Oulun seksuaali­rikokset: 33-vuotiasta epäillään uusista teoista – raiskaus ja seksuaali­palvelujen ostaminen nuorilta

Julkaistu:

Rikos
Oulun poliisi epäilee 33-vuotiasta miestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta.
Seksuaalirikosvyyhdin selvittely Oulussa jatkui tänään tänään 33-vuotiaan miehen vangitsemisen jatkamisella.

Ulkomaalaistaustaista miestä epäiltiin entuudestaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta perjantaiaamun vangitsemisoikeudenkäynnissä kävi ilmi, että häntä epäillään myös törkeästä raiskauksesta ja seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta.

Kaikki epäillyistä rikoksista ajoittuvat vuoden 2018 kesäkuun ja lokakuun välille. Uusista rikosepäilyistä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta eli alle 18-vuotiaalta on verrattain harvinainen seksuaalirikosnimike.

Ostamisella tarkoitetaan korvausta, jonka antamalla tai lupaamalla tekijä saa houkuteltua nuoren sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon.

Rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseksi korvauksen ei tarvitse olla rahaa, vaan korvaukseksi voidaan katsoa esimerkiksi esineen antaminen tai asunnon tarjoaminen korvaukseksi sukupuoliyhteydestä.

Oulun poliisi on jo aiemmin kertonut, että alueen seksuaalirikosepäilyihin liittyy groomingin kaltaisia piirteitä, joissa nuoria on houkuteltu esimerkiksi tupakalla tai alkoholilla.

– Esimerkiksi kesken bileiden voi joku tarjota jotain ”kivaa” somekanavan välityksellä, vaikkapa tupakkaa tai alkoholia, josta ikävä tapahtumaketju saattaa käynnistyä, kertoi rikosylikomisario Markus Kiiskinen.