Tässä on takaa-ajovideo, jota oikeuskaan ei olisi halunnut sinun näkevän

rac

Julkaistu:

Motoristit pakenivat kovalla vauhdilla poliisia karkuun. Pako tallentui videolle, jota käräjäoikeus ei olisi halunnut sinun näkevän.
Liikennekaahailu tapahtui Joensuussa viime vuoden kesäkuussa.

Moottoripyöriä ajaneet miehet tulivat poliisia vastaan valtatie 6:lla. Oikeuden mukaan miehet ajoivat 140 kilometrin tuntinopeutta, kun alueen rajoitus oli 100 kilometriä tunnissa. Kaksikko kuljetti moottoripyöriä ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.

Poliisi kääntyi miesten perään. Tapahtumat tallentuivat myös poliisin kuvaamalle videolle, joka oli keskeisenä todisteena oikeudessa.

Kyseisestä videosta on kooste tämän jutun yhteydessä. Käräjäoikeus ei olisi halunnut, että media olisi saanut videon itselleen, ja siten myös IS:n lukijoiden katsottavaksi. Syy käräjäoikeuden kielteiseen kantaan selviää tästä jutusta myöhemmin.

Poliisin piti laittaa parastaan, sillä motoristit saivat mojovan etumatkan. Poliisiauton nopeus nousi hetkessä 202 kilometrin tuntinopeuteen.

Poliisi sai motoristeihin kylläkin näköetäisyyden, mutta lähietäisyydelle poliisi ei päässyt. Motoristit päästelivät esimerkiksi Karhunkaaren kohdalla ainakin 80 kilometrin keskituntinopeusvauhtia, kun rajoitus oli 40 kilometriä tunnissa.

Motoristit suuntasivat hiekkatielle ja asutusalueelle, jossa vastaan tuli jalankulkijoita, kuten aikuinen, joka työnsi lastenrattaita sekä nainen koiran kanssa. Oikeuden mielestä motoristit aiheuttivat heille vakavaa vaaraa.


– Käräjäoikeus katsoo, että (mies) ja (mies) ovat valtatiellä kuusi ja erityisesti Karhunmäen asuinalueella kuljettaneet moottoripyöriään sellaisella tavalla huomattavaa ylinopeutta käyttäen, että heidän molempien menettely on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen eli muiden tienkäyttäjien hengelle tai terveydelle.

– Käräjäoikeus arvioi, että huomattavan ylinopeuden ajaminen on molempien vastaajien osalta ollut tahallista, Pohjois-Karjalan käräjäoikeus totesi.

Kouvonkadulla kaksikko päästeli 80 kilometrin keskituntinopeudella, kun rajoitus oli 50 kilometriä tunnissa.

Noin neljän minuutin ajon jälkeen vuonna 1995 syntyneet motoristit kääntyivät takaisin moottoritielle suuntaavalle tielle, mutta he pysäyttivätkin kulkuneuvonsa tien varteen, ja takaa-ajo päättyi siihen. Toinen miehistä perusteli kaahailuaan ”ajattelemattomuudella” ja ”huomaamattomuudella”.


Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi kummankin miehen 60 päiväsakkoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Toisen maksettavaksi tuli 1 500 euroa ja toisen 1 200 euroa. Päiväsakon summa määräytyy omien tulojen mukaan.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion jo viime vuoden lokakuussa, ja tuomio on saanut lainvoiman. IS kysyi käräjäoikeudelta jo tuomion antamisen aikaan kopiota poliisin kuvaamasta videotallenteesta.

IS vetosi siihen, että video oli julkinen ja että se olisi journalistisesti tärkeä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan videota.

– Tien käyttäjät, kuten polkupyöräilijä, lastenvaunuja työntävä henkilö ja koiranulkoiluttaja, ovat videotallenteesta tunnistettavissa. Lisäksi videotallenne kuvaa asutusalueella kotirauhan suojaamia paikkoja ja ainakin yhtä tällaisessa paikassa olevaa henkilöä.

– Käräjäoikeus arvioi, että tiedotusvälineen edustajalla on intressi julkistaa pyydetty videotallenne nähtäväksi valtakunnanlaajuisesti. Näin ollen on syytä olettaa, että henkilöiden, jotka eivät liity rikosasiaan millään tavalla, yksityisyyden ja persoonallisuuden suoja voivat tulla loukatuiksi, Pohjois-Karjalan käräjäoikeus perusteli kielteistä päätöstään.

IS valitti käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen. IS katsoi, että käräjäoikeuden ratkaisu loukkasi lehdistön sananvapautta. IS oli myös sitä mieltä, että tässä tapauksessa sivullisten yksityisyys ei vaarantuisi, koska kuvaaminen ei kohdistunut nimenomaisesti heihin.

IS toi valituksessaan esille, että videon julkaisulle on merkittävät yhteiskunnalliset syyt, koska video voisi mahdollisesti konkreettisesti osoittaa, kuinka vaarallista pakeneminen on. Toisaalta IS katsoi myös, että videon julkaisu voi osoittaa, miten poliisin kannattaa tai ei kannata toimia takaa-ajotilanteessa.

– Median tehtävänä on osaltaan tarkastella kriittisesti poliisin työtä ja välittää siitä tietoa yleisölle ottaen huomioon viimeaikaiset poliisiin kohdistuneet rikosepäilyt ja syytteet, IS vetosi valituksessa.

IS toi myös esille, että se voi sumentaa videoeditointiohjelmalla niiden henkilöiden kasvot ja tunnistetiedot, jotka eivät liity itse rikokseen.

Itä-Suomen hovioikeus antoi asiassa ratkaisun tämän vuoden tammikuun lopussa. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden ratkaisun, ja se velvoitti käräjäoikeutta luovuttamaan IS:lle kopion tallenteesta.

 

Poliisin takaa-ajotilanne ja siinä käytetyt ajonopeudet riskeineen on aiheena yleistä mielenkiintoa herättävä.

Hovioikeus totesi päätöksessään, että IS:n on huolehdittava ennen videon julkaisua, että ne henkilöt, jotka eivät kuulu itse rikokseen, eivät ole videolta tunnistettavissa.

– Hovioikeus toteaa, että poliisin takaa-ajotilanne ja siinä käytetyt ajonopeudet riskeineen on aiheena yleistä mielenkiintoa herättävä.

– Pakenevien moottoripyöräilijöiden lisäksi tallenteella näkyvät henkilöt ovat ainoastaan ohikulkijoita tai talojen asukkaita, jotka osaltaan liittyvät edellä mainittuun aiheeseen takaa-ajojen vaarallisuudesta, mutta kuvaaminen ei ole keskittynyt heihin. Henkilöt näkyvät tallenteelta vain vilaukselta. Kyseiset henkilöt voidaan helposti sumentaa heidän tunnistamisen estämiseksi.

– Tähän nähden tallenteelta ei voi ilmetä henkilöiden yksityiselämään liittyviä seikkoja eikä tallenteen luovuttamisella ja julkaisemisella internetissä voi myöskään olla seuraamuksia kyseisille henkilöille, hovioikeus perusteli asiaa.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus toimitti videosta kopion IS:lle joitakin päiviä sitten, ja siten juttu julkaistaan vasta nyt.