Mitä 175 vuotta sitten syntynyt Minna Canth olisi miettinyt vanhustenhuollon ongelmista?

Julkaistu:

Supernainen
Minna Canthin 175-vuotispäivää vietetään 19. maaliskuuta. Feminismin uranuurtaja oli lempeä, naisellinen ja koukussa kahviin.
Snellmanin päivänä 1897 Minna Canth kuoli sydänkohtaukseen vain 53-vuotiaana. Viiteen vuosikymmeneen mahtui paljon, ja olipa sydäntä koeteltukin.

Elämä ei säästänyt Canthia surulta, mielenterveyden ongelmilta, epävarmuudelta vanhemmuudessa tai ihmissuhdedraamalta. Silti vastoinkäymisten sarjasta ei ollut Canthin uran jarruksi.

Ulrika Wilhelmina Johnson syntyi Tampereella vuonna 1844 hyvään ja valistuneeseen kotiin. Vanhemmat olivat työläistaustaisia, mutta perheen isä oli Finlaysonin puuvillatehtaan mestari, eikä kotona ei nähty nälkää. Köyhyys oli kuitenkin yleistä.

Lapsuusperhe kutsui tytärtä Miinuksi. Tytöt eivät juuri päässeet kouluun, mutta perheen isä kannusti Miinua opiskelemaan, aivan kuten poikaansakin. Tyttö pärjäsi koulussa hyvin.

Tasa-arvo iskostui Minna Canthin mieleen jo nuoruudessa, ja poikkeuksena ajan tavalle Canth lähti opiskelemaan opettajaksi vielä uuteen Jyväskylän seminaariin.


Siellä Canth tapasi elämänsä rakkauden. Uteliaan ja tummapiirteisen luonnontieteen lehtorin Johan Ferdinand Canthin, jota kutsuttiin Ferdinandiksi. Pariskunta meni naimisiin ja perusti suuren perheen, vaikka Minna Canth olikin kaavaillut itsenäistä elämää, eikä suostunut kosintaan vielä ensiyrittämällä.

Kaksikko ei ollut vain aviopari, vaan myös työpari. Ferdinand Canth kannusti Minna Canthia kirjoittamaan, ja pari kirjoitti yhdessä sanomalehtiin. He seurustelivat niin rikkaiden kuin köyhienkin kanssa, mikä herätti muissa ihmetystä, sillä Suomen suurruhtinaskunta oli vielä sääty-yhteiskunta.

Perheeseen syntyi monta lasta. Paria kuukautta ennen kuin Canthien seitsemäs lapsi syntyi, perheen kohtasi tragedia: Ferdinand Canth kuoli.

Murheellisella tavalla Minna Canthista tulikin lopulta itsenäinen nainen, leski ja suuren lapsikatraan yksinhuoltajaäiti vain 35-vuotiaana. Menetys oli Canthille raskas, ja hän masentui miehensä kuoleman jälkeen. Tilanne oli niin vaikea, että Canth pyysi läheisiään pitämään häntä silmällä, ettei hän ottaisi kuopustaan hengiltä. Nykyaikana tarkasteltuna kuulostaa siltä, että Canth sairasti synnytyksen jälkeistä masennusta.

Canthin oli yhtäkkiä pärjättävä taloudellisesti yksin. Aikana, jolloin naiselle oli tarjolla vähän mahdollisuuksia siihen. Hän muutti lastensa kanssa Kuopioon, alkoi kirjoittaa yhä aktiivisemmin ja ryhtyi jatkamaan isänsä perustamaa, jo konkurssiin mennyttä lankakauppaa. Yrittäjyys oli tuona aikana mahdollista naiselle vain, jos oli leski. Hän onnistuikin saamaan yrityksestä voitollisen.

Kiirettä piti, sillä muun ohella Canth kirjoitti näytelmiä, kirjoja ja lehtijuttuja. Canth kestitsi kotitalossaan Kanttilassa jatkuvasti vieraita, kävi aktiivista kirjeenvaihtoa ja väitteli ajan merkkihenkilöiden kanssa.

Kaiken lisäksi Canth seurasi maailman tapahtumia ja luki lehtiä jopa maanisella vimmalla. Canthin aikana lehti saattoi ilmestyä kahdestikin päivässä. Tekemistä riitti, mutta mistä Canth ammensi puhtinsa? Häntä ajoi palo puuttua, kertoo kirjailija ja toimittaja Leena Virtanen, joka on kirjoittanut Canthista lastenkirjan. Tasa-arvokysymykset puhuttivat ulkomaillakin, ja aihe kiinnosti Canthia.

 

Canth tajusi, että tasa-arvosta täytyi puhua Suomessakin

Canth tarttui siihen, missä näki tapahtuvan vääryyttä: sukupuolten väliseen epätasa-arvoon, köyhien huonoon asemaan, ihmisarvokysymyksiin. Canthilla oli poikkeuksellista rohkeutta sanoa suoraan mitä ajatteli, sillä Canthin aikana oli tavatonta, että nainen osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Virtanen uskoo, että realistinen kirjallisuus ilmaisumuotona kasvatti Canthin nälkää horjuttaa yhteiskunnan valtarakenteisiin entisestään. Realismi oli tuolloin vielä uutta.

– Kun Canth kirjoitti ja luki muiden kirjoja, hän näki realistisen kirjallisuuden vaikutuksen ihmisiin, eli sen, miten realistinen kirjallisuus tehoaa. Kirjoissa kerrottiin, millaisia ihmiset ovat oikeasti.

Realismi veikin mennessään. Syntyi koko joukko kuuluisia teoksia ja näytelmiä – Köyhää kansaa, Työmiehen vaimo, Hanna ja Kauppa-Lopo.

Aktiivikaan ei ollut immuuni väsymykselle, ja välillä Canth vaipui epätoivoon. Canth tapasi raportoida voinnistaan ystävilleen kirjeissään. Tekeminen oli hänelle kuitenkin mieluista.

Canth kirjoitti: “Hullu työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse.”

Osasi Canth pitää hauskaakin. Kanttilan alakerrassa sijaitsi putiikki ja sen yläkerrassa salonki, josta kehkeytyi silmäätekevän kulttuuriväen kohtaamispaikka. Vieraisiin kuuluivat niin Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen kaltaiset taiteilijat kuin Järnefeltien seurapiirisuku, mutta Kanttilassa kävi myös nuorisoa. Kulttuuriväen kanssa käytiin kiivaita väittelyitä, toisinaan Canthin kotona pelattiin myös skruuvia, johon Canth oli kaiketi koukussa.

Kahvi porisi Kanttilassa tiuhaan, ja Canthin kerrotaan juoneen ainakin yhdeksän kuppia kahvia päivässä. Todistusaineistoksi on jäänyt Canthin kirjoittama ajatus:

“Siihen päätökseen olen tullut, että kaikki juominen, yksin vedenkin, on vahingollista. Poikkeuksen tekee vain kahvi.”

Salonkiin oli kulku verannan läpi, vieraiden joukossa usein nuori Juhani Aho.

Canth piti ihmisiä kernaasti ympärillään. Hän odotti vieraitaan ovella vastassa, ja Aho on muistellut vierailujaan Kanttilassa seuraavasti:

”– – tervehti heitä hänelle herttaisen iloisella lämmöllä, säännöllisesti moittien tulijoita siitä, että olivat olleet niin kauan käymättä, jos olivat pitäneet päivääkään väliä”.

Kun talossa oli kyläilijöitä, Canth istui keinutuolissaan, kuunteli, keskusteli ja nauroi. Canth oli kansanomainen ja maanläheinen, kertoo Minna Canth 175 -juhlatoimikunnan puheenjohtaja Leena Majander-Reenpää. Canthin tiedetään vieneen esimerkiksi syötävää köyhäintaloon.

– Minna Canthilla oli vahva, kristillispohjainen ajatus lähimmäisenrakkaudesta. Hän halusi mennä sinne, missä olivat köyhimmät, kurjimmat ja suurimmassa avuntarpeessa olevat ihmiset. Näistä kysymyksistä hän joutui papiston kanssa kovaan vastakkainasetteluun. Monet kirkon piirissä toimineet tykkäsivät, että oli Jumalan tahto, että joku kuolee ja kärsii, Majander-Reenpää sanoo.

Napit olivat usein vastakkain muiden aikalaisten kanssa, eivätkä kaikki arvostaneet naisasianaisen ulostuloja. Kun esimerkiksi Kuopion piispa osui Canthia vastaan kadulla, piispa vaihtoi toiselle puolelle tietä. Työläisten oikeuksia puolustava näytelmä Kovan onnen lapsia herätti teatterin johtajissa paheksuntaa. Teoksia kritisoitiin julkisuudessa – ja Canth pyrki vastaamaan teräväänkin kritiikkiin keskustelevasti.

Minna Canth -tutkija ja tietokirjailija Minna Maijala kertoo, että Canth halusi ymmärtää toisten näkemyksiä, vaikkei olisikaan itse jakanut niitä. Maijala kuvailee Canthia sovinnolliseksi ihmiseksi, joka ymmärsi riitelyn turhuuden.

Esimerkiksi sen ajan kuuluisa saarnaaja, raittiusliikkeen aktiivi ja pastori Elis Bergroth esti Canthin Hanna-novellin julkaisemisen, koska teos edusti hänelle rappiota ja uhkaa, ja Canth joutui etsimään Hannalle uuden kustantajan.

– Ja mitä tekee Canth. Hän ryhtyy kirjeenvaihtoon Bergrothin kanssa, ja vaikka Bergroth kohteli Canthia julkisesti todella loukkaavasti ja moitti häntä moraalittomuudesta sekä hänen teoksiaan pelkäksi roskaksi, Canth käy itselleen hyvin merkityksellistä kirjeenvaihtoa ja pitää Bergrothia vieraana, kun tämä käy Kuopiossa.

He ystävystyivät ja pastori Bergroth oli Canthin tukena, kun tämä suri nuorena kuollutta tytärtään.

Yksi iso konflikti, johon Canth ajautui, koski siveellisyyskysymystä. Canth ei sietänyt niin sanottua kaksoisstandardia, jossa naisilta odotettiin siveellisyyttä mutta miesten oli sallittua harrastaa esiaviollista seksiä.

Kun Canth sai selville, että hänenkin tuttavapiirinsä nuorsuomalaismiehet elivät vapaata elämää, hän jokseenkin järkyttyi, ja miehet pilkkasivat Canthia naiiviksi. Konflikti rikkoi Canthin välejä muihin, mutta hän ei taipunut.

 

Canthillakin oli katkeamispiste. Jos iso porukka suhtautuu naureskellen, on vaikea jatkaa keskustelua.”

Luonteeltaan Canth oli lämmin, välittävä ja lempeä, yliaktiivinen ja hermoheikkokin. Raskaat kokemukset, kuten puolison menettäminen ja sitä seurannut vakava masennus jättivät jälkensä, Maijala sanoo. Canth oli rohkea yksilö, mutta ei pitänyt itseään poikkeuksellisena. Maijalan mukaan Canth ajatteli, että naisilla oli moraalinen velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän moittikin aikansa naisia passiivisuudesta.

Canth sanoi, ettei naiskysymys ole vain naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys. Esimerkiksi Työmiehen vaimo -näytelmässä Canth kuvaa, miten neuvoton nainen on, kun mies ryyppää palkkansa ja raha riitä vuokraan ja lasten ruokaan.

– Naisten nousu näkyy siinä, että voidaan kirjoittaa yhä monipuolisempia naiskuvia. Feminiinisyys ei tarkoita enää automaattisesti sitä, että toinen on altavastaaja, heikompi tai huonompi, vaan tietynlaiset feminiiniset piirteet, kuten vieraanvaraisuus, seurallisuus ja lämpö, mikä Minna Canthista välittyy, ovat alkaneet nousta positiiviseksi arvoksi.


Mustasukkaisuus nosti draaman salongissa

Nuoresta kirjailijalahjakkuudesta Juhani Ahosta muotoutui nopeasti yksi Minna Canthin kodin Kanttilan vakiovieraista.

Canth ja Aho ystävystyivät, ja molemmat arvostivat toistensa töitä. Canth tapasi ylistää Ahon lahjakkuutta kirjeissään, ja Aho lienee ollut Canthille rakkain ja läheisin miespuolinen ystävä, kirjoittaa Tarja Lappalainen kirjassa Rakkautta, riitoja ja kirjoittamisen paloa.

Mahtuipa suhteeseen draamaakin, sillä kaikki eivät arvostaneet Canthin ja Ahon välistä ystävyyttä. Aho piti nimittäin salasuhdetta itseään 22 vuotta vanhempaan taiteen innoittajaan ja ystäviensä äitiin Elisabeth Järnefeltiin, joka oli samaan aikaan naimisissa.

Järnefelt oli mustasukkainen Ahosta ja ajatteli, että Canth ja Aho olivat keskenään liian läheisiä.

Myös Järnefelt vietti paljon aikaa Canthin salongissa mutta kirjoitti siitä huolimatta Canthista kirjeissään Aholle ikävään sävyyn: “On harmillista, jos ihmiset luulevat että me häntä niin ihailemme”. Kirjeen päätös ei jätä arvailunvaraa Järnefeltin ja Ahon suhteesta:”Hyvästi siis rakas, rakas, pikku oma Jussi! Hyvää yötä! En tiedä ollenkaan missä olet, on hirveä ikävä…”.

Järnefelt ja Aho nähtiin myös kahden pusikossa Helsingissä Vanhassa kirkkopuistossa. Kirjeissään Järnefelt hekumoi ajatuksella Ahon suutelemisesta.

Lopulta Canthin välit sekä Järnefeltiin että Ahoon viilenivät tyystin. Yhdeksi välirikon kimmokkeeksi äityivät erimielisyydet siveellisyyskysymyksestä, kun Canth kritisoi nuorten miesten esiaviollisia suhteita, mutta ”loppuhuipennus” oli Ahon kirjoittama artikkeli Juorun jumalatar.

Siinä Aho vertaa Canthia Raamatun Potifarin emäntään, joka yrittää vietellä Joosefin mutta epäonnistuu ja lopulta mustamaalaa miehen maineen. Aho antaakin ymmärtää, että myös Canth tunsi häntä kohtaan vetoa romanttisessa mielessä.


”Minna Canth puhuisi Ykkösaamussa vanhustenhoidosta”

Minna Canth seurasi maailmaa silmä kovana, ja Minna Canth 175 -juhlatoimikunnan puheenjohtaja Leena Majander-Reenpää uskoo, että Canthilla olisi sanansa sanottavana myös nykyajan ongelmista.

Majander-Reenpää arvelee, että vaikkapa viime aikoina julkisuudessa käsitellyt hoivapalveluiden ongelmat olisi aihe, johon Canth tarttuisi. Ihmisarvo katsomatta esimerkiksi sukupuoleen, ihonväriin, vakaumukseen tai kieleen olisi lähellä Canthia, hän sanoo.

– Arvelen, että Canth olisi ollut sillä viikolla hyvin kiireinen. Hän olisi ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa, puhumassa Ykkösaamussa ja missä tahansa paneelikeskustelussa, sillä on kysymys ihmisarvoisesta kohtelusta.

Ne ongelmat, jotka olivat 1800-luvulla Suomessa monelle arkipäivää, kuten äärimmäinen köyhyys tai naisen heikko asema, ovat tänä päivänä olemassa monessa kehitysmaassa, Majander-Reenpää sanoo. Hän uskoo, että Canth olisi kaiketi aktiivinen myös kansainvälisellä kentällä, esimerkiksi kehittyvien maiden naisten koulutuksen suhteen.

Canthin 175-vuotissyntymäpäivää juhlitaan 19. maaliskuuta, ja keväällä Canthin näytelmiä esitetään esitetään juhlan kunniaksi. Syntymäpäivä on innoittanut myös useita kirjailijoita kirjoittamaan Canthista.

– H-hetki on maaliskuussa Minna Canthin syntymäpäivänä, mutta emme puhu Canthin juhlavuodesta, vaan siitä, että hänen elämäntyötään voi jatkaa joka ikisenä päivänä kalenteriin katsomatta.
Lähteet: Leena Virtanen: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos) Minna Maijala: Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta (Otava), Helle Kannila: Minna Canthin kirjeet (SKS), www.minnansalonki.fi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt