Kotimaa

Helsingin kaupunki sulki Esperin vammaisille tarkoitetun osaston – vuoroissa oli liian vähän hoitajia ja liikaa opiskelijoita

Julkaistu:

Helsinki
Helsingin kaupunki harkitsee parhaillaan valvonnan resurssien lisäämistä. Ikääntyneiden asumispalveluihin resursseja on jo lisätty.
Hoivayhtiö EsperiCare sulkee nuorille vammaisille tarkoitetun osaston Helsingissä tarkastuskäynnillä paljastuneiden epäkohtien takia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Esperi Yhteiselon yhden osaston sulkemisen taustalla on kaksi kaupungin tekemää tarkastuskäyntiä, kertoo Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen. Yhteiselo on toiminut kahdessa kerroksessa ja molemmissa kerroksissa on ollut yksi osasto.

Alle 18-vuotiaiden osasto Villa Savanni jää auki, nuorten aikuisten Villa Aallokko suljetaan toistaiseksi.

Esperin aluejohtaja Kimmo Karvonen kertoo Ilta-Sanomille, että päätöksen kaiken toiminnan keskittämisestä yhteen kerrokseen teki Esperi. Hänen mukaansa Esperin edustajat esittelivät ehdotuksen Helsingin kaupungin edustajille, jotka hyväksyivät sen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Siihen ratkaisuun on päädytty yhdessä palveluntuottajan kanssa. Totesimme, ettei heillä ole edellytyksiä pyörittää molempia osastoja, Jolkkonen sanoo.

Jolkkosen mukaan sulkemisen syy on monen hoidon laatuun liittyvän asian summa.

Esimerkiksi kaikissa vuoroissa ei ole ollut tarpeeksi henkilökuntaa, eikä henkilökunnalla ole välttämättä ollut tarvittavaa pätevyyttä. Näin on Jolkkosen mukaan käynyt esimerkiksi silloin, kun vuoroissa on ollut enemmän opiskelijoita kuin voitaisiin edellyttää. Kaikissa vuoroissa ei myöskään ole ollut riittävää lääkintäosaamista.

Myös osastolla käytössä olleissa vammaisten apuvälineissä on Jolkkosen mukaan ollut puutteita.

– Varmasti ensisijainen asia on kuitenkin henkilöstö. Toisen osaston sulkemisen myötä heillä on mahdollisuus turvata henkilöstön riittävyys ja osaaminen toiselle osastolle, Jolkkonen sanoo.

Jolkkonen kertoo, että osasto on ollut lyhytaikaisen asumisen osasto, jossa asukkaat viettävät tyypillisesti joitakin päiviä viikossa tarpeen mukaan. Helsingin kaupunki selvittää parhaillaan, onko joillekin asukkaista tarpeen etsiä uusi hoitopaikka.

– Meillä on velvollisuus katsoa, että kaikki saavat tarvitsemansa palvelut. Asiakkaiden tilanteita on ryhdytty tutkimaan jo torstaina, kun päätös sulkemisesta tehtiin.

Kaupunki on Jolkkosen mukaan juuri nyt erityisen herkkänä omaisilta, asiakkailta ja hoitohenkilökunnalta tulevan palautteen suhteen ja puuttuu epäkohtiin herkästi.

Kaupunki tekee entistä enemmän ennalta ilmoitettuja ja ilmoittamattomia tarkastuskäyntejä.

Hiljattain se on selvitellyt myös Esperin Kirkkonummella sijaitsevan vammaisten kodin Kotilon tilannetta. Tarkastuskäynnillä löytyi puutteita, mutta Jolkkosen mukaan Esperille on annettu aikaa korjata virheet.

Hoitopalveluista nousseen julkisen keskustelun myötä Helsingin kaupungille on tullut jonkin verran tavallista enemmän palautetta. Jolkkosen mukaan voidaan puhua joistain kymmenistä palautteista, mutta niiden määrä todennäköisesti kasvaa.

– Sellaista ei onneksi kuitenkaan ole, että palautteita tulisi pilvin pimein. Meillä on kaikkien tietojen pohjalta sellainen kuva, että suurin osa yksiköistä on oikeasti laadukkaita ja hoitaa asiakkaiden asiat hyvin. Kaikki ei ole pielessä, Jolkkonen sanoo.

Kaupunki selvittää myös, onko valvonta- ja tarkastustoimintaan tarpeen lisätä resursseja. Ikääntyneiden asumispalveluihin resursseja on jo lisätty.

– Siellä on nyt viisi henkilöä tekemässä valvontaa. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että vaikka valvonnan resurssit moninkertaistettaisiin, niin meillä ei silti ole mahdollisuutta olla koko ajan joka puolella katsomassa perään. Valvonta ei voi olla ensisijainen keino hoitaa asiat kuntoon.

Juttua muokattu kello 22.35. Lisätty Esperin Kimmo Karvosen kommentti.