Suomi on ollut historian myllyssä suhteellisen onnekas. Mutta onni ei ole sattumanvaraisuudessa tapahtuvaa tuuria, vaan taito, jossa voi olla huono tai hyvä. Onnekkuus perustuu joustavaan mutta strategiseen pelisilmään. Samalla pärjääminen vaihtuvissa tilanteissa vaatii huolella suunniteltuja ja rakennettuja välineitä eri tilanteisiin.
Otetaanpa vaikka kuuluisa Nato-optio, jolla viitataan Suomen haluun pitää yllä mahdollisuutta hakea läntisen puolustusliiton jäsenyyttä. Suomen puolustusvoimia on kehitetty yhteensopiviksi Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan puolustusvoimien kanssa. Muita jäsenyyden edellytyksiä ovat esimerkiksi toimiva demokratia, halu ratkaista kansainväliset kiistat rauhanomaisesti sekä hyvät suhteet naapurimaihin. Suomi pärjää näillä kriteereillä hyvin.
Trumpin vaatima puolustusmenojen taso suhteessa bruttokansantuotteeseen on kuuluisat 2 prosenttia. Myös tässä suhteessa Suomi laskutavasta riippuen on huolehtinut omasta tontistaan.
Suomella on keskeinen ulkopoliittinen mahdollisuus: Suomi on pidättänyt itselleen oikeuden pitää yllä hyviä suhteita Venäjään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi suoraa dialogia pakotteista huolimatta. Maiden presidentit ovat tavanneet usein ja vuoropuhelua pidetään yllä muillakin tasoilla. Maiden väliset suhteet ovatkin asialliset ja toimivat.
Aktiivinen Nato-optio liittyy mahdollisuuteen ylläpitää hyviä Venäjä-suhteita. Venäjällä ymmärretään varsin hyvin se, että Suomen häiritseminen tai Itämeren alueen epävakauttaminen saattaisi johtaa Venäjän kannalta varsin epämieluisaan lopputulemaan, Suomen Nato-jäsenyyteen tai muihin läntisiin liittosuhteisiin. Nato-optiolla jo sinällään on tässä suhteessa selkeä käyttöarvonsa.
Euroopan vakiintuneet normit sallivat jokaisen maan itse päättää omat turvallisuusratkaisunsa. Ylläpitämällä hallitusohjelman Nato-mahdollisuutta Suomi viestittää, ettei näe Euroopan valtatasapainon niin ratkaisevasti muuttuneen Venäjän eduksi, että normistoa tulisi muuttaa esimerkiksi etupiiriajattelun suuntaan. Samalla hyvien Venäjä-suhteiden mahdollisuutta korostetaan sillä, että Suomi haluaa pitää Venäjän osana Euroopan vakiintunutta normistoa, kuten mukana Euroopan neuvoston toiminnassa.
”Tarvitaan kylmänviileää pelisilmää, jotta kortit osataan käyttää oikealla hetkellä.
Nato-optio on selkeä ja näkyvä, mutta siihen nivoutuu myös muita puolustusverkostoja. Suomi on saumattomassa puolustusyhteistyössä Ruotsiin. Pohjoismailla on omat yhteistyöhankkeensa yli Nato-rajojen. EU:n puolustusyhteistyötä kehitetään ja EU:n suhde Natoon on entistä tiiviimpi. Suomi on myös aktiivisesti mukana Britannian kanssa tehtävässä puolustusyhteistyössä. Siemeniä on kylvetty, ituja orastanut ja niitettävää viljaa on jo olemassa. Suomella on paljon mahdollisuuksia, optioita, eri tilanteiden varalle, liikkumatilaa. Optiot ovat myös tilannetta vakauttavia ja pidäkkeitä korottavia ”palovakuutuksia”, jos eskalaatiokierteet uhkaavat.
Suomella on erilaisia työkaluja mahdollisten ja epätodennäköisten tilanteiden varalle. Lisäksi tarvitaan kylmänviileää pelisilmää, jotta kädessä olevat kortit osataan käyttää oikealla hetkellä. Peli on sellainen, että onnetar suosii todennäköisesti Nato-kortin pitämistä kädessä mahdollisimman pitkään.
Vaikka se on hyvin tärkeä kortti, sen voi myös tilanteesta riippuen jättää käyttämättä. Jos sen käyttää, muiden korttien painoarvo vähenee. Jos vaikka Yhdysvallat pelaa niin, että Suomen Nato-kortti ei enää ole yhtä painava, on hyvä vilauttaa vaikkapa Ruotsi- tai Britannia-korttia. EU-kortti yhdessä muiden korttien kanssa saattaa myös tuottaa riittävän vahvan käden, jos muiden kädet osoittautuvatkin bluffiksi tai heikoiksi.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.