Suuri sulattaja saa taas väistyä talven tieltä – ensi viikolla jopa -25 astetta

Huippuvuorelta valuva kylmä ottaa valtaansa Suomen.

16.2.2019 16:44

Aurinkoisen viikonlopun jälkeen sää muuttuu.

– On suttua. Vesisateita, tihkua ja vastaavia sääilmiöitä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela sanoo maanantain ja tiistain säästä.

Etelän hiihtolomaviikko alkaa lauhassa säässä. Lämpötilat ovat Oulun korkeudelle asti nollan yläpuolella.

Näyttää siltä, että keskiviikkona ollaan vielä etelässä plussalla. Pakkasta on maan keskiosissa. Pohjoisessa paukkuu kunnolla pakkanen.

Viikon puolivälissä kylmenee.

Maan päällä oleva matalapaine siirtyy vähitellen Suomen itäpuolelle. Ilmavirtauksen suunta kääntyy pohjoiseen. Pohjoisesta alkaa työntyä vähitellen kylmempää ilmaa.

Säärintamassa vallitsee jyrkkä raja.

– Huippuvuorilla ja Pohjois-Venäjällä on hyvin kylmää ilmaa kytiksellä. Kun matalapaine luiskahtaa Venäjällä, se imaisee kylmää suoraan pohjoisesta.

Ennusteissa on hajontaa, mitä tahtia matalapaine siirtyy kohti itää.

Ennusteet kertovat samanlaista tarinaa siitä, että loppuviikolla kylmä pohjoisenpuoleinen ilmavirtaus on Suomen yllä. Sää on aurinkoista ja kylmää.

Päivisin etelässä on pakkasta lähes kymmenen astetta. Öisin on huomattavasti kylmempää. Perjantain vastaisena yönä mittari voi näyttää etelässä 15–20 pakkasastetta.

Lapissa kylmin hetki koetaan näillä näkymin torstain vastaisena yönä. Pakkasta on yleisesti 20 astetta. Paikoin pakkasta voi olla 25 astetta ja sitä enemmänkin.

– Talvi tulee uudestaan ainakin tilapäisesti, Korpela sanoo.

Kylmä jakso kestää näillä näkymin pari päivää. Lauantaina tilanne muuttuu.

Kylmää pakkasjaksoa seuraa aurinkoinen viikonloppu. Sää lauhtuu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?