Oma koti vangitsi lapset Jyväskylässä: Epätoivoiset pikkupojat kurkkivat liukuoven raosta ulkomaailmaan

Julkaistu:

Puheyhteyttä itkeviin lapsiin ei saatu syntymään.
Pelastustehtävä Jyväskylässä torstaina illalla oli riipaiseva.

Oma koti oli vanginnut kaksi pientä lasta ja erottanut heidät omasta äidistään.

Kun pelastuslaitos saapui paikalle, makuuhuoneen olohuoneesta erottavan liukuoven pienestä raosta kurkki olohuoneeseen kaksi pientä poikaa, 3-vuotias ja 5-vuotias. Kyyneleet virtasivat vuolaina vesselien silmistä.

Liukuovi ei enää liukunut. Se oli villin leikin tiimellyksessä jäänyt pinteeseen, jumittunut alareunastaan.

Äiti olohuoneessa oli hätääntynyt niin kuin vain äiti voi ja saa olla. Vesselit itkivät. Hätä oli ylimmillään. Juuri silloin hätäkeskus lähetti paikalle kaksi Keski-Suomen pelastuslaitoksen yksikköä. Kello oli 20.57.

– Piti meidänkin ensin vähän aikaa miettiä, mitä tehdään, tunnustaa paloesimies Sami Huovila.

Tehtävä ei ollut millään muotoa helppo.

Sitä vaikeutti entisestään, etteivät pelastusviranomaiset saavuttaneet puheyhteyttä vesseleihin. Huovila olisi kehottanut heitä siirtymään kauemmaksi ovesta, makuuhuoneen takaosaan. Tämä siltä varalta, että ovi kaatuu, kun sitä yritetään irrottaa.

– Eihän sitä oikein saa syntymään keskusteluyhteyttä, jos toiset vain itkevät, Huovila selittää.

Palomiesten läsnäolo lisäsi tilanteen jännitystä, joka ilmankin oli sietämätön.

Sen sijaan, että vesselit olisivat vetäytyneet turvalliselle alueelle, he jatkoivat liukuoven raosta kurkkimista. Olihan siellä myös äiti, ei vain pelottavia vieraita miehiä.

– Onneksi ei jouduttu särkemään sitä, Huovila sanoo.

Kun ovi saatiin siirtymään, helpotus oli valtava sen kummallakin puolella, niin äidin kuin lastenkin.

– Kyllähän se hätä hiipii jokaisen puseroon, Huovila muistuttaa.