+15,9! Kevään lämpöennätys rysähti rikki – aurinkoinen sää hyväilee koko Suomea

rac

Julkaistu:

+15,9 astetta meni rikki Kemiönsaaressa.
Lähestyvä pääsiäinen vietetään hyvässä säässä, sillä laaja korkeapaine vaikuttaa koko maassa. Nyt jos koskaan kannattaa ulkoilla kotimaan kamaralla, jos nauttii pohjoisen luonnon kevään heräämisen ihmeestä.

– Säätyyppi on lämmin ja aurinkoinen, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle kertoo Ilta-Sanomille

Sää on tiistaina enimmäkseen koko maassa selkeä, poutainen ja heikkotuulinen. Lähinnä Lapissa voi olla ajoittain pilvisempää.

Vuoden tähän asti korkein lämpötila on mitattu tänään Lounais-Suomessa. Kemiönsaaressa lämpö kipusi 15,9 asteeseen, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta.

Lähelle tämän kevään ennätystä yllettiin myös Turussa ja Kaarinassa, joissa mittari näytti 15,7 lämpöastetta. Salossa lämpö kohosi 15,6 asteeseen.

Tätä päivää ennen vuoden korkein lämpötila oli Porissa 6. huhtikuuta mitattu 15,1 astetta.

Torstain uskotaan olevan pääsiäisen menoliikenteen vilkkain päivä.

– Ajokeli on sääennusteen mukaan silloin erinomainen, sillä taustalla on jo pitkä kuiva ajanjakso, Saarikalle sanoo.

+15 menossa rikki laajalla alueella

Torstain on muutenkin ennusteen mukaan lähipäivistä lämpimin.

– Ylimmät lämpötilat ovat tuolloin etelässä ja lännessä. +15 astetta menee rikki laajalla alueella, hän kertoo.

19.4 pitkäperjantai on ennusteen mukaan jakson epävakaisin päivä, mutta muutos ei ole suuri.

– Isoja sateita ei ole kuitenkaan luvassa, Saarikalle sanoo.

Sunnuntaina 21.4. pääsiäispäivänä sää on edelleen aurinkoinen. Maanantaina Suomea lähestyy pieniä sadealueita.

– Pääsiäinen on vastaavan ajanjakson mediaaniarvoihin verrattuna keskimääräistä lämpimämpi. Keväisin on usein välillä hyvin lämpimiä jaksoja ja nyt sattuu ennusteen mukaan näin, että lämpötilat pysyvät normaalia lämpimämpinä, Saarikalle sanoo.

Siitepölystä ja katupöly allergisten uhkana

Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan lepän kukinta jatkuu maan etelä- ja keskiosissa.

Maan pohjoisosissa kukinnan odotetaan alkavan lähiviikkojen aikana. Pähkinäpensaan kukinta päättyy maan eteläosissa.

Lepän siitepölymäärien odotetaan vaihtelevan kohtalaisista runsaisiin maan etelä- ja keskiosissa. Pohjois-Pohjanmaan sekä Kainuun alueilla voi ilmassa olla ajoittain vähäisiä määriä lepän siitepölyä. Pähkinäpensaan siitepölymäärät jäävät erittäin vähäisiksi maan eteläosissa.

Toinen kevään ilman ongelma on katupöly. Pääkaupunkiseudun, Lohjan ja Kirkkonummen katupölyn pitoisuuksia voi seurata tunneittain HSY:n sivustolta.