Isis-alueelle lähteneet noin parikymmentä naista ja 30 lasta olivat verkostoituneet Suomessa – näin lapsia opetetaan ääriajatteluun ”jatkuvuuden varmistamiseksi” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Isis-alueelle lähteneet noin parikymmentä naista ja 30 lasta olivat verkostoituneet Suomessa – näin lapsia opetetaan ääriajatteluun ”jatkuvuuden varmistamiseksi”

Ilta-Sanomat kertoi radikaalin muslimiverkoston toiminnasta Itä-Helsingissä lauantaina julkaistussa laajassa artikkelissa.

IS uutisoi Suomessa radikaalia islamia harjoittavasta verkostosta 30.3. Kuva oikealla: Tuhannet Isisin kannattajat, taistelijat ja heidän perheenjäsenensä pakenivat äärijärjestön viimeisiltä alueilta Syyrian Baghuzista helmikuussa. Ihmiset kerättiin Baghuzin lähelle tasangolle turvatarkastusta varten.

30.3.2019 20:02

Millainen nainen matkustaa Isisin hallitsemalle alueelle?

Millaiseksi hän muuttuu?

Entä hänen lapsensa?

Entä kun he palaavat ehkä Suomeen?

Tätä pohdittiin sisäministeriön viime vuonna julkaisemassa väkivaltaisen ekstremismin eli ääriajattelun vuosikatsauksessa.

”Terroristijärjestön riveihin matkustaminen on indikaattori väkivaltaisesta radikalisoitumisesta, eli henkilö hyväksyy uskonnolla perustellun väkivallan käytön tietyissä olosuhteissa, vaikka ei itse suunnittelisikaan toteuttavansa väkivaltaista tekoa.”

Ja edelleen: ”Naisten oleskelu konfliktialueella on ollut pitkäkestoista, mikä tarkoittaa, että he ovat altistuneet väkivaltaiselle ideologialle pidempään ja heille on muodostunut laajempi kansainvälinen verkosto.”

Katsauksen mukaan naisten kiinnostus aseelliseen toimintaan on jatkuvasti kasvanut.

Heidän lapsensa katsaus määrittelee ”uhreiksi, mutta myös mahdolliseksi turvallisuusuhkaksi”.

Katsauksessa esiteltiin asiantuntijoiden näkemyksiä ääriryhmien toiminnasta Suomessa vuonna 2017.

Suomalaisen ”Isis-vaimon” Sannan tapauksen jälkeen katsaus on saanut uutta, polttavaa ajankohtaisuutta.

Katsauksen yhtenä erityisteemana oli naisten ja lasten asema radikaali-islamistisissa terroristijärjestöissä. Katsauksessa käytetään Isisin sijasta termiä Daesh.

Nais- ja lapsiteema valittiin, koska Isis oli onnistunut houkuttelemaan suuren joukon naisia matkustamaan Euroopasta järjestön hallitsemalle alueelle, ”kalifaattiin”.

Osa oli aviossa ja lähti perheineen. Eronneiden ja naimattomien uskotaan menneen alueella naimisiin.

Suomesta alueelle lähti parikymmentä naista ja noin 30 lasta, puolet poikia, puolet tyttöjä. Osa lapsista on jo täysi-ikäisiä. Alueella oli karkean arvion mukaan syntynyt ”jopa toistakymmentä lasta”.

Katsauksen mukaan naiset olivat ennen lähtöään verkostoituneita keskenään. ”Voidaan puhua verkostosta ja vertaisvärväyksestä”. Osa naisista on toiminut ”fasilitaattoreina”.

Ilta-Sanomat kertoi tällaisen verkoston toiminnasta Itä-Helsingissä lauantaina.

Naisten rooli Isisin strategiassa on keskeinen ja liittyy ”jatkuvuuden varmistamiseen”.

Naisten piti synnyttää lapsia ja kasvattaa lapsensa Isisin ideologiaan. Synnyttäminen paikan päällä kalifaatissa oli naisille ”erityinen siunaus”.

  • Kotona lapset tuli opettaa vihaamaan vääräuskoisia.

  • Heidän piti oppia arabiaa sekoittuakseen muun yhteisön kanssa.

  • Heidän piti tottua askeettiseen elämäntyyliin ja kuolemanjälkeisen elämän tavoitteluun.

  • Heidän tuli pienestä pitäen totuttaa näkemään kotona aseita, räjähteitä ja muita sotilasvarusteita.

  • Heidän tuli oppia rakastamaan aseellista taistelua, katsella väkivaltaisiakin videoita ja lukea ja kuunnella propagandaa.

  • Pojille annettiin kouluissa fyysistä ja aseellista koulutusta, tyttöjä koulittiin kodinhoitoon ja nuorella iällä solmittavaan avioliittoon.

Isis oli ensimmäinen radikaali-islamistinen terroristijärjestö, joka onnistui houkuttelemaan suuren joukon naisia eri puolilta maailmaa matkustamaan järjestön hallitsemalle alueelle.

Sen vuoksi tilanne on kaikille uusi ja arvaamaton. Ja uhkaavaksi koettu.

Vaikka Isis-naisten pääasiallinen rooli oli kodinhoito ja lasten kasvatus, heillä on havaittu kiinnostusta myös muihin tehtäviin, kuten hoivatyöhön, propagandan tuottamiseen ja aseellisiin tehtäviin.

Äärimmäisenä muotona islamilaisessa ääriajattelussa ovat – jo vanhastaan – olleet naisten tekemät itsemurhaiskut.

Naisten kiinnostus aseellista toimintaa kohtaan on jatkuvasti kasvanut, katsauksessa todetaan.

Isisillä oli aseistettu naisten ryhmä, al-Khansaa, johon liittyi länsimaista tulleita naisia. Pataljoonan arvellaan toimineen uskontopoliisina.

Suomen suojelupoliisi ennakoi ainakin osan naisista pyrkivän palaamaan lapsineen Suomeen.

Osa saattaa pyrkiä siirtymään johonkin toiseen maahan.

”Naisten radikalisoituminen ja lasten kasvattaminen väkivallankäytön oikeuttavan radikaali-islamistisen ideologian mukaisesti ei rajoitu vain konfliktialueelle, vaan ongelma on olemassa myös Suomessa”, katsauksessa todetaan.

Suojelupoliisi seuraa, ”pyrkiikö Suomeen turvapaikanhakijoiden joukossa terroristijärjestöjen konfliktialueilta värväämiä lapsisotilaita tai terroristijärjestöjen johtajien puolisoita lapsineen”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?