Kommentti: ”Vain parasta minun lapsilleni” – Koulushoppailu voi tuhota tasa-arvon mallin

Julkaistu:

Kommentti
Koulutuksessa yksityistämisvaateita ei juuri kuulu, kiinnostavaa kyllä, vaikka yksityiset palvelut ajan henki muuten ovatkin, kirjoittaa Riika Kuuskoski.
IS:n Toimittaja Mikko Marttinen teki reportaasin tasa-arvon toteutumisesta peruskoulussa. Marttinen kirjoittaa, kuinka keskiluokkaiset vanhemmat yrittävät varmistaa lapselleen hyvän tulevaisuuden valitsemalla mahdollisimman hyvän koulun.
Itsekin olen harrastanut koulushoppailua, tosin puolivahingossa. Ihastuin puuhuvilaan ja pihan ihaniin vaahteroihin ja hain sillä perusteella lapselle paikkaa päiväkotiin, kunnalliseen kielikylpyyn. Näin lapset päätyivät ruotsiluokalle.

Kaverien perheet ovat koulutusta arvostavia – ja kantasuomalaisia. Tuttu kertoi, että Dublinissa iirin kielen kielikylvyt ovat suosittuja, koska luokilla ei ole maahanmuuttajia.

Viime päivinä on puhuttu vanhustenhuollon suurista ongelmista erityisesti yksityisissä hoivakodeissa ja muissa vanhuspalveluyrityksissä, syystäkin. Helsingin Sanomat on kirjoittanut myös yksityisestä päiväkodista, jonka tilat eivät täyttäneet määräysten vaatimuksia. Lapset olivat talossa, joka on kaupungin mielestä varasto teollisuusalueella.

Koulutus ja sosiaalipalvelut ovat terveyspalvelujen ohella hyvinvointivaltion keskeinen perusta, jolla sekä varmistetaan ihmisten hyvinvointia että luodaan tasa-arvoa yhteiskuntaan.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinoista on väännetty viime vuodet. Sote-uudistuksessa yksityisten yritysten tarjoamien palvelujen lisääminen on ollut yksi keskeinen tavoite, hienolla kiertoilmauksella valinnanvapaus. Saa nähdä, menikö yksityisten sosiaalipalvelujen maine lopullisesti – kaatuiko sote hoivakotigateen.

 

Keskiluokkaiset vanhemmat voivat peloissaan tekemillään valinnoilla tuottaa juuri sitä kehitystä, jota he pelkäävät.

Koulutuksessa yksityistämisvaateita ei juuri kuulu, kiinnostavaa kyllä, vaikka yksityiset palvelut ajan henki muuten ovatkin.

Kehitys kulki päinvastoin: 1970-luvulla siirryttiin yksityiskouluista peruskouluun sen ajan hengen kilkattaessa yleistä tasa-arvoa. Pieni osa peruskouluista on yhä yksityiskouluja, mutta eron huomaa vain juhlapuheissa.

Koulushoppailu on yksi tapa hakea erottautumista, luokka-asemaa ja sosiaalista pääomaa, voisi sosiologi Pierre Bourdieu analysoida.

Toivottavasti se ei tuhoa tasa-arvon mallia, joka voi antaa kimmoketta jatko-opiskeluihin sosioekonomisesti heikoilla alueillakin, niillekin, joiden vanhemmat eivät ole itse käyneet lukiota.

Keskiluokkaiset vanhemmat voivat peloissaan tekemillään valinnoilla tuottaa juuri sitä kehitystä, jota he pelkäävät, sanoi tutkija Venla Bernelius.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt