Kallion putkirikko kasteli antikvariaatin koko varaston: ”Kirpaisee sydäntä todella paljon”

rac

Julkaistu:

Yhdestä kirjasta tuli hetkessä erityisen arvokas.
Suuri käyttöveden runkolinja vaurioitui Helsingin Kalliossa lauantaina aamupäivästä. Sen seurauksena vettä pääsi asuinrakennusten kellaritiloihin runsaasti. Vettä tulvi myös kaduille.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonatan Suosalo kertoo, että tilanne on rauhoittunut iltapäivän aikana, mutta useassa kellarissa on yhä vettä. Arviolta ainakin kymmenessä kellarissa on merkittävät vesivahingot.

Lue lisää: Valtavasti vettä kaduille ja kellariin – Kallion tulva katkoi sähköt useista taloista

Suosalo kertoo, että pelastuslaitos ryhtyi heti selvittämään vahinkojen laajuutta ja pumppaamana kellareita tyhjiksi. Suosalo ei osaa arvioida, kuinka paljon vettä on päässyt kiinteistöihin. Hänen mukaansa puhutaan kuitenkin tuhansista litroista.


Helsinginkadun Punaisen planeetan antikvariaatin valot sammuivat lauantaina yllättäen kesken kauppapäivän. Syynä oli vesivahingon aiheuttama sähkökatkos. Pelastuslaitoksen mukaan myös useat muut kiinteistöt kärsivät lauantaina sähkökatkosta.

– Siinä vaiheessa, kun vesi nousi sähkökeskukseen asti, koko kiinteistöstä lakkasi sähkönjakelu, divarinpitäjä Elmeri Vehkala tietää kertoa.


Vehkala tajusi vahinkojen laajuuden kunnolla, kun palokunta ajoi pihaan. Hän meni heti takapihan kellarivarastolleen ja huomasi kellarin lattialla olevan viisi senttiä vettä. Myös palomies kurkkasi varastoon ja ilmoitti, että vettä alkaa pian vyöryä varastoon kunnolla.

Vehkala kertoo kysyneensä lupaa kirjojen evakuoimiselle, mutta pelastuslaitos kielsi varastoon menemisen. Tuntia myöhemmin vesi oli noussut varaston kattoon asti.


Vehkalan mukaan varastosta tuhoutui käytännössä kaikki. Määrällisesti puhutaan tuhansista kirjoista ja tuhansien eurojen vahingoista. Rahallisesti arvokkain on Faros-kustantamolta ostettu kirjaerä. Antiikkia käsittelevästä kirjaerästä erityisen arvokkaaksi nousi Quintilianuksen antiikkinen puheopas Puhujan kasvatus.

– Koko loppupainos tuhoutui nyt kerralla, kauppias huokaa.

– Se on kulttuurihistoriallisesti ja rahallisesti ajatellen isoin juttu mikä meni. Siellä tuhoutui mummon vanhat Neuvostoliitto-lehdet ja punaliput, joita ei varmasti ikinä saada takaisin. Se tietysti kirpaisee sydäntä tosi paljon.

Kauppias aikoo soittaa maanantaina vakuutusyhtiöön.

– Elämä jatkuu. Olen tässä juuri hyllyttämässä Teivas Oksalan antiikkierää noihin hyllyihin. Maanantaina uusi kauppapäivä. Kirjallisuus ei kuole koskaan.

Pertin huonekalut kastuivat: ”Sellaista sattuu”

Pertti Simula, 73, todisti tulvaa lähietäisyydeltä, sillä hän asuu yhdessä vahinkoja kärsineessä talossa.

– Siellähän oli kattoa myöten kellari täynnä vettä, Simula kertoo kellarissa odottaneesta näystä.

– Vettä piisaa vielä Suomessa, se on hyvä merkki, Simula lisää pysyen positiivisena.

Simula säilyttää kellarissa muun muassa kirjoja, polkupyörää ja huonekaluja. Niistä ei hänen mukaansa kannata kuitenkaan murehtia.

– Niitähän aina saa, ei niistä kannata välittää.

– Tämä on tämmöistä ihan tavallista toimintaa vaan. Kyllä tässä ihan hyvin pärjätään.

Simula ei antanutkaan vesivahingon pilata päivää. Lounas nautittiin sähkökatkon vuoksi ravintolassa.

Pelastuslaitokselta ei osattu vielä kolmen aikoihin arvioida, milloin tilanne saadaan kokonaan korjattua. Simulalla on kuitenkin aikaa odottaa. Hän uskoo sähköjen palaavan heti kun ne ”kerkeävät”.

– Näitä vahinkoja sattuu ja putket menevät poikki. Eihän sille voi mitään muuta kuin ihmetellä. Sellaista sattuu kaikkialla maailmassa, ei siinä mitään.

Simula haluaa antaa kiitosta pelastuslaitoksen toiminnalle.

– Ai että. Kyllä näkee, että pojat tekevät hyvää työtä.