Matkustajien kauhun­hetket: Bussi kulki Uuraisten yössä 80 km/h, kun epäilty kaappari tarttui kuskia ranteesta – oli käyttänyt kannabista

Julkaistu:

Tutkinnanjohtajan mukaan Uuraisilla bussinkuljettajan kimppuun käynyt mies oli käyttänyt lääkeainetta ja kannabista. Motiivia teolle ei ole löytynyt.
Uuraisten joulukuisen bussivälikohtauksen esitutkinta on valmistunut.

Kyseessä on tapaus, jossa linja-autossa matkustanut 31-vuotias mies kävi kuljettajan kimppuun Uuraisilla Keski-Suomessa kello yhden aikaan yöllä 5. joulukuuta.

– Juttu on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan rikosnimikkeellä kaappaus, tapauksen tutkinnanjohtaja Sanna Springare keskusrikospoliisista sanoo.

Linja-auto oli lähtenyt Helsingistä ja oli matkalla Ouluun, kyydissään 11 matkustajaa. Poliisin mukaan välikohtauksen aiheuttanut ulkomaalaistaustainen mies oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti linja-autossa, rynnännyt kuljettajaa kohti ja tarttunut tätä ranteesta. Välikohtauksen alkaessa bussin nopeus oli noin 80 kilometriä tunnissa.

Autossa olleet matkustajat olivat huomanneet tilanteen, taltuttaneet epäillyn ja pitäneet häntä linja-auton lattiaa vasten poliisipartion tuloon asti.

Springare sanoo, että motiivi tapauksessa on edelleen hukassa. Myöskään miehen aikeista tai tavoitteista tilanteessa ei ole esitutkinnassa saatu selvyyttä.

– Epäilty on ollut sekavassa tilassa. Hän ei ole kertonut, että olisi ollut mitään suuren ihmismäärän vahingoittamistarkoitusta. Mies on ollut lievästi päihtynyt tuossa tilanteessa. Hän on käyttänyt kannabista ja jotain lääkeainetta.

– Se on ollut sekava tilanne myös hänelle itselleen, eikä ole tullut selvyyttä siihen, että miksi hän näin toimi.

Kaappauksen lisäksi rikosnimikkeinä syyttäjälle edenneessä Uuraisten tapauksessa on lievä pahoinpitely, virkamiehen vastustaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

– Siinä epäillään tapahtuneen lievää pahoinpitelyä epäillyn toimesta. Siinä on ollut pientä nujakointia, kun sivulliset pysäyttivät tämän toiminnan. Hän on harannut myös poliisia vastaan, joten siitä on rikosnimike virkamiehen vastustaminen. Myös epäilty sai tilanteessa pieniä vammoja sivullisen toimesta. Kenelläkään ei ollut rangaistusvaatimuksia toisiaan kohtaan.

Loimaan ja Uuraisten tapausten välille ei löytynyt yhteyttä

Keskusrikospoliisi on selvittänyt viime kuukausina myös toista samankaltaista tapausta, jossa niin ikään ulkomaalaistaustainen mies puuttui bussin kulkuun kesken ajon Loimaalla Varsinais-Suomessa.

Molemmat tapaukset sattuivat joulukuun alussa peräkkäisinä päivinä.

Springare sanoo, että myös Loimaalla 4. joulukuuta tapahtuneen bussivälikohtauksen esitutkinta on loppusuoralla, mutta vielä kesken. Loimaankin tapauksessa rikosnimikkeenä on kaappaus.

Springaren mukaan myöskään Loimaan tapaukselle ei ole löytynyt yhtä selkeää motiivia. Tapausten ei edelleenkään epäillä liittyvän toisiinsa, eivätkä miehet ole esitutkinnan perusteella tunteneet toisiaan. Springaren mukaan kummassakaan tapauksessa ei epäillä terroristista motiivia.

Kummatkin epäillyt ovat päälle 30-vuotiaita ulkomaalaistaustaisia miehiä, lähtöisin eri maista. MTV:n aiemmin uutisoiman mukaan molemmat epäillyt ovat kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Springare ei edelleenkään vahvista tai kiellä asiaa.

– En kommentoi turvapaikkastatusta, sillä se ei ole julkista tietoa.

Molemmat miehet ovat olleet joulukuun alusta saakka vangittuina teoista epäiltyinä. Aluksi molempia tapauksia tutkittiin rikosnimikkeellä liikennetuhotyön yritys, mutta nimikkeet tarkentuivat kaappauksiksi.