”Kuule, meidän ukot on kaikki tapettu” – Riitta Turpeinen sai 50 vuotta sitten puhelun, joka vei jalat alta

rac

Julkaistu:

Pihtiputaan poliisisurmista tulee pian kuluneeksi 50 vuotta. Nuoremman konstaapelin leski kertoo nyt IS:lle kauhean päivän tapahtumista.
Sitä päivää Riitta Turpeinen, 82, ei unohda. Eikä edeltävää yötä.

Yö jäi nuoremman konstaapelin Pentti Turpeisen viimeiseksi.

– Oli kauhea lumimyrsky. Heräsin, kun Pentti peppuroi sängyssä. Kysyin, että mikä sulla on, hyvänen aika, oot ihan likomärkä, Turpeinen muistelee 50 vuoden takaisia tapahtumia.

– Pentti vastasi, että minä tappelin Taunon kanssa. Sitten Pentti sanoi, ettei kerro minulle kaikkea, mutta sinä oot se, joka kärsii tästä kaikesta elämässä eniten.

Pentti Turpeinen jatkoi uniaan. Aamu valkeni kirkkaana. Neljän lapsen isä aloitti vapaapäivänsä lumitöillä.

– Sitten hän sanoi, että kuule, laitas ruoka. Hän käy sillä välin käräjillä kahtomassa, että mitä Tauno saa siitä viimeisestä pontikankeitosta.
Tuona aamuna Tauno Pasasta ei juuri Pihtiputaan ulkopuolella tunnettu. Seuraavana päivänä hän oli valtakunnan puhutuin mies.

Turpeiset tosin tunsivat Korppisen kylällä asuvan Pasasen perheen hyvin. Alue kuului Pentti Turpeisen vastuulle, ja Pasasen Liisa-vaimo oli Riitta Turpeisen rippikoulukaveri.

Miestään pelännyt Liisa Pasanen haki usein sunnuntaisin apua juuri Turpeisilta.

– Pyhäaamuisin Liisa tuli kysymään, että aiotko, Pentti, päästää Taunoa putkasta pois. Liisa kun ei uskaltanut olla kotona, kun se reuhuaminen taas alkaa. Se oli ihan hullua se niiden elämä.


Jonkin aikaa aikaisemmin Pasanen oli tarttunut häntä hakemaan tullutta Pentti Turpeista kurkusta. Pasasen tiedettiin uhkailleen Turpeista myös Pihtiputaan kirkonkylällä.

– Pentin ei olisi sinä päivänä tarvinnut lähteä. En viivy kauaa ja tuun syömään, Pentti sanoi. Se oli viimeinen lähtö.

Riitta Turpeinen teki Pentille hänen lempiruokaansa, lihakeittoa.

– Keitto ootti kaksi viikkoa hellalla. Ei sitä kukkaan syöny.

 

Keitto ootti kaksi viikkoa hellalla. Ei sitä kukkaan syöny.

Enneunesta tuli totta vain noin tunti sen jälkeen, kun Pentti Turpeinen oli lähtenyt.

Matkaa Turpeisilta käräjäpaikalle seurakuntatalolle oli noin 700 metriä. Perillä vapaapäivä sai kohtalokkaan käänteen.

– Jos olis ajatellut asiaa silloin aamulla… Mutta kun Pentti sattui menemään käräjille just siihen aikaan, kun se hälytys tuli.

Hälytys tuli tuttuun paikkaan, runsaan 20 kilometrin päähän Korppisen kylälle. Naapurista oli soitettu, että vaimo ja poika ovat paenneet ammuskelevaa Tauno Pasasta heidän luokseen.

Nimismies määräsi neljä poliisia kohteeseen. Koska Pihtiputaan viidestä poliisista yhtä tarvittiin käräjillä, paikalle osunut Turpeinen lähti siviilipuvussa matkaan tuttua miestä rauhoittamaan.

Poliisiasemalta konepistoolin mukaansa saanut Turpeinen käveli nelikon etummaisena hankien keskellä polkua kohti Pasasen taloa.


Surmanluodeista ensimmäinen kajahti pakkassäässä äkkiarvaamatta. Lintukiväärin luoti osui tappavasti Turpeisen otsaan.

Hetken päästä Pasanen oli surmannut kolme muutakin poliisia.

– Lapset oli leikkimässä ulkona, kun puhelin soi, Riitta Turpeinen muistelee hetkeä, kun hänen maailmansa sortui.

Luurissa oli käräjille jääneen poliisin vaimo. Viesti oli dramaattinen.

– Hän sanoi, että hei, Riitta, kuule, meidän ukot on kaikki tapettu. Putosin istualleni ja ajattelin, ettei voi olla totta.

– Menin lapsille sanomaan, mutta he sanoivat, että justiinhan isä lähti.

 

Hän sanoi, että hei, Riitta, kuule, meidän ukot on kaikki tapettu. Putosin istualleni ja ajattelin, ettei voi olla totta.

Ei mennyt kauaa, niin Turpeisen talo täyttyi kukista, vieraista ja mediasta. Ikkunasta Turpeinen näki, miten kylänraitti vilisi poliisiautoja.

– Se oli yhtä hullunmyllyä. En tiedä yhtään, miten siitä on voinut selvitä. En ymmärrä yhtään. Enää en sellaisesta selviäisi.

– Kellekään en soisi sellaista. En edes vihamiehille.


Kriisiavusta poliisien lesket eivät osanneet 60-luvun lopulla uneksiakaan.

– Seuraavana päivänä kirkkoherra sanoi, että nyt lähdetään kaikki lesket käymään siellä murhapaikalla. Voi herranjumala, kun ne oli veressä kaikki tantereet.

– Ja niiden vanhin poika oli juuri peittämässä lapiolla niitä verijälkiä!


Lesket menivät sisään taloon, jossa olivat Tauno Pasasen äiti ja isä.

– Liisa tuli navetasta lypsyämpärin kanssa, otti sormukset sormestaan ja laittoi ne hirvensarveen. Sitten hän sanoi, että näitä mä en ikkään pane sormeeni. Tämä saa olla tässä.

– Se oli viimeinen kerta, kun näin Liisaa.


Miehensä murhaajan Riitta Turpeinen näki vielä käräjillä.

– Poliisi tuli ja sanoi, että rouva Turpeinen, lähettekö tuonne, että Pasasella on asiaa. Ajattelin, että nyt se selviää, mitä Pentti näki unissaan.

– Siinä se oli isot pallot käsissään ja jaloissaan. Istuin kauhuissani, että miten tuonnäköinen komea mies voi tuommoisen murhan tehä.

Pasasen viesti oli lyhyt:

– Hän sanoi vain, ettei hän ollut Pentille sen vihaisempi kuin muillekaan. Olisi se jotain muutakin halunnut sanoa, mutta kun Pentin sisko tuli siihen, niin se ei sitten puhunut enää mittään.

 

Siinä se oli isot pallot käsissään ja jaloissaan. Istuin kauhuissani, että miten tuonnäköinen komea mies voi tuommoisen murhan tehä.

Turpeiset olivat muuttaneet puolivalmiiseen taloonsa vain viitisen kuukautta ennen surmanluoteja.

– Silloin tuli se työaikalaki. Pentillä piti olla luppoaikaa laittaa koti sellaiseksi kuin halutaan.

Leski päätti selvitä.

– Koko ajan mielessä oli, etten luovuta tätä taloa. Päätin jaksaa tehdä töitä niin paljon, että saan tämän maksettua.

– Kun viimeisen kvartaalin maksoin, niin et tiiä, miten onnellinen olin, kun oli oma koti.


Riitta Turpeinen tietää, että Tauno Pasanen elää yhä Etelä-Suomessa. Turpeinen kertoo rukoilleensa Pasaselle anteeksiantoa, sillä se on kaikista tärkeintä.

– Itse en ole kuitenkaan voinut antaa kokonaan anteeksi. Tauno ei aatellut sitä, että minähän se olin, joka tästä kärsin, Turpeinen sanoo.

– Tämä on hirveän vaikea juttu. Jos tämän voisi nyt 50 vuoden kärsimyksen jälkeen vihdoin unohtaa, niin olisi helpompaa. Jokainen tekee lähtiessään tilinsä, niin Tauno kuin minäkin.

Faktat

34-vuotias pienviljelijä Tauno Veikko Pasanen ampui neljä poliisia kuoliaaksi Pihtiputaan Korppisten kylässä perjantaina 7. maaliskuuta 1969 pian puolenpäivän jälkeen.

Poliisit olivat tulleet rauhoittelemaan juopunutta neljän lapsen isää hänen maatilalleen. Pasasen vaimo oli hieman aikaisemmin paennut väkivaltaista miestään naapuriin kotona olleen vanhimman poikansa kanssa.

Pasanen tunnettiin myös erinomaisena ampujana. Hän surmasi poliisit kotinsa ikkunasta metsästyskiväärillä 30–80 metrin päähän lumihankeen.

Surmansa saivat vanhempi konstaapeli Veikko Riihimäki, 53, sekä nuoremmat konstaapelit Onni Saastamoinen, 37, Pentti Turpeinen, 33, ja Mauno Poikkimäki, 31.

Riitta Turpeinen oli leskistä ainoa, joka tunsi Pasaset henkilökohtaisesti.

Presidentti Mauno Koivisto armahti neljästä murhasta elinkautiseen tuomitun Pasasen vuonna 1982. Vapauduttuaan Pasanen muutti vaimonsa luokse Riihimäelle.

Pariskunta erosi myöhemmin. Vuonna 1996 Pasanen kuristi entisen vaimonsa hengiltä. Tällä kertaa hänet tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta vankeuteen seitsemäksi vuodeksi.

Korppisen kylän tapahtumiin perustuva, Mikko Niskasen ohjaama klassikkoelokuva Kahdeksan surmanluotia sai ensi-iltansa vuonna 1971.