Pöff-elokuvafestivaali: ”Saimme Heidi Lindénin ansioluettelon häneltä itseltään”

Julkaistu:

Ohjaaja Heidi Lindénin ristiriitaiset CV-tiedot ovat päätyneet julki ainakin osittain hänen itsensä antamina – virolaisfestivaali kertoo saaneensa tiedot Lindéniltä suoraan englanniksi käännettynä.
Ohjaaja, näyttelijä Heidi Lindénin julkisten ansioluetteloiden epäselvyydet ovat ainakin osittain peräisin häneltä itseltään.

Esimerkiksi virolainen Pöff-elokuvafestivaali vahvisti IS:lle, että he olivat saaneet heidän nettisivuillaan esiintyvät tiedot suoraan Lindéniltä itseltään.

IS kertoi lauantaina useista ristiriitaisuuksista sekä harhaanjohtavista ura- ja opintotiedoista, joita löytyy Lindénin nimellä olevista nettiprofiileista ja elokuva-alan sivustoilta.
Lindén oli ollut mukana Pöffin eli Tallinn Black Nights Film Festivalin järjestämässä Baltic Eventin POWR Baltic Stories Exchange -työpajassa vuonna 2017.

Työpajassa koulutettiin Baltiasta ja Pohjoismaista kotoisin olevia elokuva-alan ammattilaisia elokuvakäsikirjoituksen tekemiseen. Tätä varten jokaisesta kuudesta osallistujasta ja heidän projektistaan oli julkaistu nettiin lyhyt esittely.

– Me saimme kaikki tiedot suoraan häneltä englanniksi. Meidän rutiineihimme ei kuulu osallistujien antamien tietojen tarkistaminen, Pöff-festivaalien työpajoista vastaava Katre Kajamäe kertoi sähköpostitse.

Pöffin sivuilla Lindénistä kerrotaan englanniksi, että hänellä on MA-tutkinto sekä ”Suomen teatteriakatemiasta” (näytteleminen) että Aalto-yliopistolta / NYU Tisch School of Artsista (elokuvaohjaus). ”Lindén has an MA from the Theatre Academy of Finland (Acting) and from Aalto University of Arts / NYU Tisch (Directing).”


Theatre Academy of Finland -nimellä Lindén näyttää viittaavan Tampereen yliopiston Näyttelijäntyöhön (Näty), vaikka se ei ole oppilaitoksen virallinen käännös englanniksi. Tampereelta hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi 2008. Sen sijaan Aalto-yliopistolta hänellä ei ole maisterintutkintoa, vaan ainoastaan kandidaatin tutkinto (BA) vuodelta 2017.

New York Universityn yhteydessä toimiva Tischin taidekoulu ei ole kyennyt löytämään Lindénistä lainkaan mainintaa kortistoistaan. Kysyttäessä Lindén tarkensikin tehneensä Tampereen maisteriopintojensa aikaan kursseja Atlantic Theatre Companyssä, mutta varsinainen tutkinto hänellä on vain Tampereelta.

Myöskään Atlantic Acting School ei ole löytänyt Lindénistä mainintaa arkistoistaan, mutta koulun mukaan Lindén on silti saattanut tehdä heillä joitakin yksittäisiä opintoja.

Elokuva-alan videonjakelusivustolla Vimeolla Lindénistä on profiili, jonka tekstiä on muutettu hieman tammikuun aikana IS:n yhteydenoton jälkeen.

Vielä tammikuun puolivälissä Vimeo-profiilissa kerrottiin, että Lindénillä on elokuvaohjauksen maisterintutkinto eli Master of Arts Aalto-yliopistosta ja niin ikään näyttelijäntyön Master of Arts ”Theatre Academy of Finlandista”.


Muutetussa Vimeo-tekstissä Master of Arts -tutkinto mainitaan vain yhden kerran ja sen alle on listattu Aalto-yliopisto sekä ”Theatre Academy of Finland”.


IS:llä on hallussaan myös muuta näyttöä siitä, että Lindén itse on toimittanut väritettyjä CV-tietoja muillekin elokuva-alan toimijoille.