Yliajo riisti hengen naiselta ja koiralta Espoossa – poliisi nappasi epäillyn kuskin kiinni yksityisasunnosta, auton liikkeistä kaivataan havaintoja - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Yliajo riisti hengen naiselta ja koiralta Espoossa – poliisi nappasi epäillyn kuskin kiinni yksityisasunnosta, auton liikkeistä kaivataan havaintoja

Onnettomuus tapahtui perjantaina iltapäivällä.

Epäillyn auto, jonka liikkeistä poliisi kaipaa havaintoja.

4.3.2019 12:41

Nainen ja koira menehtyivät yliajossa Espoon Kauklahdessa viime perjantaina.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan teosta epäilty autonkuljettaja vangittiin todennäköisin syin tekoon epäiltynä 4.3. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Häntä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kolari jo ennen yliajoa

Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kovalla ajonopeudella ajanut auto törmäsi juuri ennen yliajoa toiseen henkilöautoon. Autoon, johon epäilty törmäsi, tuli vaurioita, mutta kuljettaja ei loukkaantunut.

Ensimmäisen törmäyksen jälkeen auto ajautui jalkakäytävälle törmäten siellä kävelleeseen naiseen ja tämän koiraan. Nainen menehtyi tapahtumapaikalla elvytyksestä huolimatta. Myös koiran todettiin kuolleen törmäyksen seurauksena.

Henkilöauto poistui tapahtumapaikalta yliajon jälkeen. Poliisi sekä pelastuslaitos hälytettiin paikalle, ja viranomaiset olivat paikalla minuuteissa. Poliisi otti vajaan tunnin kuluttua tapahtumasta kiinni epäillyn autonkuljettajan yksityisasunnosta Kauklahdesta. Epäilty on vuonna 1994 syntynyt espoolainen mies, ja hän on poliisille entuudestaan tuttu.

Poliisi pyytää havaintoja autosta

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja kuvan auton liikkeistä Espoon Kauklahden alueella yliajoa edeltävältä ja sen jälkeiseltä ajalta eli perjantaina 1.3. noin kello 15–16.

Auto on vuosimallin 2000 Nissan Primera farmari ja se on väriltään punainen. Havainnot autosta ja sen liikkeistä voi ilmoittaa puhelinnumeroon 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?