Kotimaa

Föhn-tuuli nostaa lämpötilat lähelle ennätyslukemia – viikonloppuna jopa +7 astetta

rac

Julkaistu:

Sää
Napakka tuuli saa ulkoilman tuntumaan kylmemmältä kuin se todellisuudessa on.
Keskellä kylmintä talvea koetaan parhaillaan keväisen lämmin ajanjakso, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Mikko Laine. Sää jatkuu vaihtelevana, hän sanoo.

Torstaina voimistuu lauha lounaistuuli ja pilvisyys lisääntyy. Lähinnä maan pohjoisosan yli liikkuu itään lumi- ja vesisadealue.

– Se on aika heikko ja hajanainen sadealue. Lunta tulee todennäköisesti parisen senttiä.

Myös maan keskiosassa sataa paikoin vettä. Etelässä lähinnä tihkusateet ovat mahdollisia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laine kertoo, että lännen ja luoteen väliltä, Skandien vuoriston suunnasta puhaltava ilmavirtaus tuo mukanaan vuodenaikaan nähden lämmintä ilmaa.

Ilman noustessa vuoriston yli kosteus tiivistyy ensin pilviksi ja sitten sataa alas. Kun sama ilma laskee alaspäin vuorten toisella puolella, se kuivempana lämpiää tehokkaammin.

Ilmiötä kutsutaan Föhn-tuuleksi.

– Tuuli puhaltaa vuoriston yli ja laskeutuessaan alas vuoren rinnettä ilma lämpenee. Se on kuiva tuuli, joka jättää sateet vuorten toiselle puolelle, Laine selittää.

Yksittäisenä päivänä lämpötila voi föhnin vuoksi olla enimmillään yli 5 astetta lämpimämpi kuin ilman sitä. ”Föhn-kauden” voidaan sanoa kestävän Suomessa marraskuusta maaliskuuhun. Usein maaliskuun föhn-tuulet saattavat olla hyvinkin lämpimiä ja pakkanen voi vaihtua jopa yli kymmenen asteen lämpöön.

Laineen mukaan eteläisen Suomen lämpötila voi jo torstaina nousta 3–4 plusasteen lukemiin. Viikonloppua kohden lämpeneminen kiihtyy entisestään.

Perjantaina ja lauantaina etelässä lähestytään helmikuun päiväkohtaista lämpöennätystä. Silloin voi olla jo 5–7 astetta plussaa, Laine sanoo.

Meteorologi kuitenkin huomauttaa, että vaikka lämpömittarin elohopea nouseekin ylös, viikonlopusta on tulossa tuulinen. Siitä syystä ulkoilma tuntuu paljon kylmemmältä kuin todellisuudessa on.

Samaan aikaan kun Etelä-Suomessa nautitaan auringosta ja keväisistä lämpötiloista, muualla Suomessa talvi jatkuu totuttuun tapaan.

Laine kertoo, että viikonloppuna sateet painottuvat Pohjois-Suomeen. Sinne tulee lisää lunta, mutta maan etelä- ja keskiosassa sää pysyy poutaisena.

– Torstainakin pohjoisessa ollaan selvästi pakkasella. Siellä sataa myös lunta. Perjantai olisi pohjoisessakin poutaa, mutta lämpömittari pysyy pakkasen puolella.

Nyt vallalla oleva keväisempi jakso jää vain henkäykseksi, sillä tavallista kylmempi sää palaa pian sen jälkeen. Viikkoennusteiden mukaan sitä olisi luvassa noin kolmen viikon päästä. Pitkän ajan ennusteessa on tosin nähtävillä vielä kylmenpiäkin vaihtoehtoja.

Talvi pitää siis kokonaiskuvassa vielä pintansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt