Kotimaa

Kommentti: 8-vuotiaan Eerikan traaginen kohtalo nosti valtavan moraalipaniikin – poliitikkojen uudistukset jäivät puolitiehen

Julkaistu:

Kommentti
Vanhustenhoito on nyt kaikkien poliitikkojen huulilla. Niin oli lastensuojelukin 2012, jolloin 8-vuotias Eerika pahoinpideltiin kuoliaaksi. Mitä saatiin aikaiseksi? kysyy pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.
Vanhustenhoidosta käydään nyt kuumaa väittelyä, mutta niin on käyty ennenkin. Ongelmat eivät todellakaan ole uusia, ei julkisella eikä yksityisellä puolella. Hyvinvointiyhteiskunnan imagon ja koko poliittisen järjestelmän kannalta on surullista, että poliitikkojen heräämiseen kansalaisia lähellä oleviin aiheisiin tarvitaan hoivakodissa huonoon hoitoon menehtynyt vanhus tai – kuten Eerikan tapauksessa – lapsen murha kotonaan.

Oma isä ja äitipuoli murhasivat Eerikan äitienpäivänä 13. toukokuuta 2012 karmealla tavalla: hänet oli sidottu lakanalla, pressulla, teipeillä ja naruilla liikuntakyvyttömäksi. Lapsi kuoli tukehtumalla. Isä ja äitipuoli tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Uutinen pysäytti Suomen.

Miten tämä on mahdollista?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eikö kukaan puuttunut?

Lastensuojeluviranomaiset palauttivat Eerikan isän ja äitipuolen luo, vaikka tytöstä oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia. Äiti teki lastensuojeluilmoituksen jo elokuussa 2010, kun hänellä oli hätä Eerikan voinnista ja kasvuolosuhteista.
Viranomaistoiminta joutui luupin alle, aiheellisesti.


Eerikan tapaus nosti lastensuojelun poliitikkojen asialistan ykköseksi – hetkeksi. Puhuttiin kansakunnan moraalipaniikista, joka voi – saadessaan kunnon kierteen – joskus jopa muuttaa yhteiskunnan normistoa.

Yritys olikin kova.

Työryhmiä perustettiin, toimenpiteitä esitettiin ja lainsäädäntöäkin muutettiin.

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan vetämä Toimiva lastensuojelu -työryhmä listasi vuonna 2013 yli 50 kohtaa, joita pitää uudistaa. Lisäksi lastensuojelu kirjattiin 2015 Juha Sipilän (kesk) hallituksen ohjelmaan yhdeksi kärkihankkeeksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE). Ohjelma jatkuu edelleen vuonna 2019.

Sisällöllisesti LAPEssa on tehty laajaa työtä: muun muassa lastensuojelun sijaishuollon valvonnan uusi malli on luotu ja sijaishuollon laatua on edelleen täsmennetty valtakunnallisilla laatukriteereillä.

Mutta nämä ovat ylätason ohjauksia.

Kuten monissa muissakin yhteiskunnan varoista maksettavista palveluista tarina on tuttu: rahaa ei riitä ruohonjuuritason perustyöhön kunnissa.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n entinen tutkimusprofessori Matti Rimpelä antoi rankkaa kritiikkiä Ylen aamu-tv:ssä (1.11.2018). Hänen mukaansa papereita pyöritellään, mutta tuloksia ei saada. Rimpelä sälyttää syyn kunnille, jotka käyttävät 10 miljardia euroa vuodessa lasten ja perheiden palveluihin ja tukemiseen laihoin tuloksin. Rimpelän mielestä kuntia kiinnostavat kaavoitus ja talous, hyvinvointipalvelut on marginalisoitu tai ulkoistettu.

Aulikki Kananoja kertoo sähköpostitse, että tärkeitä lakimuutoksia on tehty. Säännöspohja ei ole hänen mielestään esteenä sellaiselle lastensuojelulle, joka tunnistaisi riskit riittävän varhain ja kykenisi auttamaan kaltoin kohdeltuja lapsia.

Mutta.

– Hyvä säännöspohja ei valitettavasti varmista sitä, että noin 300 kunnassa toiminta olisi yhtä pätevää – etenkin kun kuntien resurssit ja henkilöstön saanti vaihtelevat suuresti, Kananoja kirjoittaa.

Sosiaalineuvos Marjo Malja sosiaali- ja terveysministeriöstä pitää poliitikkojen ja asiantuntijoiden käymää keskustelua hyvänä.

Paljon uudistuksia on saatu aikaankin, mutta paljon on tehtävää.

– Eerikan tapaus oli todella surullinen, ja sen vaikutukset ovat olleet kauaskantoisia, Malja sanoo sähköpostissa.

– On todella tärkeää, että lastensuojelu toimii hyvin, mutta erittäin tärkeää on myös se kaikki mitä tapahtuu ennen lastensuojelun mukaan tuloa. Että vanhempia tuetaan tarvittaessa vanhemmuudessa ja että ne ympäristöt, jossa lapset luontaisesti ovat, kuten harrastuksissa ja varhaiskasvatuksessa, toimivat lasta suojaavasti, Malja muistuttaa.

Toimiva lastensuojelu -työryhmä pohti muun muassa työntekijäresurssia ja asiakasmäärämitoitusta lastensuojelussa. Kokeilukuntien kautta piti löytää oikea taso. Ehdotus ei ole toteutunut kunta- ja palvelurakenteen uudistuksen yhteydessä, ja nyt vielä levällään oleva sote-uudistus sotkee asiaa entisestään.

Eerikan -tapauksen yhteydessä puhuttiin tiedonkulun ongelmista eri viranomaisten välillä. Työryhmä ehdotti erityisen vaativia tilanteita varten tarvitaan jokaisella viidellä erityisvastuualueella lastensuojelun moniammatillinen osaamiskeskus. Pitkän aikavälin tavoitteeksi asetetaan lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kokoaminen järjestelmäksi, jolla on yhteinen tietopohja ja viitekehys.

Ehdotuksen tavoitteita työstetään edelleen.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen myöntää, että ruohonjuuritasolla, kunnissa ja maakunnissa, lastensuojelussa on ongelmia. Hän törmäsi tekemässään raportissa yhteen huolestuttavaan piirteeseen: lapseen kohdistuvista epäillyistä seksuaali- tai pahoinpitelyrikoksista ei edelleenkään uskalleta ilmoittaa poliisille, ei vaikka laki velvoittaa niin tekemään. Se koskee kouluja, päiväkoteja ja terveydenhuoltoa. Pelätään, jos epäily onkin aiheeton ja mitä siitä seuraa. Hänen tekemässään raportissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että poliisi kyllä tutkii vakavat rikokset, mutta lievempiä tapauksia jää edelleen paljon tutkimatta. Poliisin resurssit ovat rajalliset ja niitä on leikattu.

– Tilanne ei ole hyvä, paljon on vielä tehtävää, Puustinen-Korhonen sanoo.

Lastensuojelu on hyvä esimerkki siitä, miten ministerit ja kansanedustajat etääntyvät arjesta työryhmien, komiteoiden ja lakipykälien taakse. Vanhustenhoidossa se näkyy hoitajamitoituksessa; kun sitä ei ole laissa määrätty ja sanktioitu, sitä ei käytännössä ole. Haamuhoitajat vuorolistoissa kertovat taas siitä, että vaikka mitoitus olisi laissa, sitä ei noudatettaisi. Eikä valvota.

Ja tämä koskee sekä julkista että yksityistä palvelua.

Marjo Malja sanoo, että paljon pitää tehdä jo ennen kuin tullaan siihen vaiheeseen, että lapsi tarvitsee viranomaisten suojaa. Monet näistä tärkeistä asioista tehdään kunnissa; päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuksissa. Kiire, ylisuuret ryhmät, hoitajapula, kaikki nämä voivat kasvattaa lastensuojelun ja lastenpsykiatrian tarvetta. Tutkimuksen mukaan lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle on 2010-luvulla ollut 2–3 kertaa yleisempää kuin 1990-luvulla.


Mistä tämä kertoo?

No, ainakin siitä, että hyvinvointiyhteiskunta on pahasti epäonnistunut siinä kaikkein tärkeimmässä eli lasten ja lapsiperheiden tukemisessa.

Todella pahasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt