Pilvet ja pohjoisen kylmä kohtaavat: lauantaina vain muutama kilometri voi heilauttaa lämpötilaa rajusti

rac

Julkaistu:

Pakkanen puree koko Suomessa loppuviikon ajan ja vielä ensi viikollakin.
Torstain hyytävimmät lukemat mitattiin Ylitorniolla, jossa pakkanen paukkui 28 miinusasteen edestä.

Lauantaina kylmimmät alueet sijoittuvat Kainuun ja Lapin seuduille. Pohjoisessa sää pysyy poutaisena, mutta hajanainen lumisadealue leviää maan lounaisosasta kohti itää.

Pilvisyys nostaa päivälämpötiloja lauantaina varsinkin maan länsi- ja eteläosissa. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Jantunen kertoo, että pilvet vaikeuttavat myös pakkasen ennustamista.

– Muutamankin kilometrin välillä saattaa olla kymmenen asteen lämpötilaerot. Tiedetään, että pakkasta tulee, mutta tuleeko miinus viisi vai viisitoista astetta, on vaikea sanoa, Jantunen miettii.

Jantusen mukaan sunnuntaina etelässäkin päästään ehkä kaksinumeroisiin pakkaslukemiin.

Jantusen kollega Kaisa Solin puolestaan toteaa, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sekä maanantaiaamuna koetaan viime aikojen kipakoimmat pakkaset. Tosin tuolloinkin pilvisyys on kaikki kaikessa.

– Viikonvaihteessa pohjoisesta tullut kylmä ilmamassa on Suomen yllä, joten paikka paikoin pakkanen on hyvin kireää. Kaikista kylmimmät alueet ovat siellä, missä ei ole pilviä, sillä pilvet lämmittävät ilmaa huomattavasti, Solin sanoo.

Solin arvelee, että kireitä pakkasia ja selkeää taivasta olisi ainakin maan itäosassa. Siellä lämpötila voi laskea alle kolmenkymmenen asteen, mutta ainakin alle kahdenkymmenen.

– Kolmeakymmentä en uskalla suoraan luvata, koska ei tosiaan tarvita paljoakaan pilveä, kun lämpötila nousee kolmestakymmenestä kahteenkymmeneen. Hyvät, tai huonot, mahdollisuudet kuitenkin on, riippuen siitä mistä kukakin pitää, Solin sanoo.

Pakkaspiikin jälkeen sää lauhtuu, vaikka senkin jälkeen sää pysyy talvisena. Varsinkin pohjoisessa sää pysyy kylmänä.

Maan eteläosaan taas voisi olla tiedossa lumisateita. Pakkanen laskee ehkä viiteen asteeseen, mutta suojasään puolelle ei vielä päästä, Solin sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt