Kotimaa

IL: Vihreiden Ville Niinistö on ajanut taksilla enemmän kuin Jani Toivola – taksilla vain 700 metrin matka

Julkaistu:

Iltalehden mukaan Ville Niinistö on käyttänyt tällä vaalikaudella eduskunnan taksikorttia Jani Toivolaa enemmän.
Iltalehden selvityksen mukaan vihreiden kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Ville Niinistö on ajanut taksilla veronmaksajien piikkiin 1 215 kertaa. Lyhyin Niinistön taksilla ajama matka oli 700 metrin matka. Kansanedustaja on käyttänyt eduskunnan taksikorttia jopa viisi kertaa päivässä.

Tällä vaalikaudelle Niinistö on ajanut taksilla enemmän kuin syksyllä kohun taksimatkoillaan aiheuttanut vihreiden kansanedustaja Jani Toivola.
Iltalehden mukaan Toivola on ajanut taksilla 1 087 kertaa, perussuomalaisten Tom Packalén 1 078 kertaa ja kokoomuksen Susanna Koski 978 kertaa.

IL:n selvityksessä on huomioitu istuvien kansanedustajien kaikki eduskunnan taksikortilla maksamat taksimatkat toukokuusta 2015 joulukuuhun 2018. Yhteensä taksimatkat ovat maksaneet veronmaksajille 1,8 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toivola selitti IS:lle taksikohua

Toivola on selittänyt taksilla ajamistaan sillä, että hän on käynyt puhumassa yli 100 koulussa, ja vetänyt rohkeuteen, vaikuttamiseen ja itsensä ilmaisuun liittyviä työpajoja.

Hän kertoi viime vuonna IS:lle vierailevansa tapahtumissa ja tilaisuuksissa puhujana sekä ilmaiseksi että korvausta vastaan. Kansanedustajan työhön liittyvistä keikoista hän ei kuitenkaan oman kertomansa mukaan pyydä erillistä maksua.
– Ne mistä puhuin tässä liittyvät kansanedustajan työhön, ja ne eivät ole koskaan maksullisia keikkoja. Erikseen tulee jonkin verran puhujapyyntöjä, joista saan palkkion. Mutta en tietenkään puhu niistä silloin kun puhun kansanedustajan työstä ja siihen liittyvästä puhumisesta, esiintymisestä, vierailuista tai muista tilaisuuksista, joissa käyn, Toivola kommentoi aikaisemmin IS:lle.

– Maksulliset ovat kuitenkin hyvin marginaali osuus siinä kokonaisuudessa.

Tarkempia tietoja vierailuista, joissa hän on eduskunnan taksikortilla matkustanut, ei Toivolalla oman kertomansa mukaan ole.

Lähes puolet vihreiden kenttäväestä tuomitsi syksyllä Toivolan runsaan taksinkäytön. 47,5 prosenttia IS:n vihreille tekemään kyselyyn vastanneista ei pitänyt Toivolan toimia moraalisesti oikeina ja vihreiden arvojen mukaisina.

Vain 9 prosenttia antoi niille tukensa, ja 43,4 prosenttia ei ottanut kysymykseen mitään kantaa.