Kotimaa

Poliisin koskettavat kuvat: Kun Tulilahden murhamysteerin nuoret uhrit haudattiin, valtava ihmismeri lähti liikkeelle

Poliisin koskettavat kuvat: Kun Tulilahden murhamysteerin nuoret uhrit haudattiin, valtava ihmismeri lähti liikkeelle

Julkaistu:

Noin 8 000 ihmistä kerääntyi saattamaan Eineä, 21, ja Riittaa, 23, viimeiselle matkalle elokuussa 1959 Jyväskylässä.
Tulilahden hirvittävän kaksoismurhan uhrit, 21-vuotias Eine Maria Nyyssönen ja 23-vuotias Riitta Aulikki Pakkanen, siunattiin viimeiselle matkalleen 29. elokuuta 1959 Jyväskylän Taulumäen kirkossa, jota enkelten kirkoksikin kutsutaan.

Kirkko oli lehtereitään myöten täynnä. Eturivissä istuivat he, joita menetys koski kaikkein raskaimmin, Einen Hugo-isä ja Aino-äiti sekä Riitan Antti-isä ja Martta-äiti sekä Riitan sisarukset. Eine oli vanhempiensa ainoa lapsi. Kirkko täyttyi perheiden sukulaisista ja ystävistä ja niistä, jotka halusivat olla mukana saattamassa murhaajan suohon polkemia tyttöjä siunattuun maahan.

Ilta-Sanomien tuore erikoisjulkaisu Rikostarinat, joita Suomi ei unohda esittelee ensimmäistä kertaa koskaan Tulilahden murhista poliisin esitutkintamateriaalin.

Kuvat hautajaisista ovat tästä esitutkintamateriaalista.


Kirkossa arkkuja vartioivat Sairaanhoitajakoulun oppilaat, tumman Einen opiskelukaverit. He myös kantoivat Einen arkun kirkosta ulos.

Isät, nuo surussaankin vahvat, antoivat lausunnon hautajaisia seuranneille toimittajille:

”Haluamme tuoda julki sen totuuden, johon olimme kasvattaneet tyttäremme. Lapsi, joka ei tunne pelkoa vanhempiaan kohtaan, ei osaa kuvitella, että ulkomaailma olisi paha.”


Tytöt olivat lähteneet kesäiselle retkelleen turvallisin mielin vanhempiensa ohjeiden siivittäminä. Heidän kohtalokseen koitui yksi ainoa yö, vain välietapiksi tarkoitettu. He eivät jaksaneetkaan polkea Polvijärveltä Varkauteen asti, vaan pysähtyivät yhdeksi yöksi lepuuttamaan reissusta väsyneitä jalkojaan. Sinä yönä murhaaja päätti heidän elämänsä.

”Heidän hätähuutoaan ei yksikään auttava ihminen kuullut”, pappi puki sanoiksi tyttöjen viimeiset hetket.

Kahdeksantuhatta ihmistä oli kerääntynyt puolen kilometrin pituiselle puistotielle, jota pitkin tyttöjen arkut kannettiin kirkosta vanhalle hautausmaalle. Heidän viimeinen leposijansa sijaitsee lähellä sankarihautoja.


Haudat peittyivät kukkamereen. Pitkin iltaa sen vierellä kävi ihmisvirta. Useimmilla oli mielessä vain yksi kysymys: miksi?

Sitä kysyi myös sisäministeri Eino Palovesi muistopuheessaan tytöille:

– Miksi nämä ihmislapset elämänsä keväimessä ja kesäisen luontomme ollessa vielä kauneimmillaan temmattiin keskuudestamme äkkiä pois ja vielä niin järkyttävällä tavalla matkalla, jonka tarkoitus oli virkistää ja avartaa nuorten mieliä tulevaa työkautta varten?

Sitä emme tiedä tänä päivänäkään, sillä murha jäi selvittämättä. Murhista syytetty Runar Holmström hirttäytyi sellissään kesken oikeudenkäynnin.

  • Tulilahden kaksoismurha on yksi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista murhamysteereistä. Katso traaginen tarina alla olevalta videolta.