Juha Sipilä ilmoitti vetäytyvänsä mediahiljaisuuteen eroilmoituksensa jälkeen – ”Kommentoi ensi viikolla”

Julkaistu:

Keskustan viestintäpäällikkö kertoi median edustajille Kesärannassa, että pääministeri Juha Sipilä ei aio kommentoida tilannetta ennen kuin ensi viikolla.
Pääministeri Juha Sipilä kertoi tiistaina aamupäivällä jättävänsä keskustan puheenjohtajuuden.

– Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia. Nyt koolla oleva puoluehallitus päätti pyynnöstäni kutsua koolle ylimääräisen puoluekokouksen, joka valitsee Keskustalle uuden puheenjohtajan 7.9.2019, Sipilä twiittasi.

Keskusta teki sunnuntain eduskuntavaaleissa huonoimman vaalituloksensa sataan vuoteen. Puolue menetti eduskunnassa 18 paikkaa.

Keskustan johto on tiistaina ollut koolla pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Kokous käynnistyi jo aamulla, ja Sipilän ilmoituksen jälkeen paikalle Kesärannan edustalle kerääntyi runsaasti mediaa.

Juha Sipilä ei median kysymyksiin kuitenkaan saapunut vastaamaan.

Keskustan viestintäpäällikkö Laura Ruohola ilmoitti ennen kello yhtä Kesärannassa päivystäneille tiedotusvälineille, että Sipilä kommentoi asiaa medialle vasta pääsiäisen jälkeen.

– Sipilä kommentoi ensi viikolla, Ruohola sanoi.


Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoi, että Sipilä kommentoi kysymyksiä siinä yhteydessä, kun uuden eduskunnan valtakirjat tarkastetaan.


Keskustan puoluetoimistolla järjestetään tiistaina kello 14.45 tiedotustilaisuus, jossa puoluesihteeri Riikka Pirkkalaisen on määrä kommentoida asiaa medialle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt