Kotimaa

VR: IC-junan vaunun sisärakenteet ja penkit vaurioituivat Oikoradalla tapahtuneessa selittämättömässä rysäyksessä

Julkaistu:

Junaliikenne
Mystinen tömähdys pysäytti Oulun-junan matkanteon sunnuntaina iltapäivällä.
Helsingistä Kouvolan kautta Ouluun matkalla olleessa InterCity-junassa koettiin sunnuntaina iltapäivällä poikkeuksellinen tilanne, kun junanvaunu vikaantui kesken matkanteon Oikoradalla.

VR:n tiedotteen mukaan yhdestä junanvaunusta oli kuulunut kova ääni ja tömähdys. Tämän havaitsivat ja tunsivat myös junan matkustajat, joista osa sai tilanteessa lieviä vammoja. Välikohtaus tapahtui vaunussa numero kuusi, joka oli junassa ensimmäinen vaunu veturin jälkeen.

Olitko paikalla? Ota yhteyttä Ilta-Sanomien toimitukseen +35891223420 tai uutiset@is.fi.



Onnettomuustutkintakeskuksen viestintäpäällikkö Sakari Lauriala kertoi aikaisemmin sunnuntaina Ilta-Sanomille, että matkustajat valittivat Oikoradalla sattuneen rysäyksen jälkeen selkäkipuja ja niskan retkahduksia.

– Ensitietojen perusteella junassa on kuultu voimakas kolahdus ja vaunu on rytkähtänyt ilmeisen voimallisesti pituussuunnassa, kertoo Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala STT:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilta-Sanomien haastattelema junamatkustaja kertoi, että vaunun penkkien lukitukset olisivat rikkoutuneet ja osa penkeistä kaatunut makuuasentoon takana istuvien päälle. Matkustajan mukaan junassa oli havaittavissa myös muita vaurioita.

Lue lisää: IC-junassa rysähti, osalta matkustajista retkahtivat niskat – Onnettomuustutkintakeskus: ”Erikoinen tapaus”

VR julkaisi myöhemmin iltapäivällä tiedotteen, joka vahvistaa junan rakenteiden ja irtaimiston kärsineen vaurioita rysäyksessä. VR:n mukaan vaurioita on ollut havaittavissa ainakin muutamissa istuimissa, sekä vaunun sisäkaton ja sisäovien rakenteissa. Myös VR kertoi tiedotteessa, että osa matkustajista loukkasi itseään, muttei kuitenkaan ensihoitajien paikalletuloa edellyttäneellä tavalla.

Radassa tai junavaunun ulkopuolella ei ole havaittu tapahtunutta selittäviä vauriota. VR tutkii vaunun vikaantumista yhdessä onnettomuustutkintakeskuksen kanssa.

Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi sanoo STT:n haastattelussa, että kyseessä on ”kummallinen juttu”.

– Oireet, jotka sieltä kuuluivat tapahtuneesta, olivat aika erikoiset, Nurmi sanoo.

Nurmen mukaan asia otettiin tutkintaan matkustajiin kohdistuneiden vaikutusten takia.

– Kenellekään ei tullut varsinaisesti vammoja, mutta muutamaa matkustajaa kehotettiin käymään lääkärissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt