Lääkäri sanoi Karille, 42, sanat, jotka olivat kuin ”lyönti pesäpallomailalla päähän” – oireet eivät olleetkaan närästystä

rac

Julkaistu:

Kahden lapsen isä Kari Liimatainen odottaa nyt kolmenkymmenen muun suomalaisen tavoin uutta sydäntä. Valmiina täytyy olla 24/7.
– Mä sanoin siellä sairaalassa, että tehkää mitä vaan. Kunhan saatte mut siihen kuntoon, että mä voin olla lasten kanssa.

Ääni alkaa täristä ja kyynel puskee silmäkulmaan, kun 42-vuotias Kari Liimatainen muistelee viime syksyn mustimpia hetkiä. Hän makasi Meilahden sairaalassa, ja lääkäri oli juuri lausunut hänelle sanat, jotka Kari muistaa yhä sanasta sanaan.

– Tämä sun sydänhän on aivan loppu. Ei tällä kovin pitkään pysty elämään.

Parikymppinen sai odottamattoman uutisen

Kaikki alkoi vuonna 1998. Kari oli parikymppinen, normaalia nuoren miehen elämää elävä mies.

Elämä oli edessä, kavereiden kanssa touhuiltiin ja harrasteltiin. Sitten alkoi tulla oireita, joille Kari ei löytänyt selitystä.

– Siinä oli kuumeilujakso ja sitten alkoi tulla polttavaa rintakipua. Kävin yksityisellä ja siellä todettiin, että se on vain kovaa närästystä. Söin sitten aikani närästyslääkkeitä, mutta oireet eivät hävinneet.


Karin kunto romahti lopulta niin, ettei hän pystynyt kävelemään kerrostalossa edes yhtä kerrosta ylös.

– Silloin ajattelin, että nyt on oikeasti jotain vialla. Oli mentävä terveyskeskukseen. Sydänfilmistä hoitaja totesi, että ihan selvä tapaus. Ambulanssi pihaan ja Lahden keskussairaalaan. Tutkimusten jälkeen kerrottiin, että minulla on dilatoiva kardiomyopatia, eli laajentava sydänlihassairaus.

Kyseessä on sairaus, jonka syyt jäävät usein arvailujen varaan. Dilatoivalle kardiomyopatialle on tyypillistä sydämen vasemman kammion laajeneminen sekä supistus- ja pumppauskyvyn aleneminen. Seurauksena on usein sydämen vajaatoiminta.

Nuorelle miehelle se oli iso muutos, mutta elämä jatkui entiseen malliin. Lääkityksellä kunto koheni ja kavereiden kanssa jatkettiin niin kuin ennenkin.

– En enää jossain vaiheessa edes miettinyt, että mulla on sydänvika.

20 vuotta myöhemmin elämä muuttui taas

Sellaisena elämä jatkoi rataansa 20 vuoden ajan. Kunnes viime vuonna kahden pienen lapsen isän kunto romahti taas.

– Menin loppujen lopuksi niin huonoon kuntoon, etten pystynyt edes varpaankynsiä leikkaamaan ilman hengästymistä.


Perjantaina 3. elokuuta Kari lähti Malmin sairaalaan. Kaksi päivää myöhemmin, 5. elokuuta Karin elämässä tapahtui toinen sellainen käänne, jota hän ei ollut osannut odottaa tai edes pelätä.

– Mulle tuli osastolla sellaista kiertohuimausta, että kaikki lähti pyörimään ja näkyi tuplana. Oikea käsikin puutui. Pelästyin sitä ihan hirveästi. Painoin hälytysnappulaa, ja hoitajat tulivat paikalle.

Tilanne vaikutti sen verran vakavalta, että Kari kiidätettiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan.

– Olin odotustilassa, kun yhtäkkiä oikea puoli halvaantui hetkellisesti kokonaan. Se oikea puoli oli varmaan viisi minuuttia poissa pelistä.

Kuvissa näkyi jotain, mitä kukaan ei haluaisi nähdä. Aivoveritulppa.

– Tukos saatiin onneksi poistettua. Oli onni onnettomuudessa, että olin siellä sairaalassa, kun se tapahtui. Siinä kohtaa selvittiin onneksi säikähdyksellä.

Seuraavat pari viikkoa Karia tarkkailtiin sairaalassa. Sydäntäkin tutkittiin tarkemmin. Silloin lääkäri sanoi ne sanat, jotka ovat syöpyneet Karin mieleen.

– Ne lääkärin sanat tuntuivat kuin olisi lyöty pesäpallomailalla selkään tai päähän. Mä sanoin, että oletko sä nyt ihan tosissasi, että onko tilanne tosiaan niin paha.


Oli se. Lääkärin mukaan näytti siltä, että Karin pumppu ei enää jaksa. Sydän oli ollut pitkään huono, mutta oli siihen hetkeen asti jaksanut tehdä työtään.

Sydänsiirto väistämätön vaihtoehto.


Lääkäri lateli pöytään karut vaihtoehdot. Ensin kokeillaan rankempia lääkehoitoja, sitten asennetaan sydämen apupumppu ja lopulta on edessä sydänsiirto.

– Olinhan mä elänyt tätä sydänsairautta jo 20 vuotta ja ehtinyt miettiä monta kertaa, että jossain vaiheessa se sydämensiirto tulee eteen. Mutta eihän sitä ajatellut, että se tulisi jo nyt. Ajatteli, että sitten joskus vanhempana, kuusikymppisenä.

– Kyllä se pysäytti, olen kuitenkin nuori perheellinen mies niin kyllä se...

Pala nousee taas kurkkuun.

– Kävin siinä sairaalan sängyllä läpi melkoisia tunnemyrskyjä, sellaisia, mitä en ollut aikaisemmin käynyt. Siellä kun olet yksin sairaalassa ja siinä on koneita ja laitteita joka puolella ja sairaita ihmisiä ja lääkäreitä niin kyllä se antaa sijaa sille miettimiselle.


Loppukin kävi ajatuksissa.

– Kyllä se monta kertaa kävi mielessä, että onko tässä tultu päätepysäkille. Että 20 vuotta on tämän kanssa taisteltu ja nytkö tämä loppuu.


Jostain Kari kuitenkin kaivoi synkimmälläkin hetkellä positiivisuutta.

– Pakkohan se oli olla optimistinen. On kuitenkin pienet lapset kotona niin oli pakko saada itsensä kuntoon. Tajusin myös, että on hyvä asia, että se sydänsiirto tapahtuu nyt. Olen kuitenkin nuori ja hyvässä kunnossa, eli pystyn toipumaan operaatiosta nopeasti.

Apupumppu tuli sydämen avuksi

Kahden viikon jälkeen Kari pääsi sairaalasta kotiin. Olo oli edelleen heikko. Lasten kanssa ei voinut lähteä ulos leikkimään moneen kuukauteen. Perheestä oli yksi pala poissa.

– Onneksi tässä on ollut tukiverkosto olemassa. Sukulaiset, ystävät ja naapurit ovat auttaneet lasten kanssa. Kaupungiltakin saatiin lastenhoitoapua, Kari kiittelee.

Kari muistaa käänteen tehneet päivämäärät lähes kellontarkasti. Tiistaina 20. marraskuuta Karin väsynyt sydän sai vihdoin apua. Hänelle asennettiin avosydänleikkauksessa pienen pieni apupumppu sydämen kärkeen kiinni. Tukilaite hoitaa sydämen vasemman kammion työn. Laite ottaa keuhkoista tulleen hapetetun veren sydämen vasemman kammion kärjestä ja palauttaa veren aorttaan, josta se kulkeutuu muualle elimistöön.


Pumppu toimii Karille ”siltana” sydänsiirtoon. Sen avulla Kari pystyy elämään lähestulkoon normaalia elämää ja ennen kaikkea kohottamaan kuntoaan tulevaa isoa sydänsiirtoleikkausta varten.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HYKS:n sydän- ja keuhkokeskuksen osastonylilääkärin Karl Lemströmin mukaan ilman apupumppua Karin elämä ei olisi jatkunut pitkään.

– Ilman apupumppua tällaisilla vaikeilla potilailla olisi elinaikaa pahimmillaan vain päiviä tai viikkoja.


80 000 euroa maksavaa pumppua ei kuitenkaan ihan jokaiselle laiteta.

– On tärkeää miettiä, kenelle apupumppu laitetaan. Potilaalla pitää olla hyvä ennuste pystyä jatkamaan elämää pumpun avulla. Jotta apupumppu asennetaan niin potilaan pitäisi olla apupumpun kanssa elossa vielä vuoden kuluttua, Lemström kertoo.

”En edes muista, milloin on ollut näin hyvä olo”

Kari juo keittiönpöydän äärellä kahvia. Seiniä koristavat 3- ja 6-vuotiaiden poikien, Jooan ja Jonnin värikkäät piirustukset. Pihat tulvivat lunta. Kari hymyilee.

– Tämä on ollut aivan upeaa. Kaikki on mennyt yli omien odotusten, että miten paljon tämä pumppu antaa lisää mahdollisuuksia normaaliin elämään. Pystyn taas urheilemaan ja leikkimään poikien kanssa ulkona. En edes muista, milloin on viimeksi ollut näin hyvä olo.

– Olen kyllä antanut muiden hoitaa lumityöt. Lääkärin määräyksellä, Kari nauraa.


Karin olalla kulkee 24 tuntia vuorokaudessa mukana aivan erityinen laukku, elämää ylläpitävä apupumppuyksikkö. Kaikkea muuta saa laitteen kanssa tehdä paitsi uida ja saunoa.

– Ei sitä pumppua itse huomaa. Tuntee vain pienen hurinan, kun on oikein hiljainen hetki.

Suomen rajojen ulkopuolelle ei saa lähteä

Karilla on nyt edessä odotus. Hän ja kolmisenkymmentä muuta potilasta odottavat uutta sydäntä. Uusi sydän saadaan aivokuolleelta luovuttajalta. Kaiken pitää silti osua kohdalleen ennen kuin sydän kelpaa. On oltava sama veriryhmä. Lisäksi luovuttajan tulee olla Karin tapauksessa mies ja suurin piirtein saman ikäinen ja kokoinen.

– Valitettavasti kuulun O- -veriryhmään. Sitä on aika vähän liikenteessä. Eli kun järkevästi ajattelee niin ei se sydän ole välttämättä vielä huomenna tulossa.

Kaikkeen pitää silti varautua. Sydän voi tulla minä hetkenä hyvänsä.

– Joka hetki pitää olla valmiina lähtemään. Puhelinta on pidettävä päällä yötä päivää. Sehän ei kelloa katso, että milloin se tulee. Se on sitten vaan mentävä.


– Tämän odotuksen aikana mulla on matkustuskielto Suomen rajojen ulkopuolelle. Ei ole siis etelänmatkoja tulossa. Perhe kyllä lähtee keväällä reissuun, mutta minä jään kotiin.

Lemströmin mukaan sydänsiirtoa joudutaan odottamaan keskimäärin 1–2 vuotta apupumpun kanssa. Karin kohdalla siihen voi harvinaisen veriryhmän takia kulua kaksikin vuotta. Tai enemmän.

– Eräs potilas joutui odottamaan uutta sydäntä kuusi vuotta, kun elinluovutustilanne oli Suomessa huono. Sopivaa luovuttajaa ei vain löytynyt, HYKS:n sydän- ja keuhkokeskuksen osastonylilääkäri Karl Lemström kertoo.

Viime vuonna Suomessa tehtiin yhteensä 47 sydänsiirtoa, niistä 38 aikuisille. Kyseessä on kaikkien aikojen ennätys. Jopa 200 sydänsiirtoa tehneen Lemströmin mukaan leikkaus on yksinkertainen ja ennuste on hyvä. Silti kaikki eivät selviydy.

– Me sanomme potilaille, että yhdelle kymmenestä käy huonosti ensimmäisen vuoden aikana sydänsiirrosta.


Kari suhtautuu tulevaan ristiriitaisin tuntein.

– Totta kai sitä odottaa, että se sydänsiirto tapahtuisi mahdollisimman pian, mutta onhan se hirvittävän pelottava ajatus, että mulle vaihdetaan uusi sydän.

Lääkäri antaa kuitenkin toivoa.

– Jos mitään yllättäviä ongelmia ei tule niin Karin ennusteen pitäisi olla hyvä. Apupumppupotilaat tulevat usein hyvässä kunnossa leikkaukseen ja kuntoutuvat siksi hyvin.

Ajatus toisen ihmisen sydämestä omassa rinnassa herättää sekin Karissa ristiriitaisia ajatuksia.

– Välillä sitä toki miettii, että minkälainen se ihminen on ollut keneltä se sydän tulee. Mutta onhan siinä olemassa sitten se suru siinä taustalla, että jonkunhan on pitänyt kuolla, että sen sydämen saaminen on ylipäätään mahdollista. Mutta samalla se mahdollistaa minulle uuden ja paremman elämän.

”Pienet murheet eivät jaksa painaa”

Karin omien sanojen mukaan perheen kaksi lasta ovat olleet ääretön voimavara rankalla matkalla. Voimaa on antanut myös läheisten tuki ja usko siihen, että tapahtui mitä tahansa, hän selviytyy.

– Onhan tämä ollut aikamoinen matka. Eniten on ollut huolta lapsista ja perheestä, että miten he jaksavat kaiken tämän keskellä.

Optimistisuus ei ole kuitenkaan missään vaiheessa häipynyt.

– Olisi ollut helppoa jäädä surkuttelemaan tilannetta ja ajatella, että mitään ei pysty tekemään ja kuolema kävi lähellä. Mutta nyt voi olla vain iloinen, että olen tässä tämän kaiken jälkeen. Pienet murheet eivät jaksa enää painaa, Kari sanoo.

Perheen esikoinen, 6-vuotias Jonni, ymmärtää hänkin jo vähän, mitä isälle tapahtuu.

– Tuossa yksi ilta Jonni sanoi, että isille laitetaan toisen ihmisen sydän. Että nyt odotetaan sitä, ja sitten isi paranee.
  • Yllä olevalla videolla Kari kertoo, mitä hän on vaikeuksien keskellä oppinut elämästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt