Kotimaa

Onko Sastamalassa Suomen paras hoivakoti? Terttu, 89: ”Kotona on hyvä olla, mutta täällä vielä parempi”

Julkaistu:

Vanhustenhoidon tila: Ikäihmisten hoivakodeista on kuultu kauhukertomuksia viime päivinä. Mutta on hyviäkin paikkoja. Yksi sellainen on Sastamalassa sijaitseva Tupahoiva. Asukkaat tuntuvat olevan siellä suorastaan onnellisia.
Tupahoivan seinällä on pitkä rivi kunniakirjoja. Monet eri tahot ovat palkinneet paikan hyvin tehdystä työstä.

– Palkinnot on myönnetty rehellisestä ja avoimesta tavasta tehdä hoitotyötä. Mitään ei peitellä, kaikki on avointa, sanoo Tupahoivan johtaja Auli Härkälä.

Tupahoiva ei ole veroparatiisissa majailevien hoiva-alan jättien bisnes. Auli Härkälä omistaa paikan.

– Olemme viimeisiä mohikaaneja Sastamalassa. Kaikki muut ovat jonkin lipun alla. Monikansalliset ovat rantautuneet tänne, Härkälä sanoo.


Isot toimijat ovat yrittäneet ostaa Tupahoivaakin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Yhteydenottoja tulee siinä mielessä, että joko myyt. En todellakaan myy, eikä minulla ole mitään tarvetta myydä.

Esperin toimitusjohtaja tienasi parissa vuodessa kuutisen miljoonaa euroa. Oletko sinäkin monimiljonääri?

– En ole miljonääri. Tavoitteeni ovat jossain muualla kuin voiton tavoittelussa. Haluan työllistää itseni ja tarjota ihmisille haluttua työpaikkaa. Meillä ei ole rekrytoinnissa mitään ongelmia. Jos paikka tulee auki, puskaradio toimii. Sama asukashankinnoissa. Jos vapautuu paikka, tieto lähtee kulkemaan.

 

Kotona on hyvä olla, mutta täällä vielä parempi.

Nyt kiivaillaan siitä, pitäisikö hoitohenkilökuntaa olla 0,4 vai 0,7 hoitajaa per asukas. Tupahoivassa on 0,68 hoitajaa asukasta kohti, eikä siihen ole laskettu keittiöhenkilökuntaa, siivoojaa, talonmiestä eikä 200 kilometrin päässä istuvaa pomoa niin kuin eräissä isommissa taloissa.

Tupahoivassa hoitajat tekevät hoitajan töitä eivätkä esimerkiksi lumitöitä – paitsi jos ulkoilun yhteydessä haluavat tehdä lumitöitä. Kaikki saavat tehdä kaikkea. Firman pomokin täyttää ja tyhjentää pesukonetta. Asukkaat saavat osallistua kodin askareisiin – ja intomielellä näyttävät osallistuvankin, laulu vain raikaa, ja väliäkö hällä, jos juhannuksena lauletaan joululauluja.


Isot toimijat pärjäävät alalla, koska ne pystyvät kilpailemaan hinnalla. Kun alan palveluita ostetaan, käytännössä vain ja ainoastaan hinta ratkaisee.

– Laadulla on vain nimellinen merkitys. Hinta sanelee. Nyt on nähty, mitä halvalla saa, sanoo Auli Härkälä.

– Kun 60 prosenttia yrityksen liikevaihdosta on henkilöstökuluja, on ihan selvää mistä ruvetaan kuluja pienentämään. Kun pienyrittäjä myi yrityksensä isolle, ensimmäisenä lähtivät siivoojat ja keittiöhenkilökunta. Hoitohenkilökunta pantiin tekemään välillistä työtä. Se ei ole heidän perustyötään.


Tupahoivassa tuntuu olevan rento meininki. Aikatauluja ei paljon tunneta eikä ateriallakaan jokaista suupalaa lasketa.

– Meillä on oma keittiö. Syömme silloin kun Marppa (Murtagh) saa ruuan valmiiksi. Syödään niin kauan kuin syödään, voidaan ruokailla kaksi tuntia. Voi olla, että kahvittelu kestää samat kaksi tuntia. Siinä viipyillään.

– Ruokailu on paljon muutakin kuin tankkaaminen, nopea pyrähdys ruokapöydässä ja äkkiä pois. Se on yhteistä aikaa. Yhteisillä aterioilla ollaan yhteisyyden ytimessä. On tärkeää, että työntekijät syövät asukkaiden kanssa yhtä aikaa, Auli Härkälä sanoo.


Kauhukertomuksia hoivakodeista on kuultu, mutta todellisuudessa emme ole nähneet vielä mitään. Voi vain kuvitella, mikä on tilanne silloin, kun suuret ikäluokat ovat siinä kunnossa, että eivät pärjää kotona. Se on rahastuksen paikka veroparatiisissa majaileville. Ja päättäjiä ohjaa Sulo Vilenin filosofia: Kun halvalla saa.

– Tämä yhtälö on sellainen, että en uskalla edes ajatella, sanoo Auli Härkälä.


Terttu Sundberg, 89, on asunut Tupahoivassa puolisen vuotta.

– Poikani tuli yhtenä iltana kotiin ja sanoi käyneensä sellaisessa paikassa ettei koskaan niin miellyttävässä. Hän kehui paikkaa kovin ja sanoi, että huomenna minä vien sinut sinne. Siitä saakka olen täällä ollut ja olen hyvin onnellinen. Kotona on hyvä olla, mutta täällä vielä parempi, Terttu Sundberg kertoo.

– Olen erittäin kiitollinen kaikesta. En ole näin ystävällistä porukkaa kokenut ennen. Täällä on ystävällistä sakkia kaikin puolin, syötetään ja juotetaan ja aina on maha täynnä.


Tupahovista pääsee ulkoilemaan koska haluaa. Joku vetää melkein puolimaratonin. Ulkoleikit eivät kuitenkaan ole Tertun laji.

– Minä olen enemmän laiskanpuoleinen. Nautin, kun saan painaa pääni tyynyyn, Terttu Sundberg sanoo.

Airi Lehtinen käy usein hoivaamassa äitiään Eila Vilposta, 87, ja samalla tulevat tutuksi muutkin talon asukkaat.

– Tämä on toinen koti. Täällä tulee kaikki asukkaat rakkaiksi, Airi Lehtinen sanoo.


Hyvä hoitopaikka on asukkaan omaisillekin helpotus.

– Oma elämän laatu on parantunut kun tietää, että äiti on turvassa. Meitä on kaksi tytärtä. Käymme täällä useamman kerran viikossa. Vaikka äiti on muistisairas, on tärkeää että käymme, Airi Lehtinen sanoo.