Kovan luokan virolaiset rikolliset epäiltyinä kostomurhan yrityksestä Vantaalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kovan luokan virolaiset rikolliset epäiltyinä kostomurhan yrityksestä Vantaalla

Kolme virolaista miestä on vangittuna murhan yrityksestä, jonka motiiviksi poliisi epäilee kostoa lakkahuumebisnekseen liittyneestä vedätyksestä.

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi törkeää pahoinpitelyä ja murhan yritystä koskevan esitutkinnan. Tapahtumapaikka Pyhtäänkorventie, Vantaa.­

27.2.2019 11:52

Helsingin poliisi epäilee kolmea virolaista miestä murhan yrityksestä, jonka motiivin uskotaan liittyvän huumerahoihin. Tapausta epäillään järjestäytyneen rikollisuuden sisäiseksi välienselvittelyksi.

Tapahtumaketju kärjistyi ampumavälikohtaukseen Vantaalla. Poliisin mukaan taustalla olivat huumebisnekseen liittyneet taloudelliset erimielisyydet.

Väkivaltarikokset tulivat alun perin ilmi tullin huumerikostutkinnan yhteydessä.

– Motiivi liittyy lakkahuumeeseen, jota tuodaan Suomeen Virosta. Kyse oli epäilyjen mukaan kostohommasta, luottamus oli menetetty, rikoskomisario Jukka Larkio kertoo.

Lakka eli gammabutyrolaktoni on tekninen liuotin, jota käytetään myös päihteenä.

Epäiltyjen rikosten uhri oli 31-vuotias mies, joka niin ikään on virolainen. Tapahtumaketju alkoi viime elokuussa, kun hän sai puhelun ystävältään, joka kertoi kahden miehen haluavan tavata hänet velka-asian takia.

He tapasivat uhrin talon edustalla. Tapaamiseen tulleet miehet aloittivat välittömästi pahoinpitelyn lyömällä nyrkeillä ja pampun tapaisella esineellä.

Tapaamisen jälkeen uhrin Facebook-aikajanalle ilmestyi teksti ”R.I.P.”.

Pahoinpitelystä epäilty kaksikko siirtyi tapaamisen jälkeen Helsingin keskustassa sijaitsevaan hotelliin, jossa majaili 39-vuotias virolainen mies. Kolmikko oli tietämättään viranomaisten kuuntelussa.

He keskustelivat muun muassa siitä, ettei pahoinpitely ollut ”riittävä sanktio” uhrille. Pääepäilty 39-vuotias esitteli asetta kahdelle muulle ja ilmaisi aikovansa ampua uhria.

Hän soitti uhrille ja ehdotti tapaamista ”asioiden sopimiseksi”. Tapaaminen sovittiin Pyhtäänkorventielle Vantaalle, jossa se myös toteutui vielä samana iltana.

Sopimisen sijasta 39-vuotias aloitti ammuskelun. Poliisin mukaan hän ampui viidestä kahdeksaan laukausta. Etäisyyttä oli 15–20 metriä.

Uhrin hengen saattoi pelastaa se, että tulilinjalle juoksi kesken kaiken nainen, jonka läsnäolo haittasi osumista. Epäillyn murhayrityksen aiottu uhri tai väliin tullut nainen eivät saaneet vammoja.

Kaksi muuta epäiltyä olivat odottaneet autossa. Ammuskelun jälkeen he palasivat hotelliin. Ase heitettiin matkalla ulos ikkunasta, mutta se käytiin noutamassa pois tien varresta myöhemmin yöllä.

Esitutkinta jutussa on valmis. Juttu siirtyi syyteharkintaan keskiviikkona.

Miehiä epäillään murhan yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Ampujaksi epäilty 39-vuotias ja toiseksi pahoinpitelijäksi epäilty 31-vuotias mies otettiin kiinni marraskuussa.

Kolmas mies, iältään 30-vuotias otettiin kiinni ja tuotiin Suomeen helmikuun alussa. Hänestä oli annettu eurooppalainen pidätysmääräys.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?