Kotimaa

”Superveri­susikuu” nousi Suomen ylle

Julkaistu: , Päivitetty:

Koko pimennys kesti yli viisi tuntia, mutta näyttävin vaihe vain reilun tunnin.
Maanantaiaamuna suomalaisille on tarjolla näyttävä luontokokemus, sillä tuolloin tapahtuu täydellinen kuunpimennys, tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo tiedotteessaan.

Pohjois-Suomessa pimennys voidaan havaita kokonaan ja eteläisessä ja itäisessä Suomessakin vain pimennyksen viimeiset vaiheet jäävät horisontin taakse.

Havaitseminen onnistuu sillä edellytyksellä, ettei pimennys jää pilvien taakse. Tammikuu on Suomessa tilastollisesti hyvin pilvistä aikaa, joten pimennys näkyy pilvien lomasta noin 40 % ja täysin selkeältä taivaalta noin 20 % todennäköisyydellä.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta toteaa, että pilvien suhteen näyttää hyvältä. Sää on melko laajalti selkeää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Aamulla pohjoistuuli on heikentynyt ja korkeapaine vallitsee. Suurin riski pilville on idässä ja pohjoisessa. Suurin osa pilvistä on silti jäähilepilviä, joista kuu kuultaa kyllä läpi.

Hiukan soikealla radalla liikkuva Kuu on lähinnä maata illalla 21.1. Yhdysvalloissa tammikuun täysikuuta kutsutaan susikuuksi, joten tätä kuunpimennystä markkinoidaan maailmalla laajasti "superverisusikuuna".

Kyseessä on kaikesta dramatiikasta huolimatta kuitenkin aivan tavallinen täydellinen kuunpimennys.

Erilaisia kuunpimennyksiä nähdään maapallolla 2–4 kertaa vuodessa, mutta täydelliset pimennykset ovat harvinaisempia. Kaikki näistä eivät myöskään näy Suomessa.

Seuraavaksi vastaava tapahtuma nähdään jo heinäkuun puolessa välissä, sen jälkeen saadaan odottaa syyskuuhun 2025.


Kuunpimennys on verkkainen tapahtuma, jossa ei tapahdu nopeita muutoksia. Sitä voi seurata yhtä hyvin paljain silmin, kiikarilla tai kaukoputkella. Se alkaa, kun Kuun reuna lipuu Maan heittämään puolivarjoon.

Tällöin Auringon kiekosta osa valaisee yhä Kuuta kirkkaasti ja pimennystä on vielä hyvin vaikeaa huomata.

Osittaisen pimennyksen alkaessa Kuu alkaa siirtyä puolivarjosta Maan täysvarjon alueelle ja sen edellä kulkeva reuna alkaa tummua selkeästi.

Täydellinen pimennys alkaa klo 6.41 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon.


Pimennyksen dramaattisin ja näyttävin osuus eli täydellinen vaihe kestää 62 minuuttia. Syvimmillään se on kello 7.13.

Täysin pimentynyt Kuu ei katoa näkyvistä, vaan näyttää ruskeanpunertavalta.

Tämä johtuu Maan ilmakehästä, joka taivuttaa takaansa tulevaa auringonvaloa Kuun pinnalle. Ilmakehä sirottaa valon sinisiä värisävyjä, mikä värjää myös päivätavaamme siniseksi. Ilmakehän läpi kuljettuaan valosta on jäljellä enää punertavat värisävyt, ja ne värjäävät Kuun pinnan ruosteenpunaiseksi. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, Kuu todella katoaisi näkyvistä.

Täydellinen pimennys päättyy klo 7.43 kun Kuu lipuu jälleen Maan puolivarjoon ja lopulta sieltä pois. Koko pimennys on ohi klo 9.48. Kuu laskee Helsingissä kello 9.13 ja ainoastaan lopun puolivarjopimennyksen viimeiset vaiheet jäävät näkemättä Kuun kadotessa horisontin taa.

Kokonaisuudessaan pimennys kestää yli viisi tuntia.

Toisin kuin auringonpimennyksen tapauksessa, kuunpimennyksen seuraaminen on aivan yhtä turvallista kuin minkä tahansa kuutamon katselu.

Kuunpimennykset tapahtuvat aina täydenkuun aikaan, kun Kuu on Maata kiertävällä radallaan vastakkaisella puolella maapalloa kuin Aurinko. Kuu pimenee, kun se kulkee radallaan Maan varjoon ja Aurinko kätkeytyy Kuusta katsottuna hetkeksi Maan taakse.


Otitko kuvan tai videon näyttävästä taivaanilmiöstä? Lähetä se Ilta-Sanomien toimitukseen WhatsApp-numeroon 040 660 9019, kännykän MMS-viestinä numeroon 13456, tai sähköpostitse osoitteeseen uutiset@is.fi / videot@is.fi taitäältä.

Video alla:Seuraa kuunpimennystä suorana Ranskasta.

 

Pimennyksen kulku

Puolivarjopimennys alkaa kello 4.36

Osittainen vaihe alkaa kello 5.34

Täydellinen vaihe alkaa kello 6.41

Pimennys syvimmillään kello 7.12

Täydellinen vaihe päättyy kello 7.43

Osittainen vaihe päättyy kello 8.51

Puolivarjopimennys päättyy kello 9.48

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt