Kotimaa

Kansanedustaja pahoinpideltiin Jyväskylän yössä – mustasukkainen nainen kaatoi yökerhon tanssilattialle, löi ja potki

Julkaistu:

Oikeus tuomitsi sdp:n kansanedustajaa Riitta Mäkistä pahoinpidelleen 31-vuotiaan naisen sakkoihin ja vahingorvaukseen.
Keski-Suomen käräjäoikeus on ratkaissut sdp:n kansanedustajaa Riitta Mäkistä koskevan rikosjutun. Oikeus tuomitsi Mäkistä pahoinpidelleen 31-vuotiaan naisen 40 päiväsakkoon.

Rahoitusalalla työskentelevä nainen sai maksaakseen 1 080 euron sakot. Hän joutuu maksamaan lisäksi 39-vuotiaalle Mäkiselle 500 euron vahingonkorvaukset.

Pahoinpitely tapahtui Jyväskylässä marraskuisen perjantai-illan päätteeksi vuonna 2017 yökerho Londonissa. Kello oli jo kolme lauantain puolella.

Osapuolet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Naisten välillä oli tullut tanssilattialla erimielisyyttä, jonka seurauksena 31-vuotias oli tönäissyt Mäkisen nurin tanssilattialle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nainen potkaisi lattialla maannutta Mäkistä ainakin kerran jalkoihin. Lisäksi nainen löi Mäkistä ainakin kerran kädellä kasvoihin.

Väkivalta aihutti Mäkiselle kipua ja mustelmia ympäri kehoa. Kasvoihin ei tullut näkyviä vammoja.

Teon taustalla oli väärinkäsitykseen perustunut mustasukkaisuus. Esitutkinnassa nainen kertoi kimpaantuneensa luullessaan, että Mäkisellä oli peliä hänen poikaystävänsä kanssa.

Tapahtumahetkellä Mäkinen ei toiminut vielä kansanedustajana. Hän nousi eduskuntaan varasijalta runsaat puoli vuotta myöhemmin Susanna Huovisen (sdp) luovuttua paikastaan.

Jyväskylän kunnallispolitiikan kärkinimiä Mäkinen on ollut vuodesta 2013. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän aloitti keväällä 2017.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaati teosta 50–60 päiväsakon rangaistusta. Pahoinpitelyä syyttäjä kuvaa hyvin tavanomaiseksi.

– Kyseessä oli erehdykseen perustunut provosoimaton hyökkäys. Ihmisiä tuli nopeasti väliin, ja pahoinpitelijä vedettiin tilanteesta pois, syyttäjä kertoo.

Nainen myönsi esitutkinnassa tönäisseensä Mäkistä. Hän ei kuitenkaan muistanut lyöneensä tai potkineensa.

Oikeudenkäynnin suhteen vasta kolmas kerta sanoi toden. Kahdella ensimmäisellä kerralla nainen jätti tulematta paikalle.

Lopulta osapuolet sopivat korvauksista keskenään, joten oikeus sai ratkaista asian kummankaan läsnäolematta. Sopimuksen mukaan sekä Mäkinen että hänen pahoinpitelijänsä pitävät oikeudenkäyntikulunsa omina vahinkoinaan.

Kevään eduskuntavaaleissa jälleen ehdolla oleva Mäkinen ei halua kommentoida asiaa enempää.

– Olen laittanut nyt tiedotteen asiasta Facebookiin, enkä aio kommentoida enempää, Mäkinen kertoo IS:lle.
Tiedotteessaan Mäkinen kuvaa itselleen raskaaksi muodostunutta prosessia.

– Väkivalta on jotain sellaista mitä kukaan ei kohdalleen tai toiselle toivoisi. Tämän tilanteen edessä olin kuitenkin itse loppuvuodesta 2017, kun jouduin yllättäen ja täysin ennalta arvaamatta minulle ennestään tuntemattoman henkilön pahoinpitelemäksi ollessani pitkästä aikaa viettämässä iltaa ystävieni kanssa, Mäkinen kirjoittaa.

Hän kertoo olevansa kiitollinen siitä, asia on saatu päätökseen.

– Kiitän poliisia ja viranomaisia asiallisesta ja osaavasta työstä. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin perheelleni ja läheisilleni. Heidän tukensa kuljetti läpi raskaiden kuukausien.