24-vuotiaana majuri Vasili Reshetnikov yritti pommittaa Helsinkiä raunioiksi helmikuussa 1944 – näin suoran arvion hän antoi suomalaisten ilmatorjunnasta vuosikymmeniä myöhemmin

Julkaistu:

Helsinkiä 24-vuotiaana majurina pommittanut Vasili Reshetnikov loi loistavan uran Neuvostoliiton ilmavoimissa. Hän kuuli suomalaisten torjuntataktiikasta entisiltä vihollisiltaan vasta 60 vuotta sodan jälkeen ja yllättyi.
Ilmassa oli silminnähden jännitettä, kun Helsinkiä helmikuussa 1944 pommittanut Vasili Reshetnikov istui tapaamaan sodanaikaisia suomalaisia lentäjiä 60 vuotta sodan jälkeen.

Stalinin ”nyrkin”, kaukopommitusyksikön ADD:n palveluksessa talvella 1944 majurina lentänyt Reshetnikov oli nimetty Neuvostoliiton sankariksi ja ylennetty kenraaliksi. Viimeisinä tehtävinään 1980-luvulla hän komentanut kylmän sodan kuumina Neuvostoliiton pelättyjä kaukopommitusvoimia.

Nyt Reshetnikov, 85, oli saanut kutsun osallistua suomalaisten veteraanilentäjien yhdistyksen Pilven Veikkojen kokoukseen.

Hieman aikaisemmin hän oli pitänyt esitelmän Suomen ilmailumuseossa Vantaalla ja kohahduttanut paikalle saapuneita suomalaisia sotahistorian harrastajia sekä ilmatorjunnan ja ilmavoimien lentäjäveteraaneja toteamalla, että ”Helsingin ilmapuolustus ei ollut erityisen vahva”.


Olin Ilta-Sanomien toimittajana paikalla seuraamassa Helsingin pommittajan ensimmäistä vierailua Suomeen sitten helmikuun 1944 suurpommitusten. Kysyin tulkin välityksellä tarkentavan kysymyksen, minkälaisena herra kenraali piti Helsingin ilmatorjuntaa.

Aika heikkoa se oli. Berliinissä, Danzigissa, Minskissä ja kaikissa saksalaisten miehittämissä kaupungeissa tulta tuli paljon enemmän kohti, Reshetnikov vastasi. (IS 30.8.2004)

Auditoriossa istuvat suomalaiset ilmatorjuntamiehet liikehtivät kiusaantuneina. Joku esitti sodanaikaisen tutkamittauskuvan Helsinkiä lähestyvien pommikoneiden reiteistä, jotka kaupungin edustalla kääntyvät pois jouduttuaan tiheään ennalta laskettuihin sulkuihin ammuttujen tuliryöppyjen eteen. Reshetnikoviin kiemuraiset viivat eivät tuntuneet tekevän suurtakaan vaikutusta.

Ilmatorjunta oli hajanaista, ei ollut systemaattista tulenjohtoa”.

Suomalaiset sotahistorian harrastajat kuiskuttelivat toisilleen. Heidän käsitys Helsingin suurpommitusten kulusta oli tyystin toinen. Entisten vihollisten tapaaminen ei tuntunut hälventävän ennakkoluuloja, oli käynyt päinvastoin.

Kun yleisötilaisuus oli ohi, Reshetnikov ohjattiin suomalaisten veteraanientäjien vieraaksi Ilmailumuseon kabinettiin. Mukana seurasi Reshetnikovia saattanut Venäjän sotilasasiamies.

– Se oli suljettu tilaisuus, Reshetnikovin kutsunut ilmailuhistorian tutkija Carl-Fredrik Geust muistelee.

Venäjänkielentaitoinen Geust alkoi tulkata entisten vihollisten keskustelua.

– Tilanne oli jännittynyt, siinä oli läsnä suomalaisia hävittäjälentäjiä ja pommikoneiden miehistöä.


Suomalaisista jäätä mursi koelentäjänä muun muassa venäläisiä sotasaalispommikoneita ohjannut lentomestari Aimo Juhola. Ehkäpä taivalla jahdattuina olleiden pommikoneiden miehistöt löysivät helpoimmin yhteisen sävelen, kuin hävittäjälentäjät.

– Aika nopeasti miesten kädet alkoivat liikkua lentoliikkeitä esittäen ja keskustelu kääntyi lentämiseen.

Suomalaiset pääsivät esittämään omia näkemyksiään Helsingin suurpommitusten torjunnasta. He kertoivat sulkutulijärjestelmästä, jolla hetkellisesti saatiin lentokoneiden reitille niin suuri tulen tiheys, että sinne ei tuntunut mukavalta lentää.

Suomalaiset havaitsivat, että venäläispommittajat tapasivat säännöllisesti pudottaa tappavan lastinsa ennen kehävyöhykettä, jonka sisältä pommit olisivat pudonneet maaleihinsa. Suomalaiset laskivat, että vain viisi prosenttia pommeista osui kaupunkiin. Se oli kiusallinen tieto suurvallan asemahtia edustavalle kenraalille, joka oli komentanut yhtä maailman pelätyintä pommitusvoimaa.

Hän joutui pohtimaan suhtautumistaan tietoon, joka kyseenalaisti suurvallan ilmavoimien tehon. Geust seurasi jännittyneenä, miten hän sanoo.

– Kesti jonkin verran aikaa, että hän sulatti ajatuksen. Sitten hän sanoi, että tämä tapa käyttää ilmatorjuntaa oli fiksu.

Suomalaiset huokaisivat helpotuksesta. Isännille tuli se vaikutelma, että Reshetnikov ei ollut aikaisemmin kuullut suomalaisten ilmatorjuntataktiikasta Helsingissä. Uusi tieto yllätti hänet.

Suomalaisten taktiikka poikkesi esimerkiksi saksalaisten käyttämästä, jossa pääpaino tappioiden tuottamisessa hyökkääjälle. Suomalaisten päämäärä oli taas estää koneita pääsemästä tekemään tuhojaan eli pommittamaan kohdettaan.

Reshetnikovilta kysyttiin edelleen, miksi niin paljon pommeja pudotettiin mereen ennen Helsinkiä.

– Lentäjien joukossa hyvin paljon ensikertalaisia, hän vastasi.

Reshetnikovin näkökulmasta näin varmisti oli. Hänellä oli takanaan jo yli 200 pommituslentoa, jotka olivat rutinoineet hänet lentämään suoraan kohdealueella ilmatorjuntatulesta huolimatta. Esimerkiksi amerikkalaiset pommikonemiehistöt tekivät tyypillisesti 20 lentoa, joka jälkeen he pääsivät kotiin. Helsinkiä hän pommitti viidesti.

Ammattisotilaana, pienessä piirissä Reshetnikov saattoi jo antaa ansiota vastustajalle. Toki venäläisten, tai ainakin Kremlin tiedossa oli jo viimeistään Valvontakomission saapumisesta syyskuusta 1944 asti, että ADD:lle annettu käsky Helsingin tuhoamisesta ei ollut onnistunut.

Lentäjätapaamisen jälkeen Reshetnikov majoittui Helsingin Ruoholahdenrantaan Seaside-hotelliin. Nyt oli jo aikaa pieneen hirtehishuumoriin.

– Ovella hän pysähtyi, katsoi mietteliäänä Hietalahden telakkaa ja kysyi mikä tuo on. Vastasin, että telakka. Reshetnikov vastasi, että ei sen pitäisi olla siinä, koska minähän pommitin sen, Geust muistelee.

Reshetnikov tuntui muistavan 60 vuoden jälkeen hänelle pommitusmaaliksi annetun kohteen Helsingin katukuvasta.

Seuraavana aamuna Reshetnikov teki kävelyretken telakka-alueella ehkäpä etsimässä merkkejä koneensa kylvämien pommien tuhoista. Niitä ei löytynyt.

Ensimmäisessä helmikuun 6. päivän pommituksessa Ruoholahdessa sijaitseva Teknillisen korkeakoulun siipirakennus sai osuman ja koulun kirjasto tuhoutui. Ilmailumuseon tapahtumassa Reshetnikovilta kysyttiin, miksi neuvostoilmavoimvat pommittivat koulun kaltaista siviilikohdetta. Tuntien toisen maailmansodan aikaisten pommien osumatarkkuuden vastaus oli ainoa mahdollinen.

– Ei pidä rakentaa kouluja sotilaallisten kohteiden lähelle, veteraanipommittaja vastasi.

Helsingin helmikuun 1944 suuurpommitusten isänä voidaan pitää entistä Aeroflotin päälentäjää, sitten marsalkaksi nostettua Aleksandr Golovanovia.


Golovanov oli mukana Stalinin valtuuskunnassa Teheranin konfrenssissa 1943, jossa Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto sopivat toisen rintaman avaamisesta Saksaa vastaan ja määrittelivät sodan seuraavat päämäärät.

– Golovanov oli 39 vuotias ja Neuvostoliiton nuorin marsalkka. Hän oli ehdottanut Stalinille kaukoilmatoimintavoimien perustamisesta, jotka pystyisivät toimimaan myös huonossa säässä ja yöaikaan.

Sellaista kykyä Neuvostoliiton ilmavoimilla ei entuudestaan ollut. Jo talvisota Suomea vastaan oli osoittanut, että punailmavoimien yöllinen lentotoiminta johti tuon tuosta eksymisiin. Saksan sodan alettua 1941 Stalinin määräämät kostopommitukset Berliiniin päättyivät lähes katastrofiin, kun koneet eksyivät. Yksi laskeutui Porvoon lähelle.

Entisenä Aeroflotin lentäjänä Golovanov huomasi, että neuvostoilmavoimien kyky operoida yöllä oli heikko ja koulutustasoa pitää nostaa. Omien tappioiden välttämiseksi yöaikaiset pommitukset olivat välttämättömiä, jos pommikoneille ei voida saada hävittäjäsuojaa, kuten asian laita oli.

Neuvostoliiton pommitusilmavoimien suorituskyky tuskin tyydytti Stalinia, joka saattoi vain haaveilla muiden liittoutuneiden, erityisesti Iso-Britannian RAF:n kyvystä lähettää valtavia jopa 1 000 koneen strategisia yöpommituslauttoja Saksan kaupunkien ylle jo keväästä 1942.

– Golovanov sai tehtävän perustaa yöpommitusyhtymän ja se sijoitettiin suoraan korkeimman sodanjohdon eli Stavkan alle.

Käytännössä se tarkoitti Stalinin johdossa olevaa pommitusvoimaa. Nuori marsalkka Golovanov oli noussut Stalinin lähipiiriin.

– Hän kävi Kremlissä ainakin 50 kertaa ja vieraili myös Stalinin lähidatshassa, Geust kertoo.

Kaikesta päätellen Stalinin luottamus Golovanoviin oli suurta. Kaiketi siksi tämä pääsi mukaan diktaattorin valtuuskuntaan Teheraniin. Siellä Suomen kysymys nousi kolmen suuren eli Stalinin Yhdysvaltain presidentin Franklin D. Rooseveltin ja Iso-Britannian pääministerin Winston Churchillin keskustelunaiheeksi joulukuun 1943 alussa.

Stalin halusi Suomen irti sodasta ja tekemään erillisrauhan. Stalin kääntyi Golovanovin puoleen ja kysyi voisiko kaukopommitusilmavoimien (ADD) massiivinen pommi-isku Helsinkiin ja muihin suomalaisiin kaupunkeihin kypsyttää suomalaiset rauhaan. Golovanov uskoi ADD:n pystyvän tähän.

– Ennen Suomea vastaan suunnatun operaation alkua ADD osallistui Leningradin saartorenkaan pommituksiin. Kun Leningradin saarto oli purettu, tuli Suomen vuoro.

Geustin mukaan Helsingin pommituksia oli kuitenkin valmistelu jo kauemmin.

– Saksalaiset saivat Viroon pudonneesta Itämeren laivaston pommikoneesta Helsingin maalikartan jo elokuussa 1943. Se toimitettiin Helsinkiä puolustavalle Ilmatorjuntarykmentille tammikuussa.

Vaikka vihollisen suurpommitukset helmikuussa alkoivat yllätyksenä, oli Helsinkiä puolustava ItR 1 ehtinyt valmistautua niihin. Tutkat olivat toiminnassa. Sulkutulen maalit oli laskettu valmiiksi. Torjunta osoittautuikin tehokkaaksi. Vain 800 pommia eli alle viisi prosenttia putosi maalialueella.

Suomalaiset eivät suinkaan pitäneet tästä ääntä, vaan pyrkivät syöttämään venäläisille tietoa pahasti tuhoutuneesta kaupungista. Tärkeässä roolissa oli suomalaisten puolelle värvätty venäläinen vakooja, joka sähkötti tietoja suurista tuhoista.

– Tätä vaikutelmaa pommitusten tehosta neuvostojohdossa kaiketi vahvisti se, että Paasikivi otti pommitusten alettua yhteyttä Neuvostoliiton diplomaattina Tukholmassa toimineeseen madame Kollontaihin. Paasikivi ja entinen ulkoministeri Carl Enckel lähtivät maaliskuun lopulla salaiselle matkalle Moskovaan kysymään rauhanehtoja.

Paasikivi esitti Moskovan tarjoamien rauhanehtojen hyväksymistä, mutta hallitus piti niiden hyväksymistä mahdottomana. Erityisesti vaatimusta maassa olevien hyvin varustettujen saksalaisjoukkojen karkoittamisesta tai aseistariisumista pidettiin mahdottomana toteuttaa.

– Kun Suomen hallitus 12. huhtikuuta hylkäsi rauhanehdot, Stalin tulkitsi Suomen jälleen pettäneen. Sama reaktio tuli myös Saksan puolelta, kun tieto Suomen rauhanneuvotteluista vuoti.

Helsingin pommittamisen jälkeen ADD iski Tallinnaan. Siellä ei ollut juurikaan ilmatorjuntaa ja jälki oli sen mukaista. Peräti 57 prosenttia kaupungin rakennuskannasta tuhoutui.

– Syksyllä 1944 ADD pommitti Budapestia, joka kärsi pahemmin kuin Helsinki, mutta täystuhoa ei tullut.

Kun ADD ei saanut Suomea irti sodasta, Stalin aloitti suurhyökkäysen maalla 9.–10. kesäkuuta 1944 Kannaksella. Suomen taivuttamiseen ilmapommituksilla luvanneen marsalkka Golovanovin kannalta vielä nolompi hetki koitti lokakuussa 1944, kun kenraalieversti Andrei Ždanovin komennossa ollut valvontakomissio saapui Helsinkiin.

– Ždanov ilmoitti, että ei Helsinki olekaan mikään rauniokaupunki, kuten ADD oli antanut Kremlin sodanjohdolle ymmärtää.

Geustin mukaan Stalinin luottomies Golovanov menetti tämän jälkeen nopeasti suositummuusasemansa diktaattorin silmissä.

– ADD:stä tehtiin 18.Armeija eikä se ollut enää Stavkan alaisuudessa. Se pakotettiin päivätoimintaan.

Lisää rankaisutoimia oli luvassa.

– Hänen muistelmiensa julkaisu estettiin ainoana marsalkkana ja hänestä tuli ainut marsalkka, joka ei saanut Neuvostoliiton sankarin arvonimeä, vaikka sitä hänelle useasti yritettiin hakea. Lopulta hän sai aseman laskuvarjokoulun johtajana eli everstin tasoisen vakanssin.

Helsinkiin viisi pommituslentoa helmikuussa 1944 tehneen Reshetnikovin tähti sen sijaan lähti nousuun.

– Hän sai kylmän sodan aikana komennettavakseen kaukoilmavoimien yksiköitä. Viimeisenä virkatoimena hänellä oli toimia strategisen Tu-160-pommittajan spesifikaatiokomitean puheenjohtajana.

Reshetnikovin arvostuksesta kertoo se, että Venäjän ilmavoimissa lentää yksi Tu-160, joka kantaa hänen nimeään.

– Sittemmin myös Golovanovin mainetta on puhdistettu ja hänen mukaansa on nimetty yksi Tu-160.


Geust vieraili sittemmin Moskovassa vastakäynnillä Reshetnikovin luona.

– Hän asui komeaa kotia yksin ja pahoitteli, että ei ole voinut laittaa päivällistä. Joimme konjakit ja puhuimme pommitussodankäynnistä.

Entinen pommituslentäjä katsoi Helsingin pommituksen todistaneen osaltaan todeksi sittemmin monissa sodissa tehtyä havaintoa, joka mukaan pommituksilla ei voida nujertaa kansakunnan puolustustahtoa. Muisteltuaan Helsingin ilmapuolustuksen veteraanien kertomuksia, hän oli miettinyt suomalaisvieraalleen sovinnollisen maljapuheen konjakkilasin nostolle.

– Jos ADD:n pommit eivät osuneet eikä Suomen ilmatorjunta, on meillä yhteinen syy tyytyväisyyteen, kenraali sanoi.

Vasili Reshetnikov on nyt 99-vuotias ja asuu yhä Moskovassa.

Lue lisää: Helsingin yllä nähtiin yksinäinen lentokone, josta arvattiin pommihelvetin olevan tulossa – näin ilmatorjunta taisteli tasan 75 vuotta sitten

Juttua korjattu 27.2. kello 21.05: Teheranin konferenssiin osallistui Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt, ei Theodore Roosevelt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt