjoittanut yhteen lastensuojelun raporttiin, että ”Merja ei ilmeisesti ole kovin avoin kotioloistaan”.

Pajusen mukaan salailuun liittyy usein halu suojella itseä tai muita salaisuuden paljastamisen seuraamuksilta.

– Salaisuuden paljastumiseen liittyy häpeää ja syyllisyyttä, vihaa, paheksuntaa ja mahdollisuus yleiseen maineen menetykseen, Pajunen sanoo.

Psykoterapeutin mukaan ison salaisuuden kantaminen voi kuitenkin tehdä ihmisestä yksinäisen. Kun kontolla on jotakin kovin arkaluontoista, mistä ei sovi puhua, ihminen voi alkaa pelätä olla tekemisissä muiden kanssa, koska jännittää puhuvansa ohi suunsa.

 

Niin kauan kuin asiat ovat vaiettuja, ne toistavat itseään. Puhumattomat asiat siirtyvät ylisukupolvisesti.

Myös Merjan lapsuus oli yksinäinen. Merja ei kertonut koulussa, jos kotona oli ”täysi putki päällä”. Vanhemmat vetivät viikon tai parin mittaisia ryyppyputkia, ja Merja oli usein yksin kotona.

– Toivoin, että he pysyisivät poissa, koska kun he tulivat kotiin kännissä, he rupesivat tappelemaan.


Merja sanoo, että peittelystä huolimatta ulkopuoliset tiesivät, mitä hänen kotonaan tapahtui. Merja kuitenkin ajatteli, että jos hän ei puhu ongelmista, niitä ei ole olemassa. Merja kielsi kaiken, jos joku kysyi tai sanoi jotakin vähänkin vanhempien alkoholismiin viittaavaa.

– Yksi luokkakaveri kävi meillä yhden kerran synttäreillä, ja sanoi sitten koulussa, että meillä haisee tupakalta. Kielsin asian, ja sanoin, että eipäs, kun kahvilta. Ei, kun tupakalta. Ei, kun kahvilta, Merja kuvailee.

Vanhemmat eivät koskaan kieltäneet Merjaa puhumasta heidän alkoholinkäytöstään, mutta Merja piti ongelmat omana tietonaan.

Pajusen mukaan peittelyä seuraa usein valehtelu.

Se käy usein kuitenkin raskaaksi. Ihminen voi alkaa saada jopa fyysisiä oireita esimerkiksi tilanteissa, joissa salaisuus on vaarana paljastua, Pajunen muistuttaa. Oireita voivat olla esimerkiksi vatsavaivat tai migreeni.

Myös Merjalla on havaittu postraumaattinen stressihäiriö.

– Kun on nähnyt jotain, eikä sitä ole päässyt purkamaan mihinkään eikä asiaa ole puhuttu läpi millään tavalla, asiat vaikuttavat elämääni edelleen.

Yhteiskunnan normit määrittävät, mistä asioista on sopivaa kertoa muille. Aiemmin normeja määritti uskonto. Ja mitä tiukemmat säännöt yhteisöä sitovat, sitä enemmän joudutaan salaamaan, sillä ihmiset tekevät ”kiellettyjä” asioita joka tapauksessa, Pajunen selittää.

 

Aina olen miettinyt, mitä heille on tapahtunut, mutta kukaan ei ole voinut kertoa.

Asioita ei useinkaan salata vain naapureilta ja työkavereilta, vaan myös perheenjäseniltä. Muun muassa lapsiin liittyy paljon salamyhkäisyyttä. Vanhemman sivusuhteen seuraksena syntyneestä lapsesta kerrotaan joskus vain osalle perheenjäsenistä, ja ison asian peitteleminen voi muuttaa kodin dynamiikan tyystin.

Vaikenemisessa voi olla kyse suojelemisesta, mutta myös halusta pitää valtasuhteet tietynlaisina. Salaisuus sitoo yhteen ne ihmiset, jotka siitä tietävät, Pajunen kertoo.

Siispä jos perheessä on suuri salaisuus, josta kaikki perheenjäsenet eivät tiedä, perheen sisälle syntyy usein sekä sisä- että ulkopiiri. Kahtiajako vaikuttaa vaikuttaa perheenjäsenten keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin, ja kodin ilmapiiri muuttuu jännittyneeksi.


Pajunen vertaa asetelmaa yrityksistä tuttuun toimintaan.

– Johtoryhmä tietää ensin jotain, ja tietoa valutetaan sopivassa kohtaa alaspäin. Tämä liittyy valtaan.

Vaiettujen asioiden purkaminen voisi kuitenkin vapauttaa voimavaroja, Pajunen sanoo. Puhumalla voi tehdä palveluksen myös jälkipolville.

– Niin kauan kuin asiat ovat vaiettuja, ne toistavat itseään. Puhumattomat asiat siirtyvät ylisukupolvisesti. Puhuttuina asiat purkautuvat ja kehiä voi katkaista.

Toisen identiteettiin vaikuttavista, esimerkiksi sukulaisuussuhteisiin liittyvistä salaisuuksista ei silti pidä kertoa tunnekuohussa ”paukauttamalla”.

– Se voi panna koko elämän sekaisin, loppu elämäksi.

Salaisuudesta kuulevan olo voi olla petetty.

Katkeruudesta voi kuitenkin päästä. Olennaista on, että ihminen hyväksyy oman historiansa sellaisena kuin se on.


Valokuvista oli leikattu kasvot

Virpin, 58, suvun salaisuudet alkoivat paljastua, kun Virpi ryhtyi tutkimaan sukunsa ”mustien lampaiden” taustoja.

Virpi oli kummeksunut jo lapsena valokuva-albumia selatessaan, miksi erään sukulaisen kasvot oli leikattu valokuvasta irti. Kun Virpi kysyi perheenjäseniltä, kuka kuvassa oli, ilmapiiri muuttui vaikeaksi. Virpille kerrottiin, että kuvan poika on hänen serkkunsa. Valokuvaa oli leikattu, koska serkku oli kuulemma pahamaineinen kleptomaani ja ties mikä.

 

Asia on vissiin ollut kauhea häpeä niihin aikoihin.

Virpi ei niellyt purematta muiden asenteita serkkua kohtaan. Hän päätti tavata serkkunsa aikuisiällä ja muodostaa mielipiteensä itse. Virpin äiti paheksui.

– Äitini sanoi, että kutsun kylään kaiken maailman hampuuseja.

Selvisi, että serkku oli mitä mukavin tyyppi, joka oli kohdannut elämässä vaikeuksia, muun muassa menettänyt isänsä nuorena – nimittäin yhden Virpin pahamaineisista enoista, joista heistäkään ei liiemmin puhuttu.

Virpi ei ehtinyt koskaan tavannut enojaan, jotka kuolivat alle viisikymppisinä.

Enot olivat sota-ajan ihmisiä, ja Virpin lapsuudessa puhuttiin aina sankarivainajista. Virpiä askarrutti, miksei yksi sodan käynyt ollut saanut moista nimitystä. Virpi päätti ottaa enojensa edesottamuksista selvää hankkimalla heidän rikostietojaan ja sota-ajan kantakortteja.

Kävi ilmi, että eno oli ollut talvisodassa rintamalla, mutta palelluttanut jalkansa, minkä vuoksi hän oli siirtynyt varastonhoitajaksi Kannaksen linnoitustyömaalle. Aika varastonhoitajana koitui enolle kohtalokkaaksi.

– Enoon iski viinapiru. Hän veti viikon denaturoitua spriitä.

Lopulta mies kuoli Kannaksella alkoholimyrkytykseen.

– Ei tullut sankarivainajaa.

Enot elivät vauhdikasta elämää. Oli petos- ja vilppikierteitä, vankilareissuja ja tapaturmaisia kuolemia. Virpi uskoo, että häpeä hiljensi perheenjäsenet.

– Aina kun katsottiin äidin kansssa valokuvia, mietin, millaisia he ovat olleet. Aina olen miettinyt, mitä heille on tapahtunut, mutta kukaan ei ole voinut kertoa.

Virpistä on sääli, ettei hän ehtinyt tavata enojaan.


Tieto biologisesta isästä tuli vasta seitsemänkymmpisenä

Pari vuotta sitten Marjatan, 72, serkku paljasti salaisuuden: mies, jota Marjatta oli pitänyt isänään, ei ollutkaan hänen biologinen isänsä.

Marjatta ei tiedä, kuka hänen isänsä oli. Koska äiti, kasvatti-isä ja varmasti myös biologinen isä ovat kaikki jo kuolleet, tietoa on mahdoton saada.

Serkun mukaan Marjatta sai alkunsa, kun hänen äitinsä oli piikana talossa. Kukaan tuskin tietää, oliko äidillä oli suhde talon rengin vai isännän kanssa.

Marjatan on vaikea käsittää, miksi serkku paljasti salaisuuden vasta nyt, kun kaikki asiasta tietävät ovat poissa.

Hän ymmärtää sen, että äidille asian on täytynyt olla vaikea.

– Asia on vissiin ollut kauhea häpeä niihin aikoihin.

 

En ole käynyt haudalla vuoteen.

Marjatta ei koskaan epäillyt, että perheessä olisi ollut salaisuuksia. Tosin nyt muutama ristiriitainen asia on saanut järkevän selityksen.

Äiti ja kasvatti-isä menivät naimisiin, kun Marjatta oli reilun vuoden vanha, mikä oli 1940-luvun paikkeilla vielä melko tavatonta.

Eräskin äidin antama kotiopetus on saanut salaisuuden ilmitulon jälkeen uuden merkityksen.

– Kun läksin pois kotoa, äiti sanoi vain, että et sitten tule pentu kainalossa.

Salailu loukkasi, ja luottamus on mennyt. Marjatta ei ole pitänyt serkkuunsa enää yhteyttä.

– Minä olen sellainen, että kun johonkin suutun, en lepy ikinä.

Alun hämmennyksen tunnetta on seurannut myös pettymys.

Enää Marjatta ei käy äitinsä haudalla.

– En ole käynyt haudalla vuoteen. Jotenkin tuntuu siltä, että eihän tässä nyt voi. Siihen asti kävin jokaisena jouluna ja äitienpäivänä, ja muutoinkin.

Marjatta kertoo puhuneensa asiasta lähipiirilleen ja omille aikuisille lapsilleen.

– Kaikille kavereille ja tutuille minä olen kertonut, että olen äpärä.

Kasvatti-isä oli Marjatalle isä ja Marjatan lapsille ukki. Hyvä isä ja ukki olikin, Marjatta kertoo. Äitinsäkin kanssa Marjatta oli läheinen. Kun äiti sairastui, hän muutti Marjatan perheen luokse ja auttoi lastenhoidossa. Välit eivät olleet sellaiset, etteikö vaikeistakin asioista olisi voinut puhua.

Vaikka Marjatta ei tiedä juuri mitään isästään, hän valitsee mieluummin nykyisen tilanteen kuin sen, ettei hän olisi koskaan kuullut asiasta.

– Hyvä kun tiedän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt