Kokoomuksen kansanedustajat vaativat: Lunta ei saa kipata mereen Helsingissä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kokoomuksen kansanedustajat vaativat: Lunta ei saa kipata mereen Helsingissä

Lumenkaatopaikka Hernesaaressa Helsingissä.

Julkaistu: 11.2.2019 23:06

Neljä kokoomuksen kansanedustajaa vaativat Helsingin kaupunkia lopettamaan lumen kuormaamisen mereen.

Kokoomuksen kansanedustajat ja ympäristövaliokunnan jäsenet Saara-Sofia Sirén, Sari Multala, Mari-Leena Talvitie ja Pauli Kiuru ehdottavat kieltoa lumien kippaamiselle mereen Helsingissä.

Kansanedustajat näkevät ongelmaksi sen, että esimerkiksi Hernesaaressa lumet kaadetaan mereen ilman puhdistamista. Suomen ympäristökeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan mereen päätyvässä lumessa on muun muassa asfalttia, maalin jäämiä sekä rengaspölyjätettä.

– Muovi ja rakennusjätteet eivät kuulu mereen. Puheet Itämeren suojelusta näyttävät unohtuvan, kun päättäjille ei kantaudu valituksia sinilevälautoista, kansanedustajat sanovat tiedotteessa.

Helsingissä mereen päätyy talvisin jopa tuhat kuormaa lunta vuorokaudessa. Kaupunki perustelee merityhjennystä nopeudella ja liikenteen sujuvuudella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?