Jani ihmetteli outoja oireita asunnossa – alkoi asentaa raitisilmaventtiileitä, ikkunan reunoista paljastui karu yllätys

rac

Julkaistu:

Lapsiperhe kärsi epämääräisistä oireista järvenpääläisessä vuokratalossa. Myös muut havaitsivat ongelmia.
Järvenpäässä sijaitsevalla Jampan kerrostaloalueella asuvat Jani ja Venla ihmettelivät, kun heillä on aamulla aina tukkoinen olo. Kurkkua kuivaa, nenä on tukossa, yskittää.

Perheeseen kuuluu myös neljä kuukautta vanha Samuel.

– Hän yskii ja aivastelee. Kerran hänellä oli kuumetta.

Asunnossa tuoksuu tunkkaiselta.

Jani huomasi, että kun laittaa vaatteet kuivumaan pesun jälkeen, jokainen ikkuna alkaa hikoilla.

Jani ajatteli, että ilma ei kunnolla kierrä huoneistossa. Niinpä hän rupesi asentamaan ikkunoihin raitisilmaventtiilejä.

 

Kun otin ikkunat paljaiksi, huomasin, että ikkunanpokat ovat aivan homeessa.

Paljastui varsinainen homepommi.

– Kun otin ikkunat paljaiksi, huomasin, että ikkunanpokat ovat aivan homeessa.

Ikkunan alareunassa on selvä valkoinen homekerros. Pinta näyttää samanlaiselta kuin homejuustossa.

Jani ja Venla asuvat Y-Säätiön omistamissa vuokra-asunnoissa Kaarnapolulla. Kerrostalot on rakennettu energiakriisin aikaan 1970-luvulla.


Jani huomasi homeesta merkkejä muuallakin asunnosta.

Parvekkeelta lohkeilee betoniseinää. Seinässä näkyy jotain valkoista ja mustaa. Jani epäilee niitä homeitiöiksi.

Tunkkaisen ilman vuoksi Jani ja Venla yrittävät tuulettaa asuntoa ahkerasti. He pitävät ikkunoita ja parvekkeen ovea auki aina kun mahdollista.

– Kylpyhuoneessa on koneellinen ilmanvaihto. Aamulla laitamme kylpyhuoneen oven auki, jotta se vetäisi huonoa ilmaa muusta asunnosta.

Maali hilseilee rapun tuulikaapissa. Rappukäytävillä on homeelta näyttäviä läikkiä.

Jani kertoo, että kerrostalo on kärsinyt vesivahingoissa. Viime kesänä sadevedet valuivat katolta ja menivät naapurissa olevien yksiöiden läpi.


– Yksi kaveri kertoi, että vessassa kuului lirinää seinän sisällä.

Vuoden asumisen jälkeen Jani ja Venla katsoivat parhaaksi muuttaa terveellisempään asuntoon.

He muuttivat Kaarnapolun asunnosta viime viikon perjantaina. Jani ilmoitti samalla Y-Säätiölle homeongelmasta.

– Oireet hävisivät heti, kun vaihdoimme asuntoa.

Samassa Kaarnapolku 4:n rappukäytävässä asuu Mari Korhonen. Hän muutti taloon vuosi sitten.

– Täällä haisi silloin tunkkaiselta, aivan kissanpissalta.


Kosteutta löytyi asunnon eteisestä. Sitten eteisen lattia otettiin auki ja laminaattiparkettia vaihdettiin.

Korhonen teetätti asunnossa otsonoinnin. Tunkkainen perushaju hävisi.

Samanlainen vuokrakerrostalo on naapurin Kaarnapolku 2:ssa.

Neljä vuotta talossa asunut Tiina Hytönen valittaa, että asunnoissa on huono sisäilma. Hän on kärsinyt jatkuvasti epämääräisistä oireista. Silmiä punoittaa, kurkkua kuivaa.

– Tytär asui aiemmin kerrosta alempana. Perheessä on kuusi lasta ja neljä niistä sairasti. Nyt he voivat paremmin, kun he muuttivat pois.


Makuuhuoneessa on Tiina Hytösen mielestä samanalainen ummehtunut tuoksu kuin vanhoissa kauppaliikkeissä.

Tyttären kahdeksan kuukautta vanha vauva oli kerran Tiina Hytösellä hoidossa. Vauva nukkui puolitoista tuntia makuuhuoneessa. Hän oli sen jälkeen täynnä ihottumaa.

– Kävin petaamassa sängyn, kaksi minuuttia ja tulin pois. Iho oli aivan punaisena ja kutisi.

Tiina Hytönen nukkuu yleensä olohuoneessa.

Y-Säätiön kiinteistöjohtaja Juha Niskanen kertoo kuulleensa Kaarnapolun sisäilmaongelmista ensimmäisen kerran viime viikon perjantaina. Yksi asukas valitti ummehtuneesta ilmasta ja epäili hometta.

– Urakoitsija on menossa sinne, katsotaan tilanne ja tehdään tarvittavat korjaustoimet.

Kaarnapolku 2:n ja 4:n kerrostalot siirtyivät Y-Säätiön omistukseen vuonna 2016.

Talot rakennutti 1970-luvulla vuokratalo-osuuskunta VVO, joka on nykyiseltä nimeltään Kojamo.

 

Siellä varmasti on vedon tunnetta. Sen jälkeen kun ikkunat ja parvekkeen ovet uusitaan, nämä asiat paranevat. Samoin sinne tulevat paremmat korvausilmaventtiilit, jolloin ilmanvaihto muutenkin tehostuu.

Y-Säätiön kiinteistöjohtaja Niskanen kertoo, että Kaarnapolun kerrostaloissa on käynnistetty korjausarvioinnit. Molempiin taloihin on tulossa julkisivukorjaukset. Ensi vuonna uusitaan ikkunat ja parvekeovet.

Niskanen sanoo, että ikkunat ovat tulleet elinkaarensa päähän. Kaarnapolun asuntojen ikkunat ovat alkuperäiset.

Niskanen uskoo, että remontti auttaa sisäilmaongelmissa.

– Siellä varmasti on vedon tunnetta. Sen jälkeen kun ikkunat ja parvekkeen ovet uusitaan, nämä asiat paranevat. Samoin sinne tulevat paremmat korvausilmaventtiilit, jolloin ilmanvaihto muutenkin tehostuu.


Talon asukkaiden saamista oireista Niskanen kertoo niinikään kuulevansa nyt ensimmäistä kertaa. Hän sanoo, että oireilevien asukkaiden tulisi olla välittömästi yhteydessä isännöitsijään, elleivät he ole jo ottaneet yhteyttä.

– Toisaalta viesti menee perille nyt minunkin kauttani, Niskanen sanoo.

Muissa Y-säätiön asunnoissa ei Niskasen tiedon mukaan ole ilmennyt vastaavia ongelmia. Hän kertoo, että säätiö ryhtyy selvittämään asiaa.

– Sehän on päivänselvä asia.

Näin tunnistat homeen

  • Tuoksu: Asunnossa on tunkkainen tuoksu, tai voi tuoksua mädältä perunalta tai kirpeältä kissan pissalta.
  • Pilkut: Jos asunnossa on kovasti mustia pilkkuja, on syytä epäillä hometta. Kylpyhuoneessa niitä ei kannata pelätä. Ne voivat olla ihmisen ihosta peräisin. Jos lattiarajoissa on mustia tai vihreitä pisteitä, se viittaa kosteuteen.
  • Tapetit irtoilevat: Jos jalkalistojen yläpuolelta tapetit irtoilevat, alta voi löytyä hometta.
  • Muovimatto: Jos muovimaton alta tulee voimakasta tuoksua, sieltä paljastuu yleensä hometta.
Asiantuntijana sisäilma- ja korjausneuvonnan päällikkö Timo Kujala.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt