Kommentti: Löivätkö vanhukset viimeisen naulan Orpon pääministerihaaveille?

Julkaistu:

Myötätuulessa vaaleihin marssinut kokoomus on ajautunut nurkkaan vanhustenhoitokriisissä. Joku voisi kysyä, päätetäänkö kokoomuksen linja hoitoalan firmoissa? pohtii politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Kokoomus ja sen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo on ajanut itsensä nurkkaan vanhustenhuoltokeskustelussa.

Kokoomus on jäänyt aivan yksin vastustamaan sitä, että hoitajamitoitus kirjattaisiin lakiin.

Keskusta totesi tänään perhepoliittisessa ohjelmassaan, että lakiin on kirjattava hoitajamitoituksen nostaminen 0,7 hoitajaan hoidettavaa kohtaan.

Kepu teki heti poliittisen irtioton hallituskumppanistaan, kun näki pelin paikan.

Samalla kannalla on Sdp.

Kokoomus ei sen sijaan hyväksy ajatusta – kuten ei hyväksynyt edellishallituksessakaan.

– Emme voi hyväksyä, että voittoa tavoitellaan vanhusten kustannuksella, Orpo vakuutteli eduskunnan kyselytunnilla.

Mutta lisäsi:

– Yksi desimaali ei auta.

Missä kokoomuksen linjasta päätetään?

Voi olla, ettei se ”desimaali” koko maan hoitokokonaisuutta ratkaisekaan, mutta poliittisesti tämä desimaali saattaa käydä kokoomukselle kohtalokkaan kalliiksi.

Se saattaa olla viimeinen naula siihen arkkuun, jossa haudataan Petteri Orpon pääministerihaaveet poliittiseen kirkkomaahan.

Joku saattaa pohtia, ja aivan ääneen kysyäkin, ja varmasti kysyykin:

– Päätetäänkö kokoomuksen linjasta ja kannoista suurissa terveysfirmoissa, joissa kokoomuksella on hyvä edustus?

Tätä on epäilty jo soten eri vaiheissa, mutta nyt vanhustenhoidon ympärille noussut keskustelu tekee siitä vaalikentillä ja -toreilla todella kuumaa tavaraa.

Lisäksi kokoomus on hermostunut. Se alkaa näkyä jo Orpostakin, joka on yrittänyt ajaa sillä linjalla, että kun ei ole isommin esillä, ei tee virheitäkään.

Enää tämä taktiikka ei toimi. Kokoomuksesta on muodostumassa vaalien alla kylmä kuva. Jo syksyllä puolueiden sisäiseen käyttöön tehdyssä tutkimuksessa mielikuvat kokoomuksen ylimielisyydestä olivat punaisella.

Eikä tilanne helpota. Muut puolueet käyvät vaalitenteissä Orpon kurkkuun. Eikä Orpo voi enää muuttaa linjaansakaan, ettei vaikuta poliittselta mammanpojalta.

Nyt kokoomus maksaa hintaa Terveystalon Laura Rädystä, Mehiläisen eli ”Pörriäisen” Lasse Männistöstä ja Joonas Turusesta. Räty on entinen kokoomusministeri, Männistö kansanedustaja ja Turunen kokoomuspääministerien ex-avustaja eli politrukki.

Nyt he ovat isojen terveysfirmojen isopalkkaisia pamppuja.

Keskustelu tulee suoraan Sdp:n lapaan

Keskustelu tulee suoraan Sdp:n lapaan, vaikka puheenjohtaja Antti Rinne (sd) onkin sairauslomalla. Tämän keskustelun hallitsee nimittäin myös varapuheenjohtaja Sanna Marin (sd), toisin kuin ehkä sähköautot ja hävittäjähankinnat.

Sdp:llä on nyt pelin paikka, vaikkei senkään hurskastelu kestä päivänvaloa, sillä kunnissa demarit ulkoistavat vanhustenhoitoa siinä missä muutkin.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon, esimerkiksi Jyväskylässä demarivetoinen Jyväskylän Hoivapalvelut ry:n väärinkäytökset on ollut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n hampaissa. Vasemmiston Tradeka hyppäsi mukaan hoivabisnekseen ja yhteistyöhön kohutun Esperi Caren kanssa, mutta tätä yritetään saada pimentoon. Kun Sdp vaatii hoitajille laatutakuuta, kannattaa muistaa sekin, että viime vaalien alla Antti Rinne olisi pannut pitkäaikaistyöttömät vanhuksia hoitamaan.

Mutta ei tätä hurmeisilla vaalikentillä eikä vaalitenteissä muistella – ainakaan, ellei muistuteta.

Lisäksi politiikan kulisseissa tunnutaan tietävän, että uusia suuria väärinkäytöksiä on paljastumassa. Keskustelu ei lopu, se jatkuu.

Ja kokoomus on suossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt