Ulla Appelsinin kommentti: Olisi vielä yksi näkökulma, jonka takia poliitikkojen pitäisi muistaa Matti Nykänen

Julkaistu:

Se löytyy yllättävän monen uutisen taustalta, mutta silti päättäjät välttelevät aihetta. Alkoholismi.
Vieläkö moni muistaa ihmisroska-uutisen? Viime syksynä oululainen valtuutettu Riikka Moilanen kohautti tällä termillä kaupunginvaltuuston kokouksessa ja syntyi kiihkeä keskustelu, jonka seurauksena Moilanen itse sai lopulta potkut Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtajan paikalta.

Halveksuvalta kuulostava sana herätti ymmärrettävästi tyrmistystä, mutta kiintoisaa on se, että Moilasen varsinainen asia ohitettiin oikeastaan kokonaan. Se ei kiinnostanut ketään. Yhdenkään poliitikon tai asiantuntijan en nähnyt edes yrittävän tarjota vastausta siihen varsinaiseen kysymykseen, jonka Moilanen esitti. Kysymys oli tämä: ”Mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon, siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä?”

Niin, mitä Oulu tai tarkemmin sanottuna koko Suomi aikoo tehdä sille, että meillä on arvioiden mukaan satojatuhansia ihmisiä, joille päihteet ovat erittäin vakava ongelma? Heitä on muuallakin kuin kaduilla, joissa he pistävät helpoiten silmään. Heitä on kodeissa. Heitä on työpaikoilla. Heistä moni voi sairastaa alkoholismia vuosikausia, ennen kuin tutut havahtuvat siihen, että kaikki ei ole kunnossa.

Alkoholi on parhaimmillaan hieno ja mainio seurustelujuoma, joka voi tuoda iloa niin mökin saunailtoihin kuin elämän juhlahetkiinkin. Mutta joillekin ihmisille se ei kerta kaikkiaan sovi. Joillekin se aiheuttaa vain murhetta, kärsimystä ja ongelmia – joista kärsii myös henkilön lähipiiri.

 

Meidän tulisi osata erottaa teot ja ihminen toisistaan. Nähdä varjojen seassa myös se valo.

Hiljattain haudan lepoon saateltiin Suomen kaikkien aikojen legendaarisimpiin urheilusankareihin kuuluva Matti Nykänen, jonka urheilu-uran jälkeistä elämää hallitsi vahvasti alkoholi. Moni Nykäsen tuntenut on kuvaillut, kuinka tässä oli kaksi puolta. Ensinnäkin oli se kiltti puoli. Selvinpäin Nykänen oli mies, joka oli aina valmis auttamaan ystäviään ja läheisiään. Joka teki vaikka mitä muiden puolesta. Joka oli herkkä, vilpitön ja hyvää tarkoittava. Mutta sitten oli se toinen puoli. Se joka otti vallan, kun hän joi.

Alkoholistien osalta tämä ei ole itse asiassa lainkaan harvinaista. Muutama vuosi sitten kirjoitin alkoholismista ja sain tuhansittain palautetta. Viesteistä kävi ilmi, että lukemattomissa perheissä asui oma nykänen – mies tai nainen, äiti, isä, veli, puoliso – jolla oli ne samat kaksi puolta. Juomattomana tämä ihminen saattoi olla maailman kultaisin, kiltein ja välittävin – mutta juodessaan hän muuttui. Luotettavasta tuli epäluotettava. Lempeästä tuli ärtyisä. Joistakin saattoi pahimmillaan tulla jopa väkivaltainen hirviö, jota ja jonka takia piti pelätä.

Monen alkoholistin sisällä sykkii herkkä ja hyvä sydän. Miksi sen sanominen ääneen on tärkeää? Koska on niin helppoa tuomita toinen ulkoapäin. Matti Nykäsen kuolemastakin oli hädin tuskin ehditty uutisoida, kun sosiaaliseen mediaan ilmestyi ilkeitä kommentteja, joissa Nykänen määriteltiin vain sikamaiseksi vaimonhakkaajaksi, josta ei olisi saanut sanoa yhtään ainutta kaunista sanaa. On totta, että sitäkin hän oli: pahoinpitelijä, joka ansaitsi teoistaan rangaistuksen. Siinä ei ole mitään puolusteltavaa. Mutta oli hän paljon muutakin.

Meidän tulisi osata erottaa teot ja ihminen toisistaan. Nähdä varjojen seassa myös se valo. Joskus se on vaikeinta – alkoholistille itselleen. Hänen voi olla kaikkein vaikeinta uskoa, että ei hän ole ihmisenä paha, vaikka teot olisivatkin olleet pahoja. Että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on. Syyllisyys ja häpeä painavat rintaa.

Korostettakoon, että alkoholi ei millään lailla poista vastuuta teoista. Jos lyö toista, isku sattuu uhria ihan samalla lailla, oli lyöjä sitten humalassa tai selvin päin. Alkoholistin on ymmärrettävä ja kärsittävä tekojensa seuraukset, eikä sitä vastuuta saa koskaan kaunistella millään ”sehän oli vain kännissä” -ajatusmaailmalla.

 

Eikö yhtään ainutta poliitikkoa kiinnosta ongelma, joka koskettaa satojatuhansia suomalaisia perheitä ja joka tulee suomalaiselle yhteiskunnalle todella kalliiksi?

Mutta on hämmentävää, että näin suureen yhteiskunnalliseen ongelmaan ei pyritä kaikin keinoin etsimään ratkaisuja. Vaaleihin on enää noin kuukausi ja olemme jo ehtineet kuulla, kuinka tärkeitä teemoja ovat ilmastonmuutos, maahanmuutto, jo kaatunut sote, vanhukset, huoltosuhde jne. Näitä teemoja lainkaan väheksymättä on pakko kysyä: eikö ketään, eikö yhtään ainutta poliitikkoa kiinnosta ongelma, joka koskettaa satojatuhansia suomalaisia perheitä ja joka tulee suomalaiselle yhteiskunnalle todella kalliiksi?

Tilastot kaunistuisivat kerralla, jos edes osa alkoholin väärinkäyttäjistä saisi apua. Esimerkiksi suomalainen henkirikollisuus on vahvasti yhteydessä alkoholin käyttöön. Aikuisten miesten välisistä henkirikoksista noin 80 prosentissa molemmat osapuolet ovat tekohetkellä päissään. Miettikää: 80 prosenttia! Alkoholi on vahvasti kytköksissä myös parisuhdeväkivaltaan, mikä jätetään yleensä ääneen lausumatta, kun tästä ongelmasta puhutaan. Alkoholin väärinkäyttö maksaa yhteiskunnalle miljardeja; laskentatavasta sitten riippuu, kuinka monta miljardia. Alkoholi tappaa. Aiheuttaa sairauspoissaoloja. Vammauttaa syntymättömiä lapsia. Työllistää poliisia, lääkäreitä, sosiaaliviranomaisia, pelastustyöntekijöitä.

Hiljattain Helsingin Sanomissa haastateltiin ensihoidon vastuulääkäriä Teuvo Määttää. Hän totesi, että vaikka mediassa kohistaan uusista muotihuumeista, ensihoidon näkökulmasta ongelmista ”ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina”.

On totta, että ratkaisuja ei ole helppo löytää. Selvää on, että ainakaan se joidenkin kannattama kielletään-kaikki-ja-viina-vie-turmioon -linja ei auta yhtään mitään. Päinvastoin: todennäköisesti juuri se kieltolakihenkinen ajattelumaailma lienee osasyynä siihen, miksi Suomessa alkoholismi on kehittynyt nykyisenkaltaiseksi kansansairaudeksi. Kun muualla Euroopassa viini ja olut ovat aina olleet ihan tavallisia ruokajuomia, meillä niihin on vuosikymmeniä liitetty syntiä ja paheellisuutta, joka on ruokkinut ongelman salailua.

Jyrkkää kieltolinjaa vastaan puhuu hyvin se, että nykyiseen vapaampaan maailmaan syntyneiden ja tottuneiden nuorten keskuudessa humalahakuinen juominen on ollut selvästi laskussa. Vaikka alkoholia on paljon helpommin saatavilla, ei se saa nuoria kiskomaan viinaa harva se päivä kaksin käsin.

 

Yhteiskunnan pitäisi nykyistä paljon paremmin ponnistella päihderiippuvaisten auttamiseksi, mutta ei se vapauta ihmistä itseään vastuusta.

Mitä sitten kannattaisi tehdä? Ainakin satsata kokemusasiantuntijoihin. Esimerkiksi monella raitistuneella alkoholistilla on paljon ymmärtämystä siitä, miten alkoholisti ajattelee ja toimii. He tietävät, ettei alkoholistille kannata yrittää opettaa, että juo pikkuisen vähemmän. Ei alkoholisti siihen pysty. Eikä hän pysty lakkoonkaan. Tai pystyy, kunnes tulee se päivä, että lakko loppuu.

Nykänenkin houkuteltiin aikoinaan Yleisradion ohjelmaan, jossa hänen olisi pitänyt olla 100 päivää ilman alkoholia. Alkoholismia sairastavan ihmisen osalta tuollainen on oikeastaan jo kiusaamista. Tietenkään se päätös ei kestänyt, vaan Nykänen ratkesi juomaan.

Ei alkoholismia sairastavaa ihmistä auta kehotus, että lopetapa juominen nyt hetkeksi. Hänen pitäisi pystyä lopettamaan se kokonaan. Ja siihen alkoholisti tarvitsee apua. Millä lailla nyky-yhteiskunta sitä aidosti tarjoaa? Miten kohdataan se ihminen, jolla on hätä ja ongelma?

Väkisin ei tietysti loppupelissä voi ketään pelastaa. On ymmärrettävä tämä: yhteiskunnan pitäisi nykyistä paljon paremmin ponnistella päihderiippuvaisten auttamiseksi, mutta ei se vapauta ihmistä itseään vastuusta. Lopulta ihminen itse tekee sen valinnan, uskaltaako katsoa totuutta silmiin – ja ottaa sen avun vastaan.

Palataan Ouluun. Joulun alla 13-vuotias nuori oululaispoika nousi uutisiin. Hän oli havainnut vahvassa humalassa olleen rattijuopon yrittävän lähteä liikkeelle autolla ja oli napannut autosta avaimet pois. Poliisi ylisti pojan reippautta ja aiheesta: poika toimi sankarillisesti.

Mutta mitä on mahtanut ajatella tuo rattijuoppo itse? Ymmärtääkö hän, että tuo poika saattoi sinä päivänä pelastaa paitsi sivullisten myös kuskin itsensä hengen? Kyseessä oli rattijuopon loppuelämän ensimmäinen päivä. Mitä hän sillä elämällä tekee?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt