Kotimaa

Kaksi kuoli kolarissa Kannuksessa – toinen uhreista oli turva­istuimessa ollut lapsi

Julkaistu:

Kannuksen Kokkolantiellä tapahtui maanantaina puoliltapäivin kuolonkolari, jossa sai surmansa kaksi ihmistä.
Pohjanmaan poliisi kertoo saaneensa maanantaina hieman puolenpäivän jälkeen tiedon kahden ihmisen kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudesta Kannuksessa Kokkolantiellä.

Kokkolan suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä heittelehtimään ajoradalla, ja se törmäsi Kannuksen suunnasta tulleeseen henkilöautoon.

Kannuksen suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja sekä apukuljettajan paikalla turvaistuimessa istunut lapsi saivat törmäyksessä surmansa.

Muut törmäyksessä osallisina olleet kärsivät eriasteisista vammoista. Tien pinta oli tapahtumahetkellä jäinen. Onnettomuuspaikalla nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.