Juvalla Etelä-Savossa asuva 80-vuotias Kyösti Matiskainen kiroaa alimpaan helvettiin poliisin lupapalvelujen alasajon maaseudulla.
– Se on päin sitä itseään. Nyt vanhoja ihmisiä juoksutetaan palvelujen perässä monien kymmenien kilometrien päähän ja se maksaa aikaa, vaivaa ja rahaa.
Matiskainen sai omakohtaista tuntumaa asiaan, kun hän haki joulukuun alussa itselleen henkilökorttia.
Passikuva otettiin tutussa valokuvaamossa Juvalla, jossa yrittäjä avusti myös sähköisen henkilökorttihakemuksen teossa.
Kolme viikkoa tapahtumasta Matiskainen kertoo saaneensa poliisilta Mikkelistä kirjeen, että pitäisi tulla sinne tunnistettavaksi. Kehotettiin varaamaan aika lupapalveluun.
Hän kertoo soittaneensa poliisille ja ilmoittaneensa tulevansa 28. joulukuuta kello 11 ja 13 välillä, kun on muutakin asiaa Mikkeliin, muun muassa sairaalassa käynti.
– Poliisilla oli kuitenkin jonoa kuin keskussairaalan päivystyksessä. Sain odottaa siellä yli kaksi tuntia ennen kuin pääsin palveltavaksi.
Eikä tässä vielä kaikki.
Pari viikkoa tuosta Matiskainen sai tekstiviestin, että henkilökortti olisi noudettavissa Juvan matkahuollosta. Sitä hän ei kuitenkaan saanut, kun ei ollut esittää voimassa olevaa passia tai henkilökorttia. Neuvottiin, että pitäisi antaa valtakirja henkilölle, joka voi todistaa henkilöllisyytensä ja tulla hänen kanssaan uudelleen.
– Kyselin kolmelta tutultani, eikä kenelläkään heistä ollut voimassa olevia tunnisteita. Se siitä sitten.
Kului taas pari viikkoa, kun tuli uusi tekstiviesti, että pitäisi käydä noutamassa henkilökortti tai se lähetetään takaisin poliisille.
Tässä vaiheessa Juvalla turvauduttiin maalaisjärjen käyttöön. Tutun matkahuollon asiamiehen kanssa sovittiin, että Matiskainen valtuuttaa hänet henkilökortin kuittaajaksi, hänellä kun on voimassa oleva henkilökortti. Poliisi oli jo lähettänyt Matiskaiselle lomakkeen valtakirjaa varten.
Mutta henkilökortin haku ei onnistunut vielä tuollakaan reissulla. Matkahuollon asiamiehellä ei sattunut olemaan oma henkilökorttinsa mukanaan, ja ilman sitä Matiskaisen korttia ei voinut lunastaa. Tarvittiin vielä yksi reissu, että nouto onnistui.
–Vanhoja ihmisiä juoksutetaan palvelujen perässä monien kymmenien kilometrien päähän ja se maksaa aikaa, vaivaa ja rahaa, juvalainen Kyösti Matiskainen paheksuu.
Tätä on arki monilla maaseudun paikkakunnilla, joista poliisi on lopettanut palvelunsa. Juvalta poliisi on sulkenut sekä lupapalvelun että poliisipäivystyksen. Lähin poliisiasema on 40 kilometrin päässä Mikkelissä.
– Minulla sentään matkaa Mikkeliin on vain 40 kilomeriä, mutta Juvan syrjäisemmiltä kyliltä matkaa kertyy sinne jopa 90 kilometriä. Autottoman pitää sieltä tulla ensin taksilla kirkonkylälle, että pääsee linja-autolla Mikkeliin. Päivä sillä reissulla tärvääntyy.
Mihin sitten 80-vuotias juvalaismies vielä tarvitsee henkilökorttia?
– Minulla on toiminimiyritys, enkä pysty avaamaan esimerkiksi pankkitiliä tai saamaan verkkopankkitunnuksia ilman henkilökorttia. Ajokortti ei pankeille enää kelpaa, ja minulla sekin meni vanhaksi viime vuonna.
Henkilökorttihaku pahasti ruuhkautunut
Poliisi on siirtänyt lupapalvelujaan verkkoon, mutta esimerkiksi juuri passin tai henkilökortin hakeminen voi edelleen edellyttää poliisiasemalla käyntiä.
– Ymmärrän, että kansalaisen näkökulmasta tämä saattaa tuntua turhalta, mutta nimenomaan passien ja henkilökorttien osalta toimitaan aina turvallisuus edellä, ettei niitä vain joutuisi vääriin käsiin, ylitarkastaja Juhani Ruutu Poliisihallituksesta toteaa.
Poliisihallitus ei hänen mukaansa suosittele myöskään sitä, että passi- tai henkilökorttihakemuksen teko annettaisiin yrityksen tai toisen henkilön tehtäväksi, vaan se tulisi tehdä aina itse.
– Sähköisen hakemuksen yhteydessä hakijalle ilmoitetaan muun muassa, tuleeko hänen käydä tunnistettavana poliisiasemalla ja kehotetaan varamaan sitä varten aika, jolloin välttää jonotuksen.
Vuodenvaihteessa tuli voimaan lakimuutos, jonka mukaan ajokortti ei kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen samalla tavalla kuin aikaisemmin. Nyt pitää olla passi tai henkilökortti.
Uudistus on saanut suomalaiset hakemaan henkilökortteja ennätystahtiin. Hakemusten määrä on Ruutun mukaan kolminkertaistunut. Joulukuussa hakemuksia tuli poliisin käsiteltäväksi noin 48 000 ja tammikuussa 59 000.
Uudistus on ruuhkauttanut korttihakemusten käsittelyn ja korttien valmistuksen niin, että nyt niitä joutuu odottamaan luvatun 5 - 8 vuorokauden asemesta jopa kuukauden.