Kommentti: SS-kenraalien logiikka elää yhä – olisi jo aika heittää se historian roskakoriin

Julkaistu:

Suomalaisista SS-vapaaehtoisista kertova Panttipataljoona-tutkimus sai uuden kovan kolhun, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.
Saksalainen SS-kenraali Paul Hausser (1880–1972) kirjoitti toisen maailmansodan jälkeen kirjan nimeltä Soldaten wie andere auch. Suomeksi: sotilaita siinä missä muutkin.

Hausser esitti, että Waffen-SS olisi taistellut kunniallisesti toisessa maailmansodassa, erillään SS:n poliisiorganisaatiosta, keskitysleirien kuolemantehtaita pyörittäneistä Totenkopf-yksiköistä ja liikkuvista Einsatzgruppen-murhayksiköistä. Hausser halusi puhdistaa Waffen-SS:n maineen, etäännyttää sen sotarikoksista ja kiistää Nürnbergin tuomioistuimen sodan jälkeen antaman päätöksen, jonka mukaan SS kokonaisuudessaan oli rikollinen järjestö.

SS-kenraali Felix Steiner (1896–1966) julkaisi vuonna 1963 kirjan Armee der Geächteten. Suomeksi: lainsuojattomien armeija. Siinä Steiner väitti muun muassa, että Waffen-SS olisi joutunut Himmlerin petoksen kohteeksi, kun se yhdistettiin hallinnollisesti samaan organisaatioon keskitysleirien vartiojoukkojen kanssa – ja liitettiin siten syyttä suotta kansallissosialistisen hirmuhallinnon rikoksiin. Steiner oli suomalaisten SS-vapaaehtoisten divisioonankomentajana Saksan itärintamalla.

Suomessakin on harjoitettu hausserilais-steinerilaista mustaa logiikkaa.

Professori Mauno Jokipii (1924–2007) puhdisti Panttipataljoona-kirjassaan (1968) sotarikossyytöksiltä Steinerin komentaman SS-divisioona Wikingin riveissä vuosina 1941–1943 palvelleet suomalaiset vapaaehtoiset. Monet uskovat yhä Jokipiin tulkintaan.

Väitteet Waffen-SS:n kunniallisuudesta ja syyttömyydestä natsihallinnon rikoksiin ovat vuosikymmenten mittaan joutuneet sekä tutkimuksen että oikeuslaitoksen vaakaan. Hausserin ja Steinerin SS-apologian perusteet on kumottu ja revisionismi, pyrkimys kirjoittaa uudelleen historiaa, on saanut selkeän tuomion. Waffen-SS:n sotarikosten lista on pitkä. Myös myytti Saksan asevelvollisarmeijan, Wehrmactin, puhtaudesta on kaadettu. Wehrmacht oli mukana sotarikoksissa aina Puolan-sotaretken alusta saakka.

Silti Hausserin ja Steinerin väitteet elävät Suomessa vielä tänäkin päivänä. Uskoa SS-kenraalien puolustuspuheisiin on vahvistanut Panttipataljoona-tutkimuksen monumentaalinen asema suomalaisessa historiakuvassa.

Helmikuussa julkaistu professori Lars Westerlundin johtama tutkimus suomalaisista SS-vapaaehtoisista päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan suomalaiset ”hyvin todennäköisesti” osallistuivat juutalaisten, siviilien ja sotavankien ampumisiin Saksan itärintamalla vuosina 1941–1943.
Puolustusministeri Jussi Niinistö kävi nopeaan vastaiskuun. Niinistön mukaan tutkimus heitti aiheetta, ilman todisteita, epäilyksen varjon suomalaisvapaaehtoisten päälle.

Kansallisarkiston SS-selvityksen arvostelijat perustelevat kritiikkiään pitkälti Panttipataljoona-kirjalla, siitä huolimatta, että Jokipiin lähteiden käyttöä ja sidonnaisuutta SS-veteraanien Veljesapu-Perinneyhdistykseen on jo arvosteltu muun muassa Oula Silvennoisen ja André Swanströmin tutkimuksissa. Silvennoinen ja Swanström on leimattu asenteellisiksi tutkijoiksi.

Uuden kolhun Panttipataljoona-tutkimus sai Marko Junkkarin laajassa artikkelissa Helsingin Sanomissa sunnuntaina. Artikkelin ytimessä on SS-vapaaehtoisena palvelleen Lennart Kihlströmin (1920–1991) päiväkirja, jossa on 2. heinäkuuta 1941 tehty merkintä: ”Ammuttiin neljä juutalaista”. Kaksi päivää myöhemmin päiväkirja kertoo: ”6 kaatunutta, yli 100 ryssää ammuttiin”.

Kihlströmin päiväkirja on professori Jokipiin kokoelmassa Kansallisarkistossa. Panttipataljoona-tutkimuksessa ”ammuttiin neljä juutalaista” -merkintä on häivytetty lähdeviitteeseen ilman suoraa siteerausta ja leimattu huhuksi, koska samoista tapahtumista on useita erilaisia päiväkirjatietoja.

Merkinnän ”yli 100 ryssän” ampumisesta Jokipii on suorastaan väärentänyt tutkimukseensa – se on kirjassa muutettu muotoon ”yli 100 ryssää sai surmansa”.

– Lähteiden tarkoituksellinen väärentäminen rikkoo räikeästi historiankirjoituksen periaatteita, Junkkari kirjoittaa Jokipiistä, ja hän on oikeassa.

Kritiikki Jokipiitä kohtaan ei ole epäisänmaallisuutta vaan historiatiedettä. Tieteen ja tutkimuksen keskeinen tehtävä on epäillä aikaisempia tutkimuksia ja katsoa niitä kriittisin silmin.

Seuraava looginen kysymys on: mitä muuta Jokipii on vääristellyt?


SS-upseerina palvelleen Lennart Kihlströmin poika Lars Kihlström kävi HS:n mukaan lukemassa isänsä päiväkirjan vasta viime helmikuussa. Se järkytti häntä syvästi.

Päiväkirja oli myös tuoreen SS-selvityksen tutkijoiden käytössä, mutta kiireen vuoksi merkinnät neljän juutalaisen ja ”yli sadan ryssän” ampumisista jäivät huomaamatta.

Seuraava looginen kysymys on: mitä muita tärkeitä lähteitä tutkijat eivät ehtineet lukea? Jatkotutkimukselle olisi aihetta.

Saksan itärintaman tuhoamissodan kuvastoon tutustuneelle Lars Kihlströmille suomalaisten rooli Wiking-divisioonassa ei ole jäänyt epäselväksi:

”Noissa brutaaleissa kuvissa avautuu eteeni maisema, jossa oma isäni on ollut – ei vain silminnäkijänä, ei ajopuuna, ei erillissodassa, vaan auraamassa tietä natsien julmimmille rikoksille, osana sitä koneistoa ja ehkä myös tekijänä”, Kihlström sanoi HS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt