Poliisi tutkii: Pullanhimoinen mies touhusi Tampereella – yksi pulla takin sisään, toinen pussiin

Julkaistu:

Poliisin mukaan miehelle ei riittänyt yksi takin sisään survaistu pulla, vaan hän oli lisäksi laittanut toisen pullan normaalimman käytännön mukaisesti pussiin. Toisen pullista mies maksoi, toisen palautti koriinsa.
Sisä-Suomen poliisin partio kohtasi eilen torstaina pullanhimoisen 60-luvulla syntyneen miehen.

Poliisipartio hälytettiin Tampereen Pakkahuoneenaukiolla sijaitsevaan kauppaan kello viiden tienoilla iltapäivällä.

Vartijoiden poliisille kertoman mukaan miespuolinen asiakas oli ottanut paljain käsin liikkeen pullakorista pullan ja kätkenyt sen takkinsa sisään.

Pullanhimo ei ollut kuitenkaan jättänyt miestä otteestaan tuonkaan jälkeen. Mies oli nimittäin siirtynyt vielä toisen pullakorin ääreen. Tällä kertaa hän oli kuitenkin ottanut pullan pihdeillä ja laittanut sen normaalimman käytännön mukaan pussiin. Pullan pussittamisen jälkeen mies oli siirtynyt kassajonoon, jossa hän oli ikäväkseen huomannut vartijat.

Pullamies olikin sitten palannut pullakorien äärelle ja palauttanut – jälleen paljain käsin – takkinsa kätköissä olleen pullan takaisin pullakoriin.

Pullan palautusoperaation jälkeen mies maksoi toisen, asiallisesti pussissa olleen pullan kassalla, ja vartijat ottivat hänet kiinni.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että pullanpalautusepisodissa turmeltui pullia myyntikelvottomiksi. Tapahtunutta tutkitaan näpistyksen yrityksenä.

Poliisi ei ole avannut, minkäsorttisista pullista tapauksessa oli kyse.