Janne Kouri hyppäsi mereen ja tajusi, että jotain hyvin pahaa tapahtui – sillä hetkellä nuori mies halvaantui rintakehästä alaspäin

Julkaistu: , Päivitetty:

– Se ei sattunut yhtään. Koko kroppani halvaantui heti, Kaliforniassa asuva Janne Kouri kertoo tragediasta.
Avustajat nostavat Janne Kourin, 43, tavallisesta pyörätuolista mittatilaustyönä räätälöityyn, 15 000 dollarin hintaiseen maasturimalliin. Kaliforniassa asuva Kouri on lähdössä erikoiselle matkalle. Hän aikoo ajaa pyörätuolilla Yhdysvaltain halki Kaliforniasta pääkaupunki Washingtoniin. Maasturimallilla on tarkoitus taittaa reissun maantieosuudet.

Olemme NextStep Fitness -kuntosalin takapihalla.

– Lähdemme liikkeelle Manhattan Beachiltä. Ajan pyörätuolillani Washington DC:hin. Matka päättyy Georgetownin yliopistoon. Matkaa kertyy kaikkiaan noin 5000 kilometriä ja se kestää kaksi kuukautta. Ajamme noin sata kilometriä päivässä, Janne Kouri selittää innostuneesti.

 

Se ei sattunut yhtään. Koko kroppani halvaantui heti. En tuntenut mitään.

Matkan tarkoitus on kerätä puoli miljoonaa dollaria (noin 440 000 euroa) Kourin voittoa tavoittelemattomalle kuntosalille. Koko matkan ajan tukijoukot pörräävät miehen ympärillä.

– Yksi elokuvantekijä ajaa matkan autolla. Teemme reissusta dokumenttielokuvan. Mukaan tulee myös hoitajani ja osuudesta riippuen pari, kolme kaveria ajaa rinnallani polkupyörillä, Kouri kertoo.

Matkan varrelle on suunniteltu varainkeruutilaisuuksia.

– Melkein joka kaupungissa meillä on joku tilaisuus. Käyn kouluissa pitämässä puheita. Menen sairaaloihin tapaamaan ihmisiä. Meillä on konsertti Nashvillessä. Ja kun pääsen Georgetowniin, pidämme siellä ison tapahtuman, mies toteaa.


Matkaan lähdetään 10. maaliskuuta ja perillä on määrä olla 15. toukokuuta.

On ihme, että Kouri pystyy lähtemään eeppiselle matkalleen. Hänen elämänsä oli katketa lauantaina 5. elokuuta 2006. Janne, tyttöystävä Susan, tämän sisko ja pari kaveria lähtivät tuolloin viettämään päivää rannalle, Kalifornian Manhattan Beachille.

– Pelattiin lentopalloa. Oli kuuma ja halusin uimaan. Juoksin rannalta vauhdilla ja sukelsin pää edellä mereen, Janne kuvailee.

Veden alla oli hiekkavalli, johon Janne löi päänsä voimalla.

– En tiennyt tarkalleen, mitä tapahtui, mutta ymmärsin, että jotain pahaa. Se ei sattunut yhtään. Koko kroppani halvaantui heti. En tuntenut mitään, hän luonnehtii.

 

Muistan vain, että lääkärit tulivat päivän, parin päästä kertomaan, etten koskaan enää tulisi kävelemään.

Kouri ehti olla veden varassa vain minuutin, kun paikalla ollut mies veti hänet merestä. Väkeä alkoi kerääntyä loukkaantuneen ympärille. Janne kiidätettiin ambulanssilla Los Angelesiin Cedars-Sinain sairaalaan.

Seuraavat viikot olivat kuin sumua. Janne kamppaili elämästään keuhkokuumeessa.

– Muistan vain, että lääkärit tulivat päivän, parin päästä kertomaan, etten koskaan enää tulisi kävelemään.

– Se oli vaikeaa kuultavaa. Ei se heti oikein iskenyt tajuntaan. Sitten sitä tietysti rupesi miettimään, että miksi näin piti tapahtua. Kesti ehkä viikon ymmärtää, mikä tilanne oli, Kouri tilittää.


– Aika pian tajusin, että minulla oli käynyt tuuri, että olin edes elossa. En voinut valittaa, sillä olisin voinut kuolla helposti sinä päivänä. Kaverit kävivät katsomassa päivittäin. Se auttoi, Janne miettii.

Mies makasi kaksi kuukautta teho-osastolla ja melkein kuoli sinä aikana kaksi kertaa. Sitten hän pääsi maineikkaaseen Frazier Rehab Institute -kuntoutuskeskukseen Louisvillessä, Kentuckyssa. Matka taitettiin ambulanssikoneella.

Kouri oli heikossa kunnossa. Ennen onnettomuutta 195 senttiä pitkä Janne oli painanut sata kiloa, mutta sairaalassa paino oli tippunut 72 kiloon. Mies oli rapakunnossa.

– En pystynyt nostamaan edes kynää, Janne tokaisee.

Kouri vietti kuntoutuksessa vuoden – puoli vuotta sairaalassa ja toiset puoli vuotta avohoidossa. Janne ja Susan hankkivat siksi ajaksi asunnon Louisvillestä. Onneksi miehellä oli kattava sairausvakuutus. Hän kertoo, että omasta pussista maksettuna kuntoutus olisi tullut kustantamaan 15–20 miljoonaa dollaria.

– Treenasin seitsemän, kahdeksan tuntia päivässä. Ajattelin, että jos en treenaa, tästä ei tule mitään.

Ensimmäisellä viikolla iski epätoivo.

– Sen jälkeen se sisu tuli. Rupesin vaan olemaan positiivinen. Susan ja kaverit antoivat motivaation. En halunnut pettää ketään. Siksi pärjäsin. Treenasin seitsemän, kahdeksan tuntia päivässä, mies muistelee.

Parantumista avittivat myös kohtalotoverit, joiden kanssa saattoi purkaa kokemuksia. Rehabissa kypsyi ajatus perustaa kuntosali halvaantuneille.

 

Olen todella onnellinen, että hän on vielä vierelläni.

– Halusin palata kotiin Kaliforniaan. Perhe ja kaverit olivat täällä ja olimme juuri ostaneet asunnonkin Susanin kanssa. Mutta täällä ei ollut vastaavaa kuntoutuslaitosta. Siitä se idea tuli. Jos en pysty kuntouttamaan itseäni Kaliforniassa, eivät pysty muutkaan samanlaisessa tilanteessa olevat, Kouri perustelee.


Mies avasi ensimmäisen kuntosalinsa liki 11 vuotta sitten. Nyt niitä on seitsemän ympäri Yhdysvaltoja ja kesällä avautuu ensimmäinen ulkomailla – Kiovassa, Ukrainassa.

Salit toimivat franchise-periaatteella, mutta niiden pyörittäjiltä peritään vain dollarin muodollinen maksu vuodessa. NextStep -saleilla käy mitä erilaisemmista syistä halvaantuneita.

Kuntoutus vaatii kosolti työvoimaa – kutakin asiakasta auttaa kolme, neljä treenaajaa. Täällä Lawndalen pisteessä työskentelee 11 ja kaikissa NextStepeissä yhteensä 45 työntekijää.


Kaikki nämä vuodet Jannen rinnalla on kulkenut tyttöystävä ja sittemmin vaimo, investointialalla oleva Susan Moffat, niin ikään 43.

Pari kohtasi joulujuhlissa New Yorkissa 15 vuotta sitten. Ensimmäinen vuosi vietettiin etäsuhdetta, jossa sukkuloitiin New Yorkin ja Kalifornian väliä. Sitten Susan muutti miehensä vierelle Hermosa Beachille.

– Olen todella onnellinen, että hän on vielä vierelläni. Kun tämmöisiä juttuja tapahtuu, ne vaikuttavat ihmissuhteeseen. Se ei ole helppoa, mutta meillä menee nyt todella hyvin ja olen siitä iloinen, Janne sanoo ääni värähtäen.

Pariskunta teki muutama vuosi sitten päätöksen olla hankkimatta lapsia, vaikka se fyysisesti olisikin mahdollista. Vakava vamma vaikuttaa päivittäiseen elämään.

– Mulla on hoitaja, joka tulee kotiin joka aamu kello 5.45. Menen suihkuun joka toinen päivä. Suihku ja pukeutuminen kestävät yleensä kolme, neljä tuntia. Silloin kun en mene suihkuun, lähden kämpiltä varttia yli kuudelta ja olen töissä puoli seitsemältä joka päivä.

Ja kun joku toinen ei vastaavassa tilanteessa haluaisi nähdäkään merta, Kouri palaa tämän tästä onnettomuuspaikalle, Manhattan Beachille.

– Tykkään herätä aikaisin ja rakastan olla rannalla. Paikka, missä juon aamukahvit ja jumppaan, on lähellä onnettomuuspaikkaa. Se ei haittaa minua yhtään, enkä enää mieti sitä. Rakastan katsoa merta ja olla auringossa, Janne kouri hymyilee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt