Kotimaa

Bussilastillinen eläkeläisiä ohjasi 15,5 miljoonan euron lottokupongin luo – kaikkien aikojen potin voittaja Veikkaukselle: ”Olin menossa ostamaan peliä ABC-asemalta”

Julkaistu:

Lauantai-iltana arvottiin kaikkien aikojen suurin lottopotti.
Veikkaus lähetti tiedotteena voittajan haastattelun.

Onnekas mies kertoi, että meinasi mennä ostamaan kuponkinsa ensiksi ABC-huoltoasemalta. Voittaja teki lopulta rivinsä Routionmäen Tarmo Lähikauppa MK Marketissa.

– Olin ensin menossa ostamaan peliä ABC-huoltoasemalta, mutta onneksi siihen pihaan pamahti juuri ennen minua bussilastillinen eläkeläisiä. Ajattelin, että enpä nyt jaksa mennä pitkäksi aikaa jonottamaan ja ostin kupongin sitten myöhemmin kauppareissulla. Eläkeläisistä oli jälleen mittavaa hyötyä, voittaja nauraa Veikkaukselle.

Loton lauantai-illan arvonnassa (kierros 6/2019) löytyi yksi täysosuma, jonka pelannut mies voitti historian suurimman yksittäisen potin 15,5 miljoonaa euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan asiakaspalveluun puhelimitse yhteyttä ottanutta voittajaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Yleensä tarkistan lauantaisin vain Vakioveikkauksen, jos sellainen on tullut tehtyä. Loton kohdalla olen aina ajatellut, että eipä ole niin kiire sen kanssa. Sunnuntaina sitten aloin katsoa omaa kuponkiani, jossa oli ensin yhdellä rivillä neljä oikein ja yhden numeron päässä viisi. Mietin että meni tosi lähelle viisi numeroa oikein, mies kertoo Veikkauksen tiedotteessa.


Todellinen jymypaukku odotti sitten pelikupongin alimmalla rivillä.

Historian suurimman yksittäisen lottovoiton sisältäneessä kupongissa oli muutamia rivejä, joista viimeisessä oli ainoana valtakunnassa kaikki seitsemän arvontanumeroa oikein, Veikkaus hehkuttaa.

Täysosumaa yritettiin etsiä peräti viitenätoista lauantaina. Viime viikonloppuna vihdoin jysähti.

–  Tarkistin ja katsoin numeroita. Ja tarkistin. Ei sitä meinannut uskoa millään todeksi. Vaimolle sanoin, että tiedätkö mitä. Nyt osui toden teolla. Hän ei usko vieläkään voiton olevan totta. On tässä seurattu mediasta juttuja ja näytti, että on ollut välillä aivan ykkösuutisena tämä potti, mies myhäilee Veikkaukselle.

Mies ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia. Kyseessä oli tietoinen valinta.

–  Olen joskus voittanut Vakiosta ihan hyviä potteja, mutten koskaan sellaista että olisin päässyt niille Veikkauksen voittajakahveille. Olenkin jättänyt Veikkaus-kortin lompakkoon, että pääseepä sitten käymään voittajakabinetissa jos käy onni. Nyt se taitaa sitten oikeasti toteutua. Joskus olen nähnyt unta Loton voittonumeroista, mutta eivät ne nämä kylläkään olleet. Uskomaton homma, mies toteaa Veikkauksen tiedotteessa.

Lottoa mies on pelannut aiemminkin, mutta hänen kohdalleen on osunut aiemmin vain pienempiä voittoja.

–Varmaan monet muutkin voittajat ajattelevat samoin. Ei sitä koskaan usko, että se iso potti Lotosta voisi tulla omalle kohdalle. Aiemmin on tullut joskus kymppejä. Voiko olla mahdollistakaan tällainen, voittaja äimistelee Veikkauksen tiedotteessa.

Mies epäilee, että historiallinen potti saattaa vaikuttaa yöuniin.

– Voitosta olen tietoinen mutta toistaiseksi tuntuu siltä, että en oikein ymmärrä miten iso raha tuo voitto on. Saa nähdä, että iskeekö se tajuntaan niin että menee unet. Ei tässä ole vielä ehtinyt miettiä, että mitä rahoilla voisi tehdä. Mahdollisuuksia tällainen varmasti avaa. Iso summa se on, tiedotteessa kerrotaan.

Voittaja saa rahat pankkitililleen kolmen viikon karenssiajan kuluttua.

– Nämä ovat aina todella jännittäviä tilanteita meilläkin Veikkauksessa, kun pelaaja ei ole käyttänyt Veikkaus-korttia ja kohdalle osuu iso voitto. Peukkuja on pidetty, että voittaja tulisi tietoiseksi voitostaan ja arvokas kuponki pääsee hyvään talteen. Suurenmoiset onnittelut voittajalle, hienoa että hän otti nopeasti yhteyttä, Veikkauksen onnenpelien liiketoimintaryhmän johtaja Anu Kytö huokaisee.

Suurimmat Lotto-voitot

1. 15,5 miljoonaa euroa: Lohja, kierros 6/2019

2. 14,5 milj. euroa: Ruokolahti, kierros 22/2018

3. 13,3 milj. euroa: Lahti, kierros 15/2014

4. 12,8 milj. euroa: Helsinki, kierros 36/2013

5. 12,2 milj. euroa: Helsinki, kierros 43/2012

6. 10 milj. euroa: Kempele, kierros 13/2018