16-vuotias mopopoika hurjasteli poliiseja pakoon – videolle tallentunut hölmöily tuli kalliiksi

rac

Julkaistu:

Mopopoika aiheutti liikennetörttöilyllään vakavaa vaaraa muille tienkäyttäjille.
Vauhdikkaita piirteitä saanut liikennekaahailu tapahtui Lahdessa viime vuoden marraskuussa.

Poika ajoi mopoa, jota oli kuitenkin viritetty ja muutettu rakenteellisesti. Siten se kulki tavanomaista mopoa kovempaa.

Poliisi havaitsi 16-vuotiaan mopopojan liikenteessä, ja näytti tälle pysähtymismerkkiä. Poika ei siitä välittänyt, vaan hän kaasutti karkuun. Takaa-ajo tallentui poliisin kuvaamalle videolle, josta on kooste tämän jutun yhteydessä.

Takaa-ajon aikaan oli pimeää. Videokuvassa poika näytti ajoittain kuin aaveelta – videon valotuksesta johtuen.


Poika ajoi esimerkiksi Vanhatiellä 80 kilometrin tuntinopeutta, kun rajoitus oli 40 kilometriä tunnissa. Poika ei ollut valmis jäämään poliisin haaviin, sillä hän porskutti samoin tein myös kevyen liikenteen väylälle, jossa hän ajoi 60–70 kilometrin tuntinopeudella.


Pyöräteitä ja jalkakäytäviä sekä nurmialueita pitkin huristellut nuorukainen yritti eksyttää poliisin Lahdenkadulla kiertämällä huoltoaseman ja kauppaliikkeen kahteen kertaan. Poika onnistuikin tempussaan hetkellisesti, ja poliisi menetti häneen näköyhteyden.

Poliisi sai pojasta uudelleen havainnon Johanneksenkadulla, ja hänen pakoyrityksensä jatkui. Videokuvista näkyy, että takaa-ajoon osallistui ainakin toinenkin poliisiauto.


Pojan pyristely ei jatkunut enää kauaa, sillä poliisit saivat pysäytettyä hänen menon Lahdenkadun ja Mukkulankadun risteyksessä. Pysäytys ei tallentunut videolle. Takaa-ajo kesti noin seitsemän minuuttia.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi pojan kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 60 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 720 euroa. Hän teki rikokset nuorena henkilönä.

Oikeuden mukaan poika aiheutti hölmöilyllään vakavaa vaaraa muille tienkäyttäjille. Oikeus määräsi pojan ajokieltoon, joka päättyy 18.11.2019.

Oikeus antoi asiassa tuomion viime viikon tiistaina, eikä se ole siten vielä lainvoimainen. Nykyään poika on 17-vuotias.