Ahvenan­maalta löytyi 5 000 vuotta vanha ohran­jyvä – ”Käsitys muinaisista elin­keinoista meni uusiksi”

Julkaistu:

Ahvenanmaalta löytynyt noin 5 000 vuotta vanha ohranjyvä pistää uusiksi käsitykset muinaisista elinkeinoista.
Ahvenanmaalta löytynyt noin 5 000 vuotta vanha ohranjyvä pistää uusiksi käsitykset muinaisista elinkeinoista. Helsingin yliopiston ja ruotsalaisten arkeologian alan toimijoiden yhteistutkimuksessa havaittiin, että kivikauden kuoppakeraamisen ajan asuinpaikoilta Ahvenanmaalta ja Tukholman seudulta on löytynyt ohran ja vehnän jyviä.

– Ahvenanmaalta löytyneet jyvät ovat osoitus, että kuoppakeraaminen kulttuuri levitti maanviljelyä paikkoihin, joissa sitä ei ollut aiemmin harjoitettu, sanoo Helsingin yliopiston arkeologian tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen.

Ahvenanmaalta löytynyt noin 5 000-vuotias ohranjyvä on vanhin Suomen alueelta koskaan löytynyt viljanjyvä. Viljan ikä varmistettiin radiohiilimenetelmällä.

”Tutkijoiden käsitys pohjoisen muinaisista elinkeinoista meni uusiksi”, Helsingin yliopisto on otsikoinut tiedotteensa.

Aiemmissa tutkimuksissa ei juuri ole pystytty todentamaan, että kivikaudella olisi omaksuttu maanviljelyä. Ennen on arvioitu, että kuoppakeraamisen kulttuurin edustajat olivat etenkin hylkeenpyytäjiä.

– Pidämme mahdollisena, että tämä pääosin merelliseen pyyntiin erikoistunut väestö jatkoi kasvien viljelyä, koska sillä oli yhteisölle sosiaalista merkitystä, Vanhanen toteaa tiedotteessa.

Kuoppakeraamisen ajan asutuksen lähistöltä löytyy toisinaan myös sian luita. On mahdollista, että sen ajan ihmiset käyttivät sikoja rituaalisissa pidoissa ruokana viljan kanssa.

– Ei ole mahdotonta, että viljoista olisi jopa pantu olutta, mutta tästä meillä ei vielä ole todisteita, Vanhanen sanoo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt